torstai 30. kesäkuuta 2016

Vaihto kesätalliin!


Jee, nyt on sitten viimeinkin se aika kesästä, kun Pekko lähtee pois Riitaojalta ja muuttaa meille kotiin!
Oon ottanut tätä jo pitkään, sillä viime vuonnakin oli niin ihanaa kun poni oli koko ajan kotona, eikä tarvinnut lähteä mihinkään. Saa nähdä kuinka pitkään Pekko viihtyy meillä ilman hevoskaveria, mutta ainahan voimme viedä sen takaisin Riitaojaan.
Tarkoitus olisi, että Pekko olisi meillä nyt aluksi ainakin kuukauden, jos kaikki menee samalla tavalla kuin viime vuonnakin.
Meillä ei ole tosin niin hyvää tietä ajaa kuin Riitaojalla, sillä täällä on aika paljon pitkiä mäkiä eikä pitkiä suoria ole. Pekko saa siis paljon mäkitreeniä, joka ei tosin varmaan ole pahitteeksikaan. Täällä kulkee varmaan myös enemmän autoja kuin siellä, joten siinäkin on ponille harjoitusta, sillä se ei edelleenkään ole mikään erityisen liikennevarma.
Ennen siivousta vs sen jälkeen 


Tiistaina alotettiin jo siivoamaan Pekon kesätallia kaverini Janinan kansa. Siinä oli jonkin verran hommaa, sillä kevään aikana hämähäkinseitit olivat vallanneet kaikki nurkat ja hyllyillä oli muutenkin turhaa tavaraa viime kesän jäljiltä. Aikaisemmin ponin karsinassa oli hiekkaa, jonka päällä oli puruja, mutta nyt laitoimme sinne 1½ paalia turvetta.
Keskiviikkona kävimme tallilla liikuttamassa Pekon, sekä samalla toimme sieltä suurimman osan sen tavaroista ja varusteista pois. Kotona laitoimme tavarat hyllyille ja omille paikoillensa. Lopuksi kävimme vielä koko tarhan läpi ja leikkasimme sähkölankaan osuvat heinät pois. Meillä on langoissa sen verran "heikot" sähköt, että jos edes muutama heinänkorsi osuu lankaan, siitä ei tule sähköiskua. Sen jälkeen olimme valmiita.

Kuvaa keskiviikon juoksutuksesta


Torstaina olikin sitten jännä päivä! Menimme tallille iltapäivällä. Aluksi harjasimme ponin ja laitoimme sille pintelit sekä bootsit kuljetussuojien tilalta.
Pekon lastaus sujui vähän niin ja näin, sillä se ei ole mikään helpoin lastattava. Sen saa sinne ainoastaan houkuttelemalla kivennäisillä ja samalla vetämällä. Pakottamalla sitä ei tosin pysty saamaan traileriin. Tällä kertaa poni meni sinne ehkä helpoiten ikinä. Sen jälkeen otimme Riitaojalta heinää mukaan (jotta voimme totuttaa ponin vähitellen meidän heinäämme) ja lähdimme.



Kotona kaikki on ainakin tähän mennessä sujunut hyvin. Pekko taisi tunnistaa paikan ja vaikuttaa kotiutuvan nopeasti. Järjestelimme loppuja tavaroita yms. Veimme juuri äsken ponin syömään iltaheiniä talliin. Toivotaan että kaikki menee hyvin yönkin yli :D

10 kommenttia:

  1. Ihanaa, että Pekko on teillä kotona♥ Kiva postaus :)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin oli mun poni Noppa muutamina viime kesinä. Aiempina vuosina se viihtyi hyvin, mutta viime kesänä se alko stressaamaan niin paljon, että ei meinannut pysyä tarhassaan. Noppa myös juoksi ympäri tarhaa niin että sen kaviot kului ja arkoi niitä. Tänä kesänä ei sitten tuoda Noppaa ollenkaan kotiin. Mutta se oli kyllä ihanaa, kun Noppa oli meillä:) mutta tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos!
    Ihana juttu, että teilläkin on ollut poni kotona kesällä :) Aika jännä toi, miten teiän poni käyttäytyi viimeksi :o Oli varmaan ihan järkevä päätös, että tänä kesänä ette tuoneet ponia teille.
    Viime vuonna Pekko oli meillä ekaa kertaa, ja alkuun juoksenteli ympäri tarhaan hirnuen, mutta lopulta sitten viihtyi hyvin. Nyt ainakin jo alusta lähtien kaikki on sujunut paremmin :)

    VastaaPoista
  4. Toosi kiva postaus! Aivan ihanaa, että Pekko on teillä!

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus! Kiva että Pekko on päässyt teille kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina!
      Jep, se on kyllä kivaa :)

      Poista
  6. Oi että toi teidän talli on niin symppis ja kotoisan näköinen! <3 Mun täytyy taas joku kerta tulla teille käymään niin pääsee näkee taas Pekkoa, ja sunkin pitää tulla jossain vaiheessa meille päin ;)

    VastaaPoista
  7. Haha kiitti <3 Se on tosin vaan tollainen peltivarastosta rakennettu pikkutalli, mutta ihan hyvin se on toiminut yhden ponin asuntona :DD
    Totta, niin kyllä täytyy! Ois kans tosi kiva joo tulla käymään teilläkin päin joskus :)

    VastaaPoista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!