 |
| Nauttikaa laadukkaista kuvista! |
Nyt torstaina mulla oli helmikuun ensimmäinen ratsastustunti. Matkalla Reykhestariin toivoin mielessäni, että saisinpa tunnille Jarlin kun en oo mennyt sillä vähään aikaan, ja kuinkas ollakaan, kun menin katsomaan tuntilistaa, huomasin toiveen toteutuneen. Mulla on nyt kolmena kertana peräkkäin käynyt hyvä tuuri, aina kun oon ajatellut jotain tiettyä hevosta ennen tuntia, niin oon saanut ratsastaa sillä :D
Oon muuten vaihtanut ratsastustuntiani tunnin myöhempään, sillä siinä ryhmässä on enemmän ikäisiäni ja todennäköisesti edistyisinkin kyseisessä ryhmässä paremmin.
Alkukäyntien jälkeen aloitimme heti suoraan lämmittelyn töltissä. Menimme tölttiä molempiin suuntiin, sekä lyhyillä sivuilla teimme pääty ympyrät. Aluksi Jarl oli hiukan tahmea, mutta lopulta sain sen kulkemaan jotenkin tasaisessa ja reippaassa tahdissa. Tölttilämmittelyn jälkeen ratsastin me jonkin aikaa käynnissä opettajan selittäessä miten
avotaivutus tehdään. Se oli käsittääkseni kaikille ryhmämme ratsastajille ainakin melkein uusi asia. Ainakaan itse en ole mennyt avoja koskaan aikaisemmin.
Oikeaan kierrokseen käynnissä en saanut Jarlia taipumaan kunnolla sisäänpäin, joten siitä kohtaa avot menivät täysin pieleen. Vasempaan kierrokseen Jarl taipui heti huomattavasti paremmin ja myötäsi niskastakin ihan kivasti. Eivät ne avot nytkään niin erityisen hyvin menneet, sillä Jarl ei kulkenut kunnolla kolmella uralla, mutta ihan ok:sti joka tapauksessa.
Pian kokeilimme samaa juttua töltin tahtiin. Toisin kuin olisin uskonut, parhaat avotaivutukset Jarlin kanssa saatiin aikaan töltissä. Jarl kuulemma kulki sentään sen muutaman askeleen ajan niin kuin pitikin, kolmella uralla. Oikeasti avot sujuivat mulla heikoiten meiän ryhmästä, mutta ei nyt välitetä siitä :DD Vaihdoimme vielä suuntaa, ja menimme töltissä avoja myös oikeaan kierrokseen. Ne sentään menivät paremmin kuin käynnissä.
Vaikkei meidän avosähellykset olleet varmaan kovin kaunista katsottavaa, niin mä oo ihan tyytyväinen kun toi kuitenkin oli mun eka kerta.
Sitten jätimme avotaivutukset mietintämyssyyn, niin kuin ratsastusksenopettajakin sanoi :D
Loppuun otimme vielä parit laukannostot molempiin suuntiin. Jarl nosti laukan hyvin ja se laukkasi mukavan rennosti, mutta kuitenkin ihan reippaasti.
Muutenkin koko tunti meni ihan hyvin, tai ainakin siitä jäi kiva fiilis!
Menen myös huomenna ratsastamaan, mutta en kerro vielä kenellä ;) Monet mun kaverit tietävätkin jo, mutta ei paljasteta niille ketkä eivät vielä tiedä :D Siitä on varmasti luvassa postausta!
Millainen oli teidän viimeisin ratsastustuntinne / muu ratsastuskerta?