tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kuvien karsinta; mahdotonta!

1.

Postaustahti junnaa paikoillaan ja motivaatio blogin suhteen on vähän hukassa. Sen sijaan Pekon koulutuksessa ollaan edistytty jo siihen vaiheeseen, että yhden askeleen verran oon istunut ponin kyydissä kärryissä :D
Oon suunnitellut blogilleni uutta ulkoasua ja sen sellaista, jospa sen myötä sitten innostus palaisi.

2.

3.

4.

Saatte nyt katseltavaksenne viime perjantain kuvavyöryn, jonka onnistuin tällä kertaa tiivistämään noin 40 kuvaan. Itseäni joskus ärsyttää jos kuvia on tungettu samaan postaukseen jotain 50 mutta pakko myöntää että kuvia on hirveän hankala valita! Varsinkaan kun en kovinkaan usein saa uusia järkkärikuvia, niin tekisi mieli laittaa kaikki ihanat kuvat samaan postaukseen.

5.

6.

7.

8.

Näitä kuvia oli alun perin pari sataa, jotka sain tiivistettyä noin sataan. Aattelin nyt laittaa vain näitä "edustavampia kuvia" enkä myös niitä missä säädetään :D Hyvänä puolena tässä on se, että kun kuvapula iskee, voin liittää sinne väliin turhia aiheesta poikkeavia kuvia, joita en ole vielä julkaissut. Kätevää! :D

9.

10.

12.

13.

14.



15.

16.

17.

18.

19.

20.

21.

22.

23.

24.

25.

26.

27.

28.

29.

30.


31.

32.

33.

34.

35.

36.

37.

38.

39.

40.

41.

42.

43. XDD

44.


Kaikista kuvista suuri kiitos Erikalle, käykää katsomassa blogi - >

torstai 10. maaliskuuta 2016

Hiihtoloma kuvina

En postaillut hiihtolomalla juurikaan, vaikka aikaa olisikin ollut. En vain jaksanut ja ei tehnyt mieli kirjoittaa. Sen vuoksi ajattelin ottaa joka päivältä muutaman kuvan, jotka kaikki laittaisin nyt samaan postaukseen ja kertoisin vähän mitä tein hiihtolomalla. Aloitan tämän jo perjantaista, jolloin koulu loppui, kun silloin koulussakin oli rennompi päivä.



PERJANTAI


1. Meillä oli koulussa liikuntapäivä ja mentiin laskettelemaan Laajavuoreen.
2. Syötiin koulueväiden (leipä ja mehu) sijaan ranskalaisia ja nugetteja kahvilassa :D
3. Loman kunniaksi illalla oli tortilloja.
4. Aasikarkkeja ja limsaa cx
5. Loppuilta meni tubevideoita katsellessa, ja kuten kuvasta voi päätellä niin katsoin mm. Miisan videoita.




LAUANTAI


1. Lämmintä mikroleipää ja kaakaota
2. Juoksutin ja maastakäsittelin Pekkoa ensimmäistä kertaa naruriimulla.
3. Muistin taas vaihteeksi,että mulla on laavalamppukin :D
4. Illalla katsoin UMK:ta, ja sen tosiaan voitti Sandhja, joka olikin toinen pääsuosikeistani.




SUNNUNTAI


1. Pekolla ja mulla oli valmennus, josta saatiin kotiläksyksi harjoitella maastakäsin väistöjä :)
2. Erika tuli meille yöksi ja mä yritin perehtyä paremmin snäpin käyttöön xD
3. Tällainen kaakaon olis tarkoitus olla ;) 
4. Pelattiin Erikan kanssa tosi paljon yhtä Sanavalta - nimistä peliä.




MAANANTAI


1. Luin uudestaan Nummelan ponitalli - kirjoja.
2. Kirjoitin uutta postausta blogiin
3. Laskettelin pihassamme :D




TIISTAI


1. Olevinaan joku erittäin taiteellinen kuva Pekon naamasta :D
2. Kokeiltiin Pekolle jälleen aisoja perään.
3. Juustofondue on hyvää :3
4. Vaahtokarkkeja suklaan kera ♥
Kuitenkin te luulette, että mä syön vaan koko ajan kun hirveen moni näistä kuvista on ruoasta, mutta sitä on vaan helpoin kuvata :DD




KESKIVIIKKO


1. Tonnikala ja kananmuna = ♥
2. Tätä ei varmaan tarvitse selittää?
3. Haha, älkää kysykö! Pulkalla laskeminen on oikeesti kivaa xD
4. Aloin viimeinkin kattomaan PLL:ää netflixistä, ja totesi sen älyttömän hyväksi ja koukuttavaksi! Näköjään oli niin hyvä, että katsoin ensimmäisen kauden jo heti loppuun :DD




TORSTAI


1. Kokeiltiin Pekolle kärryjä perään. Poni pelkäsi niitä hirveästi liikkeelle lähtiessä, paikallaan ne oli ihan ok.
2. Olimme melkein koko päivän toisessa mummolassani. 
3. Stitches on yksi tämänhetkisistä suosikkibiiseistäni, tosin tykkään enemmän normaalista versiosta kuin tuosta remixistä :D
4. Leipäjuusto on ihanaa!




PERJANTAI


1. Lähes koko päivä meni kaupungilla, joten käytiin Hesessä syömässä.
2. Sain uudet mustat farkkuleggingsit, jotka oli omasta mielestäni tosi kivat!
3. Ostin Pekolle häntäpehmusteen (joka on oikeasti hevosen turpaan tarkoitettu :D), joka sopii paremmin sen violetin silatyynyt kanssa :D Ostin myös itselleni uudet, lämpimämmät ajohanskat
4. Viikonloppusuklaat ♥
5. Illalla tilattiin pitsat. 




LAUANTAI


1. Eeva auttoi mua ja Pekkoa ajokoulutuksessa :) 
2. Toffeemousse ♥
3. Janina tuli meille illalla yöksi ja säädettiin jotain schleicheillä :D
4. Katsottiin illalla The Amityville Horror. Voin kyllä suositella katsottavaksi, vaikka loppu olikin ehkä hiukan tylsä.




SUNNUNTAI


1. Lasketeltiin Janinan kanssa meidön pihassa ja isäni veti meitä moottorikelkalla jäällä sukset jalassa.
2. Eeva tuli nytkin auttamaan ja mm. talutimme  Pekkoa niin, että aisa olivat ylhäällä niin kuin kärryissä. Harjoittelimme myös sitä, että Pekko väistää aisojen koskiessa sitä kylkeen.
3. Karjalanpiirakkaa, pullia sekä kermavaahtokaakaota :3

~~~

Millainen teidän hiihtolomanne oli?

Itse tosiaan puuhailin lähinnä kaikkea kotona sekä kävin Pekon luona, eli en mitään erikoista tai juuri normaalista poikkeavaa. Silti mulla oli kiva loma ja sainpa ainakin rentoutua :D

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Erikoisempi tunti Gosilla

Kertaakaan nyt syksyn ja talven aikana, eikä koskaan muulloinkaan kun olen käynyt Reykhestarissa tavallisilla tunneilla (paitsi leireillä), meillä ole ollut mitään erikoistunteja. Erikoistunneilla tarkoitan esteiden hyppäämistä, maastoilua tai ilman satulaa ratsastamista yms. Toki ymmärrän, että talli on painottunut askellajiratsastukseen, joten tunneillakin mennään lähinnä eri askellajeja ja koulua.  Silti olin aika innoissani kun juuri meidän tuntimme kohdalla luki tuntilistassa "Ilman satulaa!". Sain ratsastaa Gosilla ja olin siihen ihan tyytyväinen, vaikka menin sillä viimeksikin.

Alkukäyntien jälkeen kokosimme ohjat ja aloimme mennä vasempaan kierrokseen pellon puoleisella pitkällä sivulla pujottelua niin, että kartioiden välissä aina väistätimme hevosen seuraavan kartion toiselle puolelle (alla kuva helpottamaan tuon mun selityksen ymmärtämistä). Vaikka olenkin suoraan sanoen aika surkea pohkeenväistössä, sain jotenkin pari kertaa Gosin väistämään ihan ok:sti. Muutaman kerran jälkeen se alkoi inhottavasi ennakoimaan, joten kyseinen tehtävä meni vähän heikonlaisesti. Oon tyhmä ja tajusin vasta nyt jälkeenpäin, että olisin voinut aina välillä aloittaa pujottelun ensimmäisen kartion toiselta puolelta, ja samalla välttää hevosen ennakoinnin. Noh, toivotaan että ymmärrän tuon ensi kerralla ajoissa :D


Sitten menimme vielä hetken tölttiä uraa pitkin, jonka jälkeen vaihdoimme suuntaa. Pujottelimme muutaman kerran töltissä kartioita. Sen siirsimme joksikin aikaa hevoset käyntiin ja ratsastuksenopettaja selitti seuraavasta asiasta.
Meidän oli siis tarkoituksena mennä pujottelu niin, että pidimme vain toisella kädellä kiinni ohjasta (mutta emme siltikään käyttäneet sitä)  ja ohjasimme hevosta jaloilla. Tuo meni ihan ok:sti.
Sen jälkeen jatkoimme töltissä uraa pitkin. Ratsastuksenopettaja neuvoi antamaan vähitellen löysää ohjista ja lopulta päästämää4n niistä lähes kokonaan irti. Siinä vaiheessa ainakin Gosi siirtyi raviin. Saimme myös kokeilla ratsastaa kädet sivuilla, eli tavallaan täysin  ilmaan käsiä. Itse ainakin tykkäsin siitä, se oli jotenkin "vapaampaa" :D



Sitten siirsimme hevoset taas hetkeksi käyntiin ja otimme ohjat käteen. Opettaja selitti tehtäväksi oikeaan kierrokseen ratsastaa pujottelu töltissä, ja heti sen jälkeen nostaa laukka sekä laukata lyhyt ja pitkä sivu. Välillä mulla meni toi pujottelu vähän överiksi, jos niin voi sanoa, kun keskityin enemmän siihen laukannostoon. :D Laukat sujuivat kuitenkin ihan kiitettävästi, ja Gosi nosti laukan hyvin. Aina tosin en saanut ylläpidettyä laukkaa ihan pitkän sivun loppuun asti, mutta muuten meni hyvin.
Sama tehtävä oli myös  toiseen suuntaan, jonka jälkeen vielä tölttäsimme hetkeen  ennen loppukäyntejä.
Loppujen lopuksi tuo oli ihan onnistunut tunti, ja olin siihen ihan tyytyväinen.


Tämä oli siis parin viikon takainen ratsastustunti, jonka julkaisin vasta nyt.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Ohjasajoa aisojen kanssa

Tarkoituksena oli siis nyt hiihtoloman aikana saada laitettua koppakärryt Pekon perään, joten tiistaina harjoittelimme jälleen aisojen kanssa.


Harjattuamme Pekon laitoin sille jälleen samat varusteet kuin viimeksikin (suitset, delta, riimunnaru, silat, rintaremmi ja suojat) sekä lisäksi otimme myös ajo-ohjat mukaan.




Aluksi kävelin Pekon kanssa hetken jonka jälkeen laitoimme aisat sille. Viimeksi laitoimme ne "helpommalla tavalla" eli poni käveli aisojen ylitse jonka jälkeen nostimme ja kiinnitimme ne, jotta se tottuisi niihin. Nyt kuitenkin laitoimme aisat "sillä oikealla tavalla", sillä eihän Pekko tietenkään voisi kävellä kärryjen ylitse (mielikuva :DD). Yllätyin positiivisesti, kun poni ei lähtenytkään säätämään mitään sen suurempia, vaan antoi todella hyvin kiinnittää aisat. Taluttaminenkin sujui hyvin ja kokeilimme jopa ravatakin. Ajattelin että Pekko saattaisi säikähtää aisoista kuuluvaa kolinaa, mutta sekin oli vain turhaa kuvittelua, sillä poni käyttäytyikin jopa mallikkaasti (jos niin voi sanoa :D).



Kun totesin kaiken menevän hyvin ja Pekkokin taisi olla jo vähän perillä jutun ideasta, laitoin siler ohjat ja ohjasajoin sitä loppuajan. Aluksi poni hiukan taisi ihmetellä kun olinkin yhtäkkiä sen takana ja isäni talutti sitä. Kaikki kuitenkin sujui edelleen yhtä hienosti kuin aikaisemminkin, joten isäni irrotti riimunnarun. Pekko toimi niin hienosti ja pienillä avuilla, että oon kyllä ylpeä siitä! Se pysähtyi vain ohjia puristamalla ja lähti liikkeelle pienestä ohjan heilautuksesta (välillä myös vain äänen avulla). Huomaa kyllä, että on vähän joo kehitystä viime kevääseen  :D


Käännöksetkin Pekko hoiti upeasti, joten kokeilin kerran kääntää sen niin, että poni oottaa ristiaskelia ja kääntyy ns. melko paikoillaan. Oikeasti, yllätyin tästäkin todella, kun Pekko ymmärsi avut ja kääntyi juuri niin kuin olikin tarkoitus. Väistöt kun eivät ole mikään sen vahvuus, mutta mä oon ehkä tainnut aliarvioida sen :D




 Tuon jälkeen vielä ravasimme ja harjoittelimme kaikkea käynnissä. Sitten ajattelimme ottaa aisat pois kun siihen asti oii sujunut hyvin. Olimmekin juuri sopivasti olleet  kentällä puoli tuntia, joka on kuulemma ihan hyvä aika harjoitella jotain vaikeampaa juttua nuoren hevosen kanssa, jotta se jaksaa keskittyy tehävään kunnolla, tai näin ainakin oon kuullut. Tuntui tosin että olisimme olleet kentällä paljon kauemmin kuin vain 30 minuuttia. Lopuksi vielä juoksin Pekon kanssa muutaman kierroksen vähän  vapaammin, kun se yleensäkin tykkää siitä.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Helmikuun 2016 - suosikit!

Jälleen olisi Kuukauden suosikit - postauksen vuoro! En ehtinyt julkaisemaan tätä helmikuussa niin kuin oli tarkoitus, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan :D
Yritän tämän postaussarjan aikana olla mainitsematta samassa kohdassa samoja ihmisiä useaan kertaan, jotta varmasti muutkin jotka olisivat myös ansainneet nimensä kyseiseen kohtaan tulevat vielä mainituiksi (Toivottavasti joku ymmärsi tuon selityksen :D). Mutta kuitenkin, nyt päästä  teidät lukemaan helmikuun suosikijuttujani:


KUUKAUDEN SUOSKKI...



...harja / muu juttu Pekon harjapakista 
Nyt kun Pekko on päättänyt alkaa pudottamaan jo talvikarvaansa pois, niin sen ystävänpäivänä saama hierontakumisuka on ollut erittäin kätevä, sillä se tuntuu ponista hyvältä ja auttaa irroittamaan irtokarvat  hyvin. Ongelmana tosin on, että harjauksen jälkeen kumisuka on täynnä karvaa :D




...Pekon liikutusmuoto 
Eniten oon tässä kuussa varmaankin maastakäsitellyt Pekkoa ja harjoitellut pysähdyksiä ja peruutuksia helpommiksi. Ilmeisesti siitä on ollut hyötyä, sillä pari päivää sitten sunnuntain koulutuksessa saatiin valmentajalta palautetta, että olimme hoitaneet kotiläksymme hyvin ja että Pekko kuuntelee mua nyt paremmin :)




...tallipäivä
Mielestäni kivoimmat tallipäivät ovatkin heti alku - ja loppukuusta, eli runebergin päivä, kun ratsastin Litsillä ja kävimme Pekon kanssa pellolla sekä se tallipäivä, jolloin kokeilimme aisoja Pekon perään perään ensimmäistä kertaa.




...tunti Reykhestarissa 
Kävin helmikuussa kolmella ratsastustunnilla Reykissä; tunti Jarilla jolloin menimme avoja (linkki postaukseen), tunti Gosilla jolloin harjoittelimme sulkuja (ei postausta)  ja viimeisimpänä tunti Gosilla ilman satulaa (postaus tulossa). Niistä kivoin ja parhaiten sujunut tunti oli Gosilla ilman satulaa, jolloin harjoittelimme hevosen ohjaamista pelkän istunnan ja äänen avulla eli ilman ohjia.



...postaus / suosituin postaus
Helmikuun suosituin postaus on "Runebergin päivä ♥". Postausta katsottiin kuukauden aikana 110 kertaa ja kommentteja siihen kertyi 18, joista puolet ovat lukijoiden kommentteja. Koko blogia taas katsottiin kuukauden aikana huimat 1370 kertaa, hui!




...blogi 
Tämän kuun suosikkiblogeiksi voisin mainita vaikkapa Unelmien mustan, jota en ole seuraillut vielä kovinkaan pitkään ja Tulevaisuuden lupauksia - blogin jota olen seuraillut jo viime vuonnakin. Unelmien musta kertoo mm. Pekon ikäisen friisiläisen koulutuksesta ja Tulevaisuuden lupauksia kertoo Stellasta ja hänen aloittelevasta raviponistaan Himpusta :)

Joku ottamani kuva Himpusta, hän on ihana pikkuponi <3



...kommentoija 

Nyyh en tykkää tästä kun pitää valita joku,  kun oon saanut jälleen postauksiin niin mukavia kommentteja kaikilta!
Mutta teistä saattaisi olla tylsää jos en ikinä vastaisi tähän kunnolla, joten ensimmäisenä tukee mieleen ainakin Shetlanninponien elämää - blogin kirjoittaja Sennu, joka on kommentoinut aktiivisesti blogiini tässä kuussa :) Sitten mm. Lypsyltä oon saanut ihania kommentteja joista tulee tosi hyvälle mielelle!
~ ~ ~

Ajattelin, että yritän tämän postaussarjan aikana olla mainitsematta samassa kohdassa samoja ihmisiä useaan kertaan, jotta varmasti muutkin jotka olisivat myös ansainneet nimensä kyseiseen kohtaan tulevat vielä mainituiksi (Toivottavasti joku ymmärsi tuon selityksen :D)

Tykkäättekö te lukea tätä "Kuukauden suosikki" - sarjaa vai onko muunlaiset postauksen kivempia?