lauantai 28. toukokuuta 2016

Loppukevään kuulumisia




Epäaktiivinen bloggaaja ilmoittautuu jälleen!
Sanon näin varmaan joka postauksen jälkeen, mutta taaskaan ei oo ollut inspiraatiota postata. Monesti on tehnyt mieli kirjoittaa uusi postaus, mutta tekstiä ei oo vaan syntynyt, niin oon sitten jättänyt kirjoittamisen väliin. Tarkoituksena oli olla aktiivinen, mutta jälleen edellisestä postauksesta on silti kerinnyt vierähtää jo useampi viikko.

Ratsastustunnit ovat sujuneet nyt keväällä ihan hyvin! Kuvassa minä ja Hjalmar 



Vähän alle pari viikkoa sitten saatiin tietää lantanäytteen tulokset, ja selvisi että Pekolla on melko paljon matoja. En olisi jotenkin uskonut, koska Pekko ei kuitenkaan ole mikään kovin laiha ja sen karvakin on ihan hyväkuntoinen. Madot on kuitenkin aika tavallisia nuorilla hevosilla, koska niillä ei ole vielä vastustuskykyä niille. Homma on kuitenkin hoidossa, eli Pekko on saanut jo matolääkkeen ja vähän alle kuukauden päästä saa sellaisen uudestaan.


Vaikka välissä tulikin mutkia matkaan, niin oon nyt kuitenkin menossa suorittamaan p-ajoluvan Killerille. Kurssi oltiin siis vähällä perua vähäisen osallistujamäärän takia, mutta nyt se kuitenkin onneksi pidetään. Meillä oli pari muutakin paikkaa vaihtoehtona, mutta niihin olisi ollut niin pitkä matka, joten parempi näin :) 


Pekon kanssa ollaan pyritty ajamaan nyt vähän enemmän pidempiä lenkkejä. Eilen olin yhden kaverini kanssa tallilla ja tehtiin tähän mennessä pisin lenkki metsässä. Ravattiin melko paljon, ja jossain vaiheessa Pekko innostui ja pari kertaa sitä täytyi jopa olla hidastamassa laukasta takaisin raviin :D 


Mun kevääseen kuuluu siis ihan hyvää. Saimme jonkin aikaa sitten tietää koulussa tulevan luokkamme yläasteelle ja meillä onkin ollut jo yksi ryhmäytystunti.  Meillä ei ole ollut enää koulussa vähään aikaan kokeita tai läksyjä, mikä on ollut vähään yllättävää. On iha outoa, että koulua on enää viikko, ja sitten alkaa kesäloma.
Heti 7. päivä kesäkuuta onkin sitten poniajolupakurssi pääsykokeet. Täytyy myöntää, että mua jännittää jonkin verran miten ne ja koko muukin kurssi menee. En tiedä paljonko ponin valmentamisesta olisi hyvä tietää etukäteen, sillä mä en tiedä siitä varmaan juuri mitään :D Toivotaan että se menee kuitenkin hyvin!

Pekon uusi sadeloimi testauksessa 


Summer Bucket - listiin saa vielä ehdotella kohtia!

12 kommenttia:

  1. Pidetään peukkua, että p-ajolupakurssi menee hyvin :) Kivaa kesänalkua sulle ja pekolle ❤ ja hyviä ajoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, peukut pystyyn vaan! :D
      Haha, kiitos ja samoin sulle ❤

      Poista
  2. Etköhän sä sen p-ajoluvan suorita kunnialla♥ Pekko on kehittynyt kyllä sillä ollesaan ihan hurjasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! ♥
      Onhan tässä hieman kehitystä tullut, joten kiva jos sen huomaa täältä bloginkin kautta :)

      Poista
  3. Ihanat kuvat, ihana postaus ♥ Oot maailman parhaiden poniravibloggaajien joukossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♥
      Oho, ihanaa jos oot tota mieltä! :)

      Poista
  4. Tsemppiä ajoluvan suorittamiseen ja nää kuvat oli todella ihania! Kiva että päivittelit!

    VastaaPoista
  5. Oi ihania kuvia! Killerillä nähdään, onnkesi et oo ainoa joka jännittää kurssia XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Hyvä etten oon ainoa xD
      Joo, siellä nähdään!

      Poista
  6. Paljon onnea p-ajolupakurssille! :)

    VastaaPoista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!