sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Runebergin päivä ♥


Perjantaina, eli Runebergin päivänä menin siis ratsastamaan niin kuin viime postauksessa kerroinkin. En siis kuitenkaan mennyt Reykhestariin niin kuin yleensä, vaan Pekon luokse Riitaojaan, sillä ratsastin Pekon tarhakaverilla Litsillä. Olga tuli tallille mukaan ottamaan kuvia yms, jonka jälkeen se tuli meille yöksi.

Voitte muuten vaan kuvitella sen Pekon ilmeen, kun hainkin tarhasta sen kaverin, enkä sitä itseään! :"DD

"Mökö mökö. Iida otti Litsin eikä mua" :<

"Pakko mun on kuitenkin vilkasta mitä me touhuaa! Ei ne onneks nää et mä katon ku täs on tää tolppa."





 Ratsastus sujui ihan hyvin, vaikka en aina osannutkaan antaa Litsille ihan oikeita apuja :D Se nimittäin kuulemma lähtee liikkeelle nojaamalla taaksepäin ja aukaisemalla vähän jalkoja  ulospäin, sekä pysähtyy vatsalihaksia jännittämällä (?). Sain sen vain pari kertaa pysähtymään tuolla tavalla. Litsillä ei käsittääkseni kovin usein tällä hetkellä ratsasteta muuten kuin talutuksessa, joten voi johtua siitäkin etteivät kaikki avut menneet ihan perille. Tietysti tuo oli vasta eka kerta kun ratsastan sillä enkä kuitenkaan tunne sitä sen erityisemmin, joten ihan hyvin se sujui siihen nähden. Kenttä oli vähän epätasainen, joten mentiin van käyntiä. Kuvat kertonee loput:








Litsi oli kyllä tosi kiva ja mielenkiintoinen poni ratsastaa, ja olis hauskaa kokeilla ratsastaa sillä muulloinkin. Mä kuvittelin sen jotenkin erilaiseksi, mutta jouduin kyllä yllättymään ihan positiivisesti :D 









Wannabe kouluratsukko :D












Täpliää




<33

Nuo kuvat tuli vähän sekalaisessa järjestyksessä, ei voi mitään :D Noiden karsimisessa oli muuten aika paljon hommaa, sillä Olga otti yhteensä tuolta reissulta yli 600 kuvaa :D  Sain karsittua ne vähän alle 200 kuvaan, ja tässä postauksessa esiintyy niitä noin 65.





Ratsastin Litsillä noin puoli tuntia. Sen jälkeen haimme Pekon tarhasta ja harjasimme sen. Menimme Pekon ja Olgan kanssa lumiselle pellolle ottamaan kuvia ja muutenkin taluttelemaan Pekkoa. Pekko vähän innostui lumesta :D Se ei olisi millään malttanut aina välillä pysähtyä, vaan olisi mielummin juossut ja tutkinut paikkaa. Pekko myös kuopi ja teki turvalla sinne lumeen jotain ihme koloja ja yritti syödä sieltä lunta ja ruohoa. Ihme poni... :D


Täytyy vaihtaa hilebile - riimu kuvien ottoa varten :D


"Lunta!!!"



Väsy poni <3

Ingooratkaa mut, Pekko on söpö!


"Nyt poni kunnolla!"
"En ole!"


"Näytän kieltä kameralle..."





Tää ois täydellinen kuva, jos mä en ois tos tiellä xC

"Pekko elä nyt kato sinne kameraan!"
"Mutta ku..."

"Pekko hei mee nyt siihe rakennekuva-asentoon!"
"HÄÄH?"


"JUOSTAAN!" 

Pekko the pallo :3


<33


Kiitos ihan hirveesti Olgalle ihanista kuvista, se sai tosi hyviä kuvia sekä Litsistä että Pekosta :)


Mitä piditte postauksesta, ja jaksoiko kukaan katsoa noita kaikkia kuvia? :D

torstai 4. helmikuuta 2016

Ekat avot ikinä!

Nauttikaa laadukkaista kuvista!

Nyt torstaina mulla oli helmikuun ensimmäinen ratsastustunti. Matkalla Reykhestariin toivoin mielessäni, että saisinpa tunnille Jarlin kun en oo mennyt sillä vähään aikaan, ja kuinkas ollakaan, kun menin katsomaan tuntilistaa, huomasin toiveen toteutuneen. Mulla on nyt kolmena kertana peräkkäin käynyt hyvä tuuri, aina kun oon ajatellut jotain tiettyä hevosta ennen tuntia, niin oon saanut ratsastaa sillä :D

Oon muuten vaihtanut ratsastustuntiani tunnin myöhempään, sillä siinä ryhmässä on enemmän ikäisiäni ja todennäköisesti edistyisinkin kyseisessä ryhmässä paremmin.



Alkukäyntien jälkeen aloitimme heti suoraan lämmittelyn töltissä. Menimme tölttiä molempiin suuntiin, sekä lyhyillä sivuilla teimme pääty ympyrät. Aluksi Jarl oli hiukan tahmea, mutta lopulta sain sen kulkemaan jotenkin tasaisessa ja reippaassa tahdissa. Tölttilämmittelyn jälkeen ratsastin me jonkin aikaa käynnissä opettajan selittäessä miten avotaivutus tehdään. Se oli käsittääkseni kaikille ryhmämme ratsastajille ainakin melkein uusi asia. Ainakaan itse en ole mennyt avoja koskaan aikaisemmin.
Oikeaan kierrokseen käynnissä en saanut Jarlia taipumaan kunnolla sisäänpäin, joten siitä kohtaa avot menivät täysin pieleen. Vasempaan kierrokseen Jarl taipui heti huomattavasti paremmin ja myötäsi niskastakin ihan kivasti. Eivät ne avot nytkään niin erityisen hyvin menneet, sillä Jarl ei kulkenut kunnolla kolmella uralla, mutta ihan ok:sti joka tapauksessa.

Pian kokeilimme samaa juttua töltin tahtiin. Toisin kuin olisin uskonut, parhaat avotaivutukset Jarlin kanssa saatiin aikaan töltissä. Jarl kuulemma kulki sentään sen muutaman askeleen ajan niin kuin pitikin, kolmella uralla. Oikeasti avot sujuivat mulla heikoiten meiän ryhmästä, mutta ei nyt välitetä siitä :DD  Vaihdoimme vielä suuntaa, ja menimme töltissä avoja myös oikeaan kierrokseen. Ne sentään menivät paremmin kuin käynnissä.


Vaikkei meidän avosähellykset olleet varmaan kovin kaunista katsottavaa, niin mä oo ihan tyytyväinen kun toi kuitenkin oli mun eka kerta.

Sitten jätimme avotaivutukset mietintämyssyyn, niin kuin ratsastusksenopettajakin sanoi :D
Loppuun otimme vielä parit laukannostot molempiin suuntiin. Jarl nosti laukan hyvin ja se laukkasi mukavan rennosti, mutta kuitenkin ihan reippaasti.

Muutenkin koko tunti meni ihan hyvin, tai ainakin siitä jäi kiva fiilis!




Menen myös huomenna ratsastamaan, mutta en kerro vielä kenellä ;) Monet mun kaverit tietävätkin jo, mutta ei paljasteta niille ketkä eivät vielä tiedä :D Siitä on varmasti luvassa postausta!

Millainen oli teidän viimeisin ratsastustuntinne / muu ratsastuskerta?

Pieni kuvapostaus Bealta!

Viime viikon lauantaina olin kaverillani Olgalla yötä, ja sunnuntaina mentiin tallille katsomaan Olgan puoliylläpitoponi Beaa. Sain toimia kuvaajana heidän ratsastustunnin ajan. Oli ihan kivaa olla vaihteeksi kameran takana, kun yleensä olen aina meistä se jota kuvataan :D Nyt pääsette siis katselemaan noita kuvia!

1.

2.

3. 

4.

5.

6.

7.
Bea näyttää varsinkin tässä (ja toki siis muissakin) menevän tosi hyvin ♥

8.

9.

10.
Tähän mä oon tyytyväinen, kerrankin sain otettua ihan kivan näköisen silmäkuvan! 

11.

12.
Olgan ottama kuva!


13.
Olgan ottama kuva!


Lisää tuosta Olgan ja Bean tunnista voitte lukea täältä. Noita kuvia ei tulekaan nyt sen enempää, sillä en saa muita ottamiani kuvia itselleni. Tässä on siis Olgan mukaan kai ne parhaimmat ridakuvat, jotka pöllin hyvin ilkeästi sen blogista :D

Kertokaahan mikä oli suosikkinne?