sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Runebergin päivä ♥


Perjantaina, eli Runebergin päivänä menin siis ratsastamaan niin kuin viime postauksessa kerroinkin. En siis kuitenkaan mennyt Reykhestariin niin kuin yleensä, vaan Pekon luokse Riitaojaan, sillä ratsastin Pekon tarhakaverilla Litsillä. Olga tuli tallille mukaan ottamaan kuvia yms, jonka jälkeen se tuli meille yöksi.

Voitte muuten vaan kuvitella sen Pekon ilmeen, kun hainkin tarhasta sen kaverin, enkä sitä itseään! :"DD

"Mökö mökö. Iida otti Litsin eikä mua" :<

"Pakko mun on kuitenkin vilkasta mitä me touhuaa! Ei ne onneks nää et mä katon ku täs on tää tolppa."





 Ratsastus sujui ihan hyvin, vaikka en aina osannutkaan antaa Litsille ihan oikeita apuja :D Se nimittäin kuulemma lähtee liikkeelle nojaamalla taaksepäin ja aukaisemalla vähän jalkoja  ulospäin, sekä pysähtyy vatsalihaksia jännittämällä (?). Sain sen vain pari kertaa pysähtymään tuolla tavalla. Litsillä ei käsittääkseni kovin usein tällä hetkellä ratsasteta muuten kuin talutuksessa, joten voi johtua siitäkin etteivät kaikki avut menneet ihan perille. Tietysti tuo oli vasta eka kerta kun ratsastan sillä enkä kuitenkaan tunne sitä sen erityisemmin, joten ihan hyvin se sujui siihen nähden. Kenttä oli vähän epätasainen, joten mentiin van käyntiä. Kuvat kertonee loput:








Litsi oli kyllä tosi kiva ja mielenkiintoinen poni ratsastaa, ja olis hauskaa kokeilla ratsastaa sillä muulloinkin. Mä kuvittelin sen jotenkin erilaiseksi, mutta jouduin kyllä yllättymään ihan positiivisesti :D 









Wannabe kouluratsukko :D












Täpliää




<33

Nuo kuvat tuli vähän sekalaisessa järjestyksessä, ei voi mitään :D Noiden karsimisessa oli muuten aika paljon hommaa, sillä Olga otti yhteensä tuolta reissulta yli 600 kuvaa :D  Sain karsittua ne vähän alle 200 kuvaan, ja tässä postauksessa esiintyy niitä noin 65.





Ratsastin Litsillä noin puoli tuntia. Sen jälkeen haimme Pekon tarhasta ja harjasimme sen. Menimme Pekon ja Olgan kanssa lumiselle pellolle ottamaan kuvia ja muutenkin taluttelemaan Pekkoa. Pekko vähän innostui lumesta :D Se ei olisi millään malttanut aina välillä pysähtyä, vaan olisi mielummin juossut ja tutkinut paikkaa. Pekko myös kuopi ja teki turvalla sinne lumeen jotain ihme koloja ja yritti syödä sieltä lunta ja ruohoa. Ihme poni... :D


Täytyy vaihtaa hilebile - riimu kuvien ottoa varten :D


"Lunta!!!"



Väsy poni <3

Ingooratkaa mut, Pekko on söpö!


"Nyt poni kunnolla!"
"En ole!"


"Näytän kieltä kameralle..."





Tää ois täydellinen kuva, jos mä en ois tos tiellä xC

"Pekko elä nyt kato sinne kameraan!"
"Mutta ku..."

"Pekko hei mee nyt siihe rakennekuva-asentoon!"
"HÄÄH?"


"JUOSTAAN!" 

Pekko the pallo :3


<33


Kiitos ihan hirveesti Olgalle ihanista kuvista, se sai tosi hyviä kuvia sekä Litsistä että Pekosta :)


Mitä piditte postauksesta, ja jaksoiko kukaan katsoa noita kaikkia kuvia? :D

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos (tai no kiittäkäämme Olgas kuvista) :D

      Poista
  2. Tosi kiva postaus ja ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  3. Novoiaw pallo :3 Aaw kui sopisitte Litsin kaa yhtee :3

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus ja ihanat kuvat <33

    VastaaPoista
  5. Todella kiva blogi sinulla, taisit saada uuden lukijan! :) Ihania kuvia ja todella söpöjä poneja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia ja kiva juttu! ❤
      Jep, Olga otti kyllä kivoja kuvia noista poneista :D

      Poista
  6. Hienosti meet Litsillä! :-) Ja Emilillä on kans samallai riimu kun Pekolla, mutta vaan vihreä :-)! Ihana Pekko ja kivat kuvat ja postaus! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3
      Okei, kiva kuulla :-) Mä tykkään kyllä noista tollasista riimuista kun niitä on pehmusteetkin sekä säädöt myös turvassa!

      Poista
  7. Ihania kuvia! <3 Nyt on pakko kysyä, että kauanko sinulla meni kirjoittaa noin moneen kuvaan kuvatekstit? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Haha, en tiedä, mutta ei siinä nyt kovin kauaa mennyt :D

      Poista
  8. Ihania kuvia!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!