sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Summer Bucket - list 2016 + vappu

1.

2.
:"D <3

3.

Nyt heti alkuun hyvää vappua kaikille! Vähän myöhässä joo, kun eilen oli aatto, mutta onhan tänään vielä vapunpäivä.

Tässä postauksessa esiintyy lauantaina otettuja vappukuvia, joista vinkkasinkin jo instagramissa. Kiinnitettimme siis Pekon kärryihin pari vappuhuiskaa ja ilmapalloa. Sitä ennen testasimme, säikkyykö Pekko huiskia ja kokeilimme myös poksauttaa yhden pallon. Hieman ehkä nauratti, kun poni ei lotkauttanut korvaansakaan ilmapallon poksauttamisesta kuuluvalle äänelle, vaikka oltiin jo pitämässä sitä suitsista kiinni jos poni päättäisi ottaa jalat alleen (jota se ei kyllä yleensä tee, vaikka säikähtäisikin).

Oon tosi tyytyväinen kun saatiin näin kivoja kuvia ajamisesta! :) Ajokuvat otti siis isäni, ja noi loppupään kuvat on ottanut joko minä tai Janina, riippuen kumpi meistä esiintyy kuvassa. En sitten viitsinyt tunkea tähän postaukseen kaikkia kuvia, vaan tässä on ainoastaan alle puolet kaikista niistä kuvista. Laitan niitä muita varman joskus kuvittamaan joitain postauksia, joihin ei ole muuta kuvamateriaalia.

4.
Mä oo sitten tuo mustahupparinen ja Janina tuo jolla on viininpunainen huppari :D Huomatkaa mun upeet kissan korvat! 

5.
Mä niin tykkään näistä kuvista! <3

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

Itse ajaminen sujui myös tosi hyvin. Pekko on oppinut tosi hyvin kääntymään, ja se itseasiassa kääntyy tarvittaessa ihan paikaltaankin pohkeenväistössä, mikä on aika yllättävää, sillä maastakäsin väistöt ovat edelleen sille melko hankalia.

 Ekalla ravipätkällä Pekko aina innostuu, ja se on ollut nyt yleensä aina vauhdikkain pätkä, niin kuin nytkin. Poni kiihdytti taaskin hetkeksi laukalle, mutta muuten pysyi hyvin ravissa. Näissä tämän postauksen kuvissa ei nyt näy sitä, mutta aina kun aloittaa ravaamisen, Pekko juoksee vinossa (mitä se teki myös silloin aikaisemmin kun aloitimme taluttamaan sitä kärryjen kanssa). Se menee aina samalle puolelle vinossa, eli takapuoli vasemmalla osuen melkein aisoihin. Se kuitenkin aina "suoristuu" lopulta, niin kuin näistä kuvissakin näkyy. En tiedä mistä tuo johtuu, ja voi olla että se tapa kuluu aikanaan pois.

13.

14.

15.

16.

17.
Janina ja Pekko

18.

19.
<3

20.
Me Pekon kanssa piilossa vappuhuiskien takana ;)

21.

22.
Tää on myös ihan kiva kuva!

23.
Mulla on tuollainen murhaava katse, hui :D

24.

Nyt sitten viimein tuohon  otsikon lupaamaan aiheeseen. Monissa blogeissa on ollut nyt Summer Bucket - list- postauksia, joten miksen sitten minäkin tee sellaista, kun olin jo pitkään muutenkin ajatellut tehdä kesäksi samanlaisen.
Kaikki varmaan tietävät miten tämä juttu toimii, mutta selvennyksen vuoksi selitän sen vielä tähän.
Te siis voitte ehdotella tonne kommentteihin mulle kaikkia asioita, jotka mun pitää suorittaa kesäkuu - elokuu välisenä aikana. Kaikkia en varmaankaan pysty tekemään. Jokaisesta suorittamattomasta tehtävästä joudun rangaistuksena kaatamaan päälleni ämpärillisen jääkylmää vettä.
Hyväksyn mukaan vain realistiset tehtävät, sillä ihan mitä tahansa en pysty tekemään. Lähinnä toivoisin hevosiin liittyviä tehtäviä, mutta jos keksitte joitain muitakin, niin niitäkin voi toki ehdotella.
Kaikki hyväksytyt tehtävät kokoan tähän alle. Laitan siihen myös muutaman oman tavoitteeni. Aikaa ehdottaa niitä on sitten 29. toukokuuta asti, eli teillä on vajaa kuukausi aikaa.


1. Käy hevosleirillä.
2. Suorita p-ajolupakortti.
3. Tuo Pekko jälleen kesällä kotiin.
4. Ota Pekosta inkkarikuvia. (Älkää kysykö! :DD)
5. Järjestä keppihevoskisat.
6. Käy huvipuistossa.
7. Ui yhdessä Pekon kanssa.
8. Hyppää 110 cm korkuinen este keppihevosella.
9. Tee My Week blogiin.
10. Tee Q&A videolle tai kirjoittamalla.
11. Tee Pekolle jokin varuste.
12. Ole 24 h ilman puhelinta, televisiota ja tietokonetta.
13. Ota Pekon kanssa mekkokuvia.
14. Mene yömaastoon ajaen tai ratsastaen.
15. Käy ajamassa "vaellus" tai jokin pitkä lenkki.
16. Käy uimassa järvessä kesäkuun alussa.
17. Maista ainakin 5 eri jäätelöä.
18. Syö etanaa tai simpukkaa (paistettuna tai keitettynä).
19. Laita Pekolle kissankorvat uimaan mennessä.
20. Mene taksin kyytiin.
21. Tee postaus, jollaista tässä blogissa ikinä ennen ole nähty.
22. Leivo Pekolle jotain herkkuja.
23. Nuku yö teltassa laitumella / sen vieressä.
24. Ole vesisotaa!
25. Käy ainakin kerran kuvaamassa raveja.
26. Ota / pyydä jotain ottamaan Pekosta studiokuvia.
27. Mene katsomaan ponikunkkareita tai muita isompia raveja, joissa on myös ponilähtöjä.
28. Aja ensimmäinen startti kesän aikana.
29. Käy Pekon kanssa radalla.
30. Pidä varusteiden huolto - päivä


25.

Jos joku huomasi, niin oon nyt pariin postaukseen laittanut kuvat isoimmassa mahdollisessa koossa. Itse pidän tästä enemmän, mutta oliko teidän mielestänne pienempi kuvakoko parempi?

21 kommenttia:

  1. Ihana postaus ❤ Uikaa yhdessä Pekon kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤
      Kiitti ehdotuksesta, tää tulee varmasti suoritettua! :)

      Poista
  2. Oijjjjuma kiva postaus ja iha sairaa kivoi kuvii, ja ehdottomasti parempi ton kokosina! TUUN SIT KUVAA SEN KU KAADAT NIIT JÄÄVESII SUN PÄÄLLE :))))) Mutttttt, hyppää 110cn kepparinkaa, Tee my week, Tee q&a videolle, Tee pekolle joku varuste sen korvahupun lisäks, puheliton tietokoneeton ja telkkariton 24 tuntia, Ota mekkokuvii pekonkaa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon, mulla oli kyllä hyvät kuvaajat :D
      Joo tuu vaan :)))
      Kiitti ehdotuksista! Hui, tuun niin kuolemaan kun yritän kuvata tota My Weekiä :D Ja sit toi 24 h ilman puhelinta... En ole addiktoitunut en :D

      Poista
  3. 13 kuva oli kyllä aivan ihana♥ Ja itse tykkään kyllä isommasta kuvakoosta, laita niitä isompia kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään tuosta kuvasta, kun Pekko näyttää siinä kivalta :) Laitan varmaan jatkossakin sitten noita isompia kuvia!

      Poista
  4. Isoin kuvakoko on kyllä kiva :-)! Sitten näitä ehdotuksia:
    1. Mene yömaastoon ajaen tai ratsastaen.
    2. Käy ajamassa "vaellus" tai joku pitkä lenkki.
    3. Käy uimassa järvessä kesäkuun alussa.
    Joo en keksi enempää :-(...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on tosi kivoja ehdotuksia, ei haittaa vaikket keksi enempää! :)

      Poista
  5. 13, 18 ja 22 & 25 on mun mielestä ihanania♥ Mä tykkään kanssa tuosta isommasta koosta kuvissa, ne on jotenkin kivempia ja selviä :) Pekko on kyllä kehittynyt ihan huimasti teillä, olette sille paras koti mitä voi antaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon Anki ♥ Noi on kyl munkin mielestä ihan kivoja!
      Aattelin itsekin noin, ja varmaan alankin laittamaan vain noita isompia kuvia :)

      Poista
  6. Mhähöhähö en ees lukenu tätä (͡° ͜ʖ ͡°)

    VastaaPoista
  7. Oi kun ihania kuvia! Tykkäsin varsinkin tosta kolmannesta kuvasta :) Noi isot kuvat on kyllä hyvä vaihtoehto, niin ei turhaan tarvitse klikkailla niitä suuremmiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Siinä kuvassa on munkin mielestä jotenkin kiva tunnelma :)

      Poista
  8. Ihania noi kuvat:3 ööh, tässä tulee:
    1. Syö etanaa tai simpukkaa (paistettuna tai keitettynä)
    2. Laita Pekolle kissankorvat kun meette uimaan
    3. Mene taxin kyytiin.
    4. Tee postaus, jollaista ei ikinä sun blogissa oo nähty

    :)) muuta ei nyt tuu mieleen, kiva postaus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)
      Hauskoja ehdotuksia!
      Toi etanan tai simpukan syöminen on kyllä aika paha, sillä en yhtään tykkää kummastakaan :D

      Poista
  9. Vitsi miten ihania kuvia! Pekko näyttää paljon vanhemmalta kuin silloin, kun viimeksi täällä blogissa kävin :D Ehkä nuo valjaat ja kärrytkin vaikuttavat siihen.. :D Näistä kuvista en kyllä yksinkertaisesti osaa valita suosikkia, kaikki ovat niin hienoja otoksia!
    OEn tiedä yhtään, ootko jo toteuttanu näitä/onko edes mahdollisia, mutta pari ehdotusta tuohon summer bucketiin:
    1. Leivo Pekolle jotain herkkuja
    2. Nuku yö teltassa laitumella/sen vieressä
    Kännykällä mobiiliversiossa tuo kuvakoko ei niin näy, mutta kokemuksesta tiedän sanoa, että se on aina paras vaihtoehto :D

    VastaaPoista
  10. Kiitos Suvi!
    Haha, voi olla että että johtuu juurikin valjaista ja kärryistä, mutta onhan Pekko varmaan vähän kasvanutkin :D
    Oon totteuttanut noi molemmat joskus viime vuonna, mutta otan noi kyllä mukaan summer bucketiin, jotta varmasti teen nuo myös tänä vuonna! :D
    Huomasin juuri itsekin ettei mobiiliversiossa huomaa tota kuvakoon vaihtumista, mutta tietokone versiossa taitaa olla kuitenkin kivempi, jos kuvat ovat suurempia :D

    VastaaPoista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!