torstai 23. maaliskuuta 2017

Millä perusteella liityn lukijaksi?



Tällä kertaa onkin luvassa hieman erikoisempi postaus, jonka viime postauksessa mainitsinkin julkaisevani pian. Tomunseasta-blogin kirjoittaja haastoi minut tekemään tällaisen postauksen, jossa kerron miksi ja millä perusteella liityn blogeihin yleensä lukijaksi.

Haasteen ohjeet

1. Kirjoita nämä ohjeet ylös.
2. Kirjoita asioita, joita otat huomioon, kun liityt blogiin.
3. Laita postaukseen halutessasi kysymyksiä, kuten "Katsonko kuvien laadun?"
4. Lopuksi kokoa tärkeimmät asiat, millä perusteella liityt lukijaksi.
5. Lopuksi haasta vähintään 5 bloggaajaa tekemään tämänkaltainen postaus


Kuten monilla muillakin, heti ensimmmäisenä huomioni kiinnittyy aina blogin banneriin ja muutenkin ylipäätään ulkoasuun, joka nykyään on todella oleellinen asia blogimaailmassa. Jos ulkoasu on liian epäsiisti tai sekava, eikä siihen ole jaksettu panostaa, siitä saa usein sellaisen kuvan, ettei myöskään sisältöön ole panostettu, jonka vuoksi en yleensä ala blogia edes selaamaan tarkemmin. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. huonot ja ärsyttävän silmiinpistävät väriyhdistelmät sekä huolettomasti tehdyt ja rajatut bannerit. Sitäkin suurempi miinus on myös se, ettei ulkoasulle ole kirjaimellisesti tehty mitään tai blogissa ei ole edes banneria. Aloittelevat blogit ovat toki asia erikseen, sillä vasta-aloittanut bloggaaja ei välttämättä tiedä koodeista tai bannereiden teosta tai siitä, että niitä voi jopa tilata ilmaisesti. Luen tästä huolimatta kuitenkin paria aloittelevaa blogia, joiden ulkoasu on muokkaamaton, mutta niissä vielä alkuun puutteellisen ulkoasun korvaavat siisti ja mielenkiintoinen teksti.
Erikoiset ja taitavasti tehdyt, siistit ja hienot ulkoasut puolestaan miellyttävät silmää. Jos itse ei osaa tehdä siistiä banneria tai koodailla ulkoasua, blogimaailmasta löytyy monia jotka voivat tehdä sen puolestasi ilmaiseksi tai maksua vastaan. Tätä ei kuitenkaan kannata käsittää väärin, sillä todella yksinkertainenkin ulkoasu voi olla nätti ja hyvä vaihtoehto blogin aiheen kannalta sekä muutenkin mukavaa vaihtelua, enkä tietenkään lue blogia vain ulkoasun vuoksi.



Seuraavaksi siiirrytään blogin kaikkein oleellisimpaan ja tärkeimpään osaan, tekstiin. En koskaan liity lukijaksi sellaiseen blogiin, jossa käytetään pelkkää puhekieltä, eikä oikeinkirjoituksesta ole tietoakaan. Teksti ilman isoja alkukirjaimia, pisteitä ja pilkkuja on häiritsevää luettavaa, sekä tämänkaltaiset yhdys sana virheet kaikkein ärsyttävävimpiä. Hymiöiden käyttö kannattaa vähentää aivan minimiin, sillä vaikka niitä on tottunut käyttämään aina normaalisti kirjoittaessa tekstiviestejä, postauksen saa näyttämään monta kertaa asiallisemmalta ilman niitä. Aluksi minullakin oli tämä ongelma, mutta pari kertaa saadessani siitä huomautuksia, vähensin niiden käyttöä, vaikka se tuntuikin aluksi oudolta.
Vaikka oikeinkirjoitus olisikin kunnossa, se ei aina tarkoita sitä, että liityn blogiin aina suoraan lukijaksi. Sen lisäksi tekstin täytyy olla mielenkiintoista ja monipuolista luettavaa sekä sujuvasti kirjoitettu. Liian tönkkö teksti ei ole kivaa luettavaa. Erilainen ja hyvällä tavalla tavallisesta poikkeava kirjoitustyyli saa myös usein kiinnostumaan blogista enemmän.

Aktiivinen postaustahti on mielestäni hyvä juttu, sillä yleensä en aloita lukemaan blogia, johon postauksia tulee vain muutaman kerran vuodessa. Tekstiä täytyy myös olla riittävästi ja jos tuntuu, ettei saa syystä tai toisesta kirjoitettua postaukseen kuin pari lausetta, kannattaa jättää suosiolla sen teko myöhemmäksi. Jos ei ole mitään asiaa tai kerrottavaa, niin älä kirjoita väkisin, vaan tee postaus silloin, kun motivaatiota on enemmän. Kuvapostaukset ovat tietenkin eri asia, eikä jokaisen postauksen tietenkään tarvitse olla erityisen pitkä.


Mielestäni hyvälaatuiset kuvat ovat blogin a ja o. Jokaisessa postauksessa kuuluisi olla kuvia edes pari kappaletta elävöittämään tekstiä. Heilahtaneet ja epätarkat kuvat saattavatkin pilata hyvin kirjoitetun postauksen. Tästä syystä kamerat, erityisesti järjestelmäkamerat ovat oikein käteviä apuvälineitä bloggaajalle, sille useimmiten niillä otetut kuvat ovat laadukkaampia. Blogissa saa toki esiintyä puhelinkuvia, kunhan ne eivät ole huonolaatuisia. Isokokoiset kuvat ovat aina plussaa, sillä on mukavampaa, kun ei tarvitse klikkailla kuvia suuremmiksi nähdäkseen ne paremmin. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, sillä joskus hieman pienempikin kuvakoko voi toimia.

Myöskin tärkeä asia blogissa on mielestäni esittelysivut blogin päätähdille. Postauksia voi joskus olla hankala ymmärtää, jos ei tiedä kenestä puhutaan tai vaikkapa mikä hevonen on kyseessä, minkä vuoksi en välttämättä liittyisi lukijaksi. Tästä syystä pienen esittelytekstin kannattaa kirjoittaa esimerkiksi näkyvälle paikalle gadgeteihin sekä mahdollisesti välilehtiin myös tarkemmat esittelyt blogin ylläpitäjälle ja muille päähenkilöille, kuten eläimille. Yleensä esittelysivuja löytyy jokaisesta blogista, mutta joskus törmää niihinkin, joissa siitä ei ole tietoakaan.

Vaikka blogi täyttäiskin kaikki kriteerit, myöskin sen aihe tietenkin vaikuttaa siihen, liitynkö lukijaksi vai en. Luen suurimmaksi osaksi hevosblogeja, mutta lukulistaltani löytyy myös pari lifestyle- ja eläinblogia. Tykkään lukea samanlaisista aiheista, mistä itsekin bloggaan, eli useimmiten ravi- ja shetlanninponiblogit kiinnostaisivat minua eniten, mutta luen todella paljon muitakin erilaisia hevosiin liittyviä blogeja.



Pähkinänkuoressa:

- Siisti ja panostettu ulkoasu
- Mielenkiintoista tekstiä, oikeinkirjoitus tärkeää, ei liikaa hymiöitä
- Aktiivinen postaustahti
- Paljon suuria, hyvälaatuisia kuvia
- Selkeät esittelysivut
- Kiinnostava aihe


Tässä olivat siis perusteet, joilla liityn blogiin lukijaksi sekä samalla kriteerit mielestäni hyvään blogiin. Tämän haasteen saavat toki tehdä kaikki muutkin, joita en erikseen mainitse, mutta haastan tähän ainakin nämä seuraavat blogit:

12 kommenttia:

  1. Tosi kivasti kirjoitettu postaus!:) Kiitokset haasteesta, kiva saada pitkästä aikaa aihe josta kirjoittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)
      Hieno juttu että kelpuutit haasteen, odotankin innolla se lukemista!

      Poista
  2. Totta tämä (:
    Nykyään en itse enää edes etsi uusia blogeja, vaan lueskelen niitä joihin päädyin niinä aikoina kun vielä bloggasin. Instasta siirtyy välillä lukulistalle blogeja, tämänkin blogin löysin uudestaan sun instagram sivun kautta.

    Suht samanlaiset kriteerit ois mullakin (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!
      Mullakin on vähän sama juttu, että nykyään olen harvemmin yrittänyt harinaisesti etsiä uusia blogeja lukulistalleni, vaan lähinnä luen niitä, joiden tiedän jo entuudestaan kiinnostavia. Toki uusien hyvien blogien löytäminen on aina hienoa!

      Poista
  3. Kiitos paljon haasteesta! Taisin joskus jo toteutaakin tämän tyylistä, mutta ehkä voisin tehdä saman uudestaan :D Tää oli kyllä mielenkiintoista luettavaa! Hyvin samanlaisia kriteereitä itsekin noudatan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, nyt kun tarkemmin miettii niin taidankin muistaa sen postauksen :D Tämä haasteenhan voi toki toteuttaa myöhemminkin!
      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Kiva postaus. Ihanan talvisia kuvia :)

    VastaaPoista
  5. Kiva tämmönen postaus! Pitääpä myös toteuttaa jossain vaiheessa tuo haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Toteuta ihmeessä, aion varmasti lukea postauksen :)

      Poista
  6. Kiitos haasteesta! Taitaa mennä toteutukseen heti, kun saan muut ajankohtaisemmat postaukset toteutukseen! Tosi kivasti toteutettu postaus, en tiedä mitä tähän vielä voisikaan lisätä! Tykkäsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia!
      Hienoa että tykkäsit, ja kiva kuulla että sullakin menee tämä toteukseen. Odotan innolla sen lukemista :)

      Poista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!