lauantai 24. syyskuuta 2016

Mitä meille kuuluu?


Viimeinkin on motivaatiota ja aikaa kirjoittaa, mutta sitten kun saan uuden tyhjän sivun auki, en tiedäkään mistä aloittaa.





Lupauksistani huolimatta blogi on ollut vähän kuollut, sillä edellisestäkin postauksesta on ehtinyt vierähtää melkein kuukausi. Mitään kovin erikoista ei ole tapahtunut nyt lähiaikoina, vaan arki rullaa suurinpiirtein normaaliin tapaansa.
Seiskaluokkakin on käynnistynyt ihan hyvin, vaikka mielummin olisinkin jäänyt vielä lomailemaan. Toisaalta on kuitenkin kiva nähdä kavereita joka päivä aina maanantaista perjantaihin. Ensimmäisestä kokeestakin on selvitty todellakin paremmin kuin luulin, sillä matiikankokeen yläreunassa komeili 10+! Myös Pekolle kuuluu hyvää, vaikka vähän aikaa sitten se käyttäytyikin oudosti. Tässä aikaisemmin aikaisemmin kirjoittamaani tekstiä, jossa kerron asiasta hieman tarkemmin:

"Pekko on toiminut ajossa todella hyvin ja turhat säätämisetkin ovat pikkuhiljaa jääneet pois. Viime sunnuntain ajokerta meni kuitenkin täysin päinvastaisella tavalla! Tarkoituksena ajaa perinteinen 6 kilometrin lenkki. Ensimmäiset 3 km sujuivat hyvin, vaikka poni yritti kerran kääntyä kotiinpäin, mutta sekin hoitui vain pienenpienellä muistutuksella. Välillä temppuilun vuoksi isäni / joku kaverini on siis ollut kyydissä tai pyöräilemässä vieressä, mutta nyt halusin ajaa yksin. Kävimme kääntymässä tarhassa ja olimme lähdössä toiselle samanpituiselle lenkille, kunnes poni aloittikin säätämisen, joka tuli kyllä täytenä yllätyksenä. Tuolla tavalla se ei kuitenkaan ollut tehnyt koskaan aikaisemmin, sillä se vain peruutti, kääntyili, pukitteli ja hyppi pystyyn välittämättä lainkaan käskevistä avuista. Pidätteitä se kuunteli jotenkin, mutta oikeaan suuntaan meneminen oli lähes mahdotonta. Se saattoi mennä parikymmentä metriä hyvin, kunnes jälleen stoppasi paikoilleen. Sain siis kyllä vanhempani avustamaan, mutta meno oli silti koko ajan tuollaista. Paluumatka meni kuitenkin hyvin ja reippaasti, niin kuin yleensäkin.

C) Alina Jokela

Tämän jälkeen ohjasajoin Pekon pitkästä aikaa, mutta ei päästy edes tarhasta pois ennen kuin poni alkoi "väittämään vastaan". Loppujen lopuksi päädyin taluttelemaan sitä suitsien kanssa tarhan ulkopuolella. Nyt olen myös maastakäsitellyt sitä jonkinverran, sillä tämä harjoitusmuoto oli valitettavasti jäänyt unholaan kesän aikana. Maastakäsitellessä se on mennyt ihan hyvin, sekä Pekko myös peruuttaa ja väistää toimivasti. Tiellä taluttaessa poni saattaa kuitenkin yhtäkkiä pysähdellä varsinkin lenkin alussa, ja jäädä paikoilleen välittämättä käskyistä, mutta loppujen lopuksi sen kuitenkin saa liikkeelle, jonka jälkeen kaikki menee taas paremmin.

Joskus elokuun puolella poni vaikutti myöskin hieman "onnahtelevan" ajaessa ja kulki melko hitaasti, joten aloin venyttelemään sen kanssa enemmän aina lenkkien jälkeen ja kylmännyt sen jalkoja aktiivisemmin. Ongelma on tämän jälkeen hävinnyt ja nyt poni on taas ollut reippaampi kuin koskaan ennen, joten en oudon käyttäytyminen uskonut johtuvan myöskään jalkojen kipeydestä.
Sunnuntain jälkeen mielessäni on kuitenkin useaan otteeseen käynyt, että ehkä se saattaisi tarvita kengät, sillä talutuslenkillä kivisissä kohdissa olen huomannut sen muuttuvan vastahakoisemmaksi ja kovissa kohdissa hieman arkovan kävelemistä."

C) Alina Jokela
C) Alina Jokela


Nyt tuohon käyttäytymiseen löytyi looginen selitys. Pekolta on jälleen vaihtunut nyt kesän aikana hampaita, kuten tällä viikolla sen syödessä ruisleivän palaa irtosi yksi suurikokoinen takahammas. Tämän jälkeen myös temppuilu loppui, ja kun eilen ajoin Pekon kaverini Janinan kanssa, poni meni oikeastaan täydellisesti, jota en olisi uskonut. Inhottavasta käytöksestä ei ollut tietoakaan ajolenkillä tai sen jälkeenkään, jolloin harjoituksen vuoksi Janina ratsasti sillä 4-5 kierrosta loppukäyntejä. (Se siis ratsukoulutetaan vasta ensi vuonna, mutta nyt sitä jo aletaan pikkuhiljaa totuttamaan ratsastajan painoon.) Tutkimme asiaa, ja hevosten hammaskivuista kertovalta sivulta löytyi luettelo oireista, joista nämä seuraavat pätevät Pekkoon:


  • Heinämällien pudottelu suusta
  • Hidas ja varovainen syöminen
  • Kiukkuisuus syödessä (välillä)
  • Suun aukominen syödessä
  • Heinien liottelu vesikupissa
  • Voimakas syljen eritys
  • Pään kääntäminen vinoon ratsastettaessa tai ajettaessa
  • Ei halua kääntyä (joskus)
  • Peruuttaminen, pukittelu
  • Ei halua ottaa kuolaimia suuhun (ottaa, mutta ei niin mielellään kuin ennen)
C) Alina Jokela

C) Alina Jokela



C) Alina Jokela

Olemme siis aika varmoja, että syy tuohon sen käytökseen johtui vain kipeästä hampaasta. Onneksi asia selvisi ennen Pekon muuttoa takaisin Riitaojaan! Asiasta en todennäköisesti ole muistanut mainita blogin tai instagraminkaan puolella, mutta poni lähtee siis takaisin sinne jo huomenna.
Se on ollut siis vajaat kolme kuukautta ilman lajitovereiden seuraa, joten muiden hevosten läheisyys tekee sille varmaksi hyvää. Selvennykseksi selitän vielä, että Pekko asui siis lokakuusta 2015 tämän vuoden kesäkuun loppuun Riitaojalla, ja nyt muuttaa sinne takaisin kelien kylmetessä. Tästä on varmasti tulossa tännekin postausta, nyt kun pitkästä aikaa motivaatiota blogiin on vaikka muille jakaa! Yksi syy siihen on varmastikin uusi tietokone, jonka sain syyskuun alussa. Se on Lenovo Ideapad 500, joka on tarkoitettu videoiden ja kuvien editointiin, joten se sopii täydellisesti tarkoituksiini. Kunhan opin editoimaan videoita, niitä tulee varmasti tänne blogin puolellekkin. Harjoittelin myös muokkaamaan joitain lähiaikoina ottamiani kuvia, joista voin laittaa pari esimerkkiä tähän alle. Täytyy vielä hehkuttaa, että olen niiiiiin iloinen tästä koneesta, sillä se helpottaa bloggaamista huimasti. Tämän myötä postauksia alkaa varmasti tulemaan aktiivisemmin!






Kaikissa ylläolevissa kuvissa mallina Janina (ja Rhumba)


Janinan koira Ella, Ohjaamassa hyppyjä -blogista




Miten teidän syksynne on käynnistynyt?

lauantai 3. syyskuuta 2016

Pekko ja Iida 2 - vuotta

Viime kuun puolella, 31.8 oli mun ja Pekon "vuosipäivä" eli nyt se on ollut mulla jo kaksi vuotta. En osaa kuvailla kuinka tärkeä se mulle on, mutta en tiedä mitä tekisin ilman sitä! Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä kuvia yhteisen matkamme varrelta:

Alkukesä 2014


Kesä 2014

Talvi 2014/2015

Kevät 2015

Kevät 2015

Kesä 2015
© Olga Mäkinen

Syksy 2015
Talvi 2015/2016



Talvi 2016

Kevät/talvi 2016
Kevät 2016


Kevät 2016

Kevät 2016

Kesä 2016

Kesä/syksy 2016
© Alina Jokela

Kesä/syksy 2016


tiistai 30. elokuuta 2016

Ratsastuskauden aloitus 22.8

Viime maanantaina mulla alkoivat jälleen ratsastustunnit Reykhestarissa kesätauon jälkeen! En itseasiassa ratsastanut kesällä kuin kerran, jolloin menin Poni-Ilolassa yhdellä shetlanninponilla. Se tuntuu jotenkin oudolta, koska en edes ehtinyt kaivata ratsastamista kesän aikana, mutta saattaa johtua siitä että olin kuitenkin Pekon kanssa tekemisissä päivittäin.
Aikaisemmin kävin tunneilla joka torstai, mutta nyt siirryin maanantain ryhmään jotta voisin käydä tunneilla vain joka toinen viikko. Koulun ja Pekon vuoksi aika ei riitä, ja muutenkin ratsastus on melko kallista, joten tämä ratkaisu on parempi! Omasta mielestäni tämä maanantain ryhmä on jotenkin rennompi ja mukavampi kuin edellinen. Normaalien tuntien lisäksi käymme myös joskus maastossa ja saatamme mennä ehkä ilman satulaakin, joten teemme monipuolisemmin kaikkea.
Maailman kaunein kuva ikinä


Ratsukseni sain tunnille suosikkini Hjalmarin. Alkukäyntien jälkeen opettaja alkoi selittää tunnin tehtävistä, joiden aiheena olivat istuntaharjoitukset. Tarkoituksena oli siis liioitella erilaisia istuntatapoja, ja ratsastaa mahdollisimman huonosti. Ensimmäisenä kokeilimme "riippuistuntaa", joka on kuulemma tyypillinen varsinkin pienillä lapsilla. Siinä siis ratsastaja nojaa eteenpäin, kädet ovat kaulalla, ja jalat liian takana. Me vieläpä siis liioittelimme näitä asentoja, ja täytyy kyllä sanoa että tässä oli oikeasti hankalaa istua, varsinkin reippaammassa tahdissa. Tunnin aihe oli kieltämättä ihan hyvä kauden ensimmäiseksi, jotta tajuaisi heti kiinnittää huomiota ja korjata pienet istuntavirheet, jotka huomaa tietenkin parhaiten hevosen reagoinnista. Esimerkiksi jos issikoilla istuu etukenossa ja ohjat löysemmällä, se menee töltin sijasta ravia, niin kuin Hjalmarikin teki heti, kun istuin väärin.


Toinen istuntatapa, jota kokeilimme oli nimeltään "tuoli-istunta", jossa meidän piti nojata liian taakse, työntää jalkoja eteenpäin ja pidetään käsiä tavallista korkeammalla. Islanninhevosilla ratsastettiin kuulemma aikaisemmin tällä tavalla töltissä, ja itseasiassa olen huomannut, että jotkut tekevät vieläkin niin. Tuoli-istuntaan Hjalmar ei reagoinut juuri millään tavalla, paitsi hieman ehkä hiljensi vauhtia, sillä en pystynyt tietenkään mukautumaan sen liikkeeseen.

© Riina Honkonen
Kuvituskuvaa Poni-Ilolan leiriltä


Tämän jälkeen tehtävänä oli nojata aina vuorotellen eteenpäin hevosen kaulalle, ja sen jälkeen taakse lautasille. Tätä kokeilimme sekä käynnissä, että töltissä. Tunnille oli siis valittu sen verran rauhalliset hevoset, jotka eivät välittäneet tuollaisesta ollenkaan. Idena oli pikkuhiljaa vähentää liikettä, ja lopulta "pysähtyä" mahdollisimman suoraan asentoon, jota opettaja sitten tarvittaessa korjasi. Näin  teimme myös muissa tehtävissä, joita olivat maata kohti kurkottaminen vuorotellen vasemmalle ja oikealle sekä selän notkistus ja pyöristys. Onnistuin loppujen lopuksi hyvin jäämään oikeaan asentoon, josta sain positiivista palautetta. Tähän olen tyytyväinen, sillä luulin olevani aivan ruosteessa kesän jäljiltä!


Loppuun otimme vielä reipasta laukkaa molempiin suuntiin, aloittaen oikeasta. Tässä meillä ei ollut sen kummempaa tehtävää, vaan tarkotuksena oli vain saada laukka sujuvaksi, jotta hevoset pysyisivät laukalla samalla, kun sai kokeilla tehdä samoja istuntaharjoituksia mitä teimme aikaisemmin tunnilla. Muuten tämä olisi ehkä sujunutkin ihan hyvin, mutta huomasin Hjampen yrittävän oikoa kulmista ja purevan ärsyttävästi kuolaimeen, joten jouduin tekemään paljon voltteja ja tölttipätkiä väliin, jota saisin sen paremmin kuulolle. Vasempaan kierrokseen sujui paremmin. Kaikki sanovat, että Hjalmarille vasen laukka on hankalampi nostaa, mutta mulla se on jostain syystä nostanut sen aina hyvin, niin kuin nytkin. Tähän suuntaan saatiinkin monta kierrosta kivan reipasta laukkaa, ja pääsin paremmin kokeilemaan harjoituksia laukassa. Loppukäynneissä menimme vielä maailmanympärimatkaa ja ratsastimme samalla väärinpäin.

© Riina Honkonen
(kuvituskuva) Jos jotain sitten kiinnostaa, niin olen liian pitkä tälle ponille, mutta se ei litisty alleni yhdestä ratsastuskerrasta ;)

Pahoittelen kovasti tuota, ettei tunnista ole kuvia. Yritän joku päivä saada jonkun kuvaajaksi!
Huomenna toivon mukaan teen uutta postausta, sillä sillon Pekko on ollut mulla jo kaksi vuotta!

lauantai 20. elokuuta 2016

Katsaus Summer Bucket - listaan

Nyt elokuun loppupuolella olisi sopiva aika katsoa, miten oikein onnistuin keväällä tehdyn Summer Bucket - listan kohdissa!
Tämä kesä meni mun mielestä tosi nopeasti, nopeammin kuin koskaan ennen. Mulla oli paljon suunnitelmia, joita aioin toteuttaa, mutta loppujen lopuksi tuntuu, että en kerennyt tekemään oikein mitään. Siitä huolimatta kesä oli oikein  mukava, ja sain kuitenkin tärkeimmät tavoitteet suoritettua, johon oon kyllä tyytyväinen!




[x1. Käy hevosleirillä


Luulin jo, että en saa tätä kohtaa suoritettua, mutta lopulta pääsin kuitenkin leirille Poni-Ilolaan heinäkuun lopussa.


Ossi ja minä ratsastustunnilla
© Riina

~

[x2. Suorita p-ajolupakortti.

Niin kuin kaikki varmaan tietävätkin, suoritin p-ajoluvan kesäkuussa. Linkki postaukseen.

~


[x3. Tuo Pekko jälleen kesällä kotiin.

Tiesin etukäteenkin, että saan tämän kohdan suoritettua, mutta päätin kuitenkin laittaa sen tähän listaan. Linkki postaukseen.

~

[  ] 4. Ota Pekosta inkkarikuvia.


Vaikka tää kohta kuulostaakin hieman oudolta, oltiin silti halunnut suorittanut tämän, mutta en sitten saanut kuvaajaa yms. Ehkä sitten ensi kesänä!

~

[  ] 5. Järjestä keppihevoskisat.


Meidän piti mennä kaverini kanssa pitämään tänäkin vuonna kisoja Mäntsälään, mutta vähäisen osallistujamäärän vuoksi ne peruttiin. 

~

[  ] 6. Käy huvipuistossa.


En muista minä vuonna en olisi käynyt kesällä huvipuistossa, mutta tämä vuonna ei vain ollut ketään kenen kanssa lähteä sinne, vaikka se olisikin ollut hauskaa.

~

[x7. Ui yhdessä Pekon kanssa.


Tämä tuli todellakin suoritettua! Käytiin monta kertaa Pekon kanssa uimassa, sekä niin että molemmat uitiin, ja niin että vain Pekko ui.

~

[  ] 8. Hyppää 110 cm korkuinen este keppihevosella.


En ratsastanut keppareilla muutenkaan pitkään aikaan, joten tätä en valitettavasti suorittanut. Joskus olen kuitenkin hypännyt yli 110 cm sellaisella.

~

[  ] 9. Tee My Week blogiin.


Mulla ei tavallaan ole tietokonetta millä editoida videoita, enkä oikeastaan varmaan osaisikaan editoida sitä kovin hyvin. Mielestäni my week olisi muutenkin liian työläs kuvata ja siihen menisi päivittäin paljon aikaa, joten en varmaan tätä olisi muutenkin tehnyt. Video - my dayn olisin kuitenkin halunnut kesällä tehdä!




~

[x10. Tee Q&A videolle tai kirjoittamalla.


Suoritettu, tässä linkki postaukseen.

~

[  ] 11. Tee Pekolle jokin varuste.


Mulla on edelleen kaapissa keskeneräinen korvahuppu ponille, jonka aloitin jo keväällä koulussa. Mutta siihen se sitten jäikin... :D

~

[  ] 12. Ole 24 h ilman puhelinta, televisiota ja tietokonetta.


Moneen kertaan aioin tämän suorittaa, mutta sitten joku kaveri tulikin meille tms. niin tämä vähän sitten jäi...

~

[  ] 13. Ota Pekon kanssa mekkokuvia.


Haluaisin musta ja Pekosta kerrankin jotain kivan näköisiä kameralla otettuja mekkokuvia, mutta jälleen kauniina kesäpäivinä ongelmana oli kuvaajan puuttuminen.

~

[/14. Mene yömaastoon ajaen tai ratsastaen.

Puoliksi suoritettu... Olisimme menneet kaverini Erikan kanssa ajolenkille yöllä, mutta tulikin mutkia matkaan, ja jouduimme ajamaan vain jonkun 100 m mittaisen pätkän.

~

[x15. Käy ajamassa "vaellus" tai jokin pitkä lenkki.


Riitaojassa Pekolla kävimme ajamassa vähän pidempiä lenkkejä, sekä Poni-Ilolan poneilla myös. Pisin lenkki mitä olemme tehneet kotonamme on vain 6 km.



~

[x16. Käy uimassa järvessä kesäkuun alussa.

Kävin heittämässä talviturkin heti kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna kaverini Janinan kanssa.

~

[x] 17. Maista ainakin 5 eri jäätelöä.


En nyt ole erikseen laskenut, mutta olen 100 % varma että olen syönyt varmaan 10 erilaista jäätelöä kesän aikana :D

~

[  ] 18. Syö etanaa tai simpukkaa (paistettuna tai keitettynä).


Vanhempiani muutamasti muistutin siitä, että tekisivät tällaista ruokaa kesällä, mutta lopulta en kuitenkaan saanut suoritettua tätä. Se ei sinänsä haittaa, sillä en tykkää yhtään etanoiden tai simpukoiden  mausta.

~

[  ] 19. Laita Pekolle kissankorvat uimaan mennessä.


Haha, tämä olisi kyllä ollut helppo suorittaa, mutta en vain yksinkertaisesti muistanut tehdä tällaista :D

~

[  ] 20. Mene taksin kyytiin.


En mennyt, sillä ei ollut mitään tilaisuutta mennä sellaisen  kyytiin. En kuitenkaan tilaisi taksia ihan vain hyvin vuoksi.

~

[  ] 21. Tee postaus, jollaista tässä blogissa ikinä ennen ole nähty.


En oikein keksinyt, millaisen postauksen olisin kirjoittanut. Videopostaus olisi tietysti ollut yksi vaihtoehto, mutta taisinkin selittää asiasta jo ylempänä. 

~

[  ] 22. Leivo Pekolle jotain herkkuja.


Kumpa kesäloma olisi jatkunut elokuun loppuun asti! Meidän vuosipäivänä saatan nimittäin leipoa sille jotain, mutta lomalla unohdin sen kokonaan!

~

[x23. Nuku yö teltassa laitumella / sen vieressä.


Tämäkin tuli suoritettua useaan otteeseen, kun olin kavereiden kanssa yötä teltassa tallin vieressä. (Pekon talli sijaitsee siis sen tarhan sisäpuolella)

~

[x24. Ole vesisotaa!

Kavereiden kanssa tuli kyllä oltua vesisotaa mökillämme saaressa, varsinkin Erikan kanssa.


Juhannuksen aikaan mökillämme

~

[x25. Käy ainakin kerran kuvaamassa raveja.


Kävin kesällä kaksi kertaa kuvaamassa raveja, mutta kumpikaan niistä kerroista ei ole aivan lomalla. Toukokuussa otin kuvia Killerillä joistain lähdöistä, sekä 11. päivä tätä kuuta (loma loppui mulla 10.8) kuvasin Killerin Derby-karsintoja, pääasiassa ponilähtöä. Vaikkeivat kuvausreissut olleetkaan ihan loman aikana, niin päätin nyt laskea ne silti mukaan.



~

[x26. Ota / pyydä jotain ottamaan Pekosta studiokuvia.

Oon aina halunnut saada Pekosta "studiokuvia", mutta kun en itse osaa ottaa sellaisia ja kaverini jonka piti tulla kuvaamaan, ei sitten päässytkään, joten tätä ei suoritettu.

~

[x27. Mene katsomaan ponikunkkareita tai muita isompia raveja, joissa on myös ponilähtöjä.


Olin katsomassa ja kuvaamassa Killerin Eliitti-raveja kesäkuussa. Lisäksi autoin myymään siellä myös arpoja, joiden tulot menivät ravinuorten hyväksi.

~

[  ] 28. Aja ensimmäinen startti kesän aikana.


Tätä ennen valitettavasti päässyt vielä suorittamaan. En osaa sanoa, milloin ajan ensimmäinen starttini, mutta toivon mukana mahdollisimman pian!

~

[  ] 29. Käy Pekon kanssa radalla.


Vaikka tämän lisäsinkin summer bucketiin, emme kuitenkaan olleet varmoja menisimmekö käymään radalla sen kanssa vielä kesällä. Päätimme sitten kuitenkin ensin harjoitella vain kotona, ja muutenkin saimme kilpakärryt sille vasta loman lopulla. 

~

[x30. Pidä varusteiden huolto - päivä


Pidin varusteiden huolto -päivän muistaakseni elokuun alussa, jolloin puhdistin Pekon silat, rintaremmit, suitset, ohjat, sekin ja martingaalin.



~

Sain siis suoritettua vain puolet tästä koko listasta, vaikka kuvittelin, että saisin suoritettua helposti melkein kaiken. Ajattelin tehdä talveksi Winter Bucket - listan, joka toimii samalla tavalla kuin Summer Bucket, mutta kohdat ovat vain hieman erilaisia. Tähän sain idean Pinkki Pyörremyrsky -blogista, joka onkin yksi tämän kesän suosikkiblogeistani :)

Blogimme on muuten Jalustin.netissä ehdolla syyskuun blogiksi, ja olisi tosi kiva jos kävisitte äänestämässä meitä siellä! :D
Miten teidän kesänne sujui?