lauantai 20. elokuuta 2016

Katsaus Summer Bucket - listaan

Nyt elokuun loppupuolella olisi sopiva aika katsoa, miten oikein onnistuin keväällä tehdyn Summer Bucket - listan kohdissa!
Tämä kesä meni mun mielestä tosi nopeasti, nopeammin kuin koskaan ennen. Mulla oli paljon suunnitelmia, joita aioin toteuttaa, mutta loppujen lopuksi tuntuu, että en kerennyt tekemään oikein mitään. Siitä huolimatta kesä oli oikein  mukava, ja sain kuitenkin tärkeimmät tavoitteet suoritettua, johon oon kyllä tyytyväinen!




[x1. Käy hevosleirillä


Luulin jo, että en saa tätä kohtaa suoritettua, mutta lopulta pääsin kuitenkin leirille Poni-Ilolaan heinäkuun lopussa.


Ossi ja minä ratsastustunnilla
© Riina

~

[x2. Suorita p-ajolupakortti.

Niin kuin kaikki varmaan tietävätkin, suoritin p-ajoluvan kesäkuussa. Linkki postaukseen.

~


[x3. Tuo Pekko jälleen kesällä kotiin.

Tiesin etukäteenkin, että saan tämän kohdan suoritettua, mutta päätin kuitenkin laittaa sen tähän listaan. Linkki postaukseen.

~

[  ] 4. Ota Pekosta inkkarikuvia.


Vaikka tää kohta kuulostaakin hieman oudolta, oltiin silti halunnut suorittanut tämän, mutta en sitten saanut kuvaajaa yms. Ehkä sitten ensi kesänä!

~

[  ] 5. Järjestä keppihevoskisat.


Meidän piti mennä kaverini kanssa pitämään tänäkin vuonna kisoja Mäntsälään, mutta vähäisen osallistujamäärän vuoksi ne peruttiin. 

~

[  ] 6. Käy huvipuistossa.


En muista minä vuonna en olisi käynyt kesällä huvipuistossa, mutta tämä vuonna ei vain ollut ketään kenen kanssa lähteä sinne, vaikka se olisikin ollut hauskaa.

~

[x7. Ui yhdessä Pekon kanssa.


Tämä tuli todellakin suoritettua! Käytiin monta kertaa Pekon kanssa uimassa, sekä niin että molemmat uitiin, ja niin että vain Pekko ui.

~

[  ] 8. Hyppää 110 cm korkuinen este keppihevosella.


En ratsastanut keppareilla muutenkaan pitkään aikaan, joten tätä en valitettavasti suorittanut. Joskus olen kuitenkin hypännyt yli 110 cm sellaisella.

~

[  ] 9. Tee My Week blogiin.


Mulla ei tavallaan ole tietokonetta millä editoida videoita, enkä oikeastaan varmaan osaisikaan editoida sitä kovin hyvin. Mielestäni my week olisi muutenkin liian työläs kuvata ja siihen menisi päivittäin paljon aikaa, joten en varmaan tätä olisi muutenkin tehnyt. Video - my dayn olisin kuitenkin halunnut kesällä tehdä!




~

[x10. Tee Q&A videolle tai kirjoittamalla.


Suoritettu, tässä linkki postaukseen.

~

[  ] 11. Tee Pekolle jokin varuste.


Mulla on edelleen kaapissa keskeneräinen korvahuppu ponille, jonka aloitin jo keväällä koulussa. Mutta siihen se sitten jäikin... :D

~

[  ] 12. Ole 24 h ilman puhelinta, televisiota ja tietokonetta.


Moneen kertaan aioin tämän suorittaa, mutta sitten joku kaveri tulikin meille tms. niin tämä vähän sitten jäi...

~

[  ] 13. Ota Pekon kanssa mekkokuvia.


Haluaisin musta ja Pekosta kerrankin jotain kivan näköisiä kameralla otettuja mekkokuvia, mutta jälleen kauniina kesäpäivinä ongelmana oli kuvaajan puuttuminen.

~

[/14. Mene yömaastoon ajaen tai ratsastaen.

Puoliksi suoritettu... Olisimme menneet kaverini Erikan kanssa ajolenkille yöllä, mutta tulikin mutkia matkaan, ja jouduimme ajamaan vain jonkun 100 m mittaisen pätkän.

~

[x15. Käy ajamassa "vaellus" tai jokin pitkä lenkki.


Riitaojassa Pekolla kävimme ajamassa vähän pidempiä lenkkejä, sekä Poni-Ilolan poneilla myös. Pisin lenkki mitä olemme tehneet kotonamme on vain 6 km.



~

[x16. Käy uimassa järvessä kesäkuun alussa.

Kävin heittämässä talviturkin heti kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna kaverini Janinan kanssa.

~

[x] 17. Maista ainakin 5 eri jäätelöä.


En nyt ole erikseen laskenut, mutta olen 100 % varma että olen syönyt varmaan 10 erilaista jäätelöä kesän aikana :D

~

[  ] 18. Syö etanaa tai simpukkaa (paistettuna tai keitettynä).


Vanhempiani muutamasti muistutin siitä, että tekisivät tällaista ruokaa kesällä, mutta lopulta en kuitenkaan saanut suoritettua tätä. Se ei sinänsä haittaa, sillä en tykkää yhtään etanoiden tai simpukoiden  mausta.

~

[  ] 19. Laita Pekolle kissankorvat uimaan mennessä.


Haha, tämä olisi kyllä ollut helppo suorittaa, mutta en vain yksinkertaisesti muistanut tehdä tällaista :D

~

[  ] 20. Mene taksin kyytiin.


En mennyt, sillä ei ollut mitään tilaisuutta mennä sellaisen  kyytiin. En kuitenkaan tilaisi taksia ihan vain hyvin vuoksi.

~

[  ] 21. Tee postaus, jollaista tässä blogissa ikinä ennen ole nähty.


En oikein keksinyt, millaisen postauksen olisin kirjoittanut. Videopostaus olisi tietysti ollut yksi vaihtoehto, mutta taisinkin selittää asiasta jo ylempänä. 

~

[  ] 22. Leivo Pekolle jotain herkkuja.


Kumpa kesäloma olisi jatkunut elokuun loppuun asti! Meidän vuosipäivänä saatan nimittäin leipoa sille jotain, mutta lomalla unohdin sen kokonaan!

~

[x23. Nuku yö teltassa laitumella / sen vieressä.


Tämäkin tuli suoritettua useaan otteeseen, kun olin kavereiden kanssa yötä teltassa tallin vieressä. (Pekon talli sijaitsee siis sen tarhan sisäpuolella)

~

[x24. Ole vesisotaa!

Kavereiden kanssa tuli kyllä oltua vesisotaa mökillämme saaressa, varsinkin Erikan kanssa.


Juhannuksen aikaan mökillämme

~

[x25. Käy ainakin kerran kuvaamassa raveja.


Kävin kesällä kaksi kertaa kuvaamassa raveja, mutta kumpikaan niistä kerroista ei ole aivan lomalla. Toukokuussa otin kuvia Killerillä joistain lähdöistä, sekä 11. päivä tätä kuuta (loma loppui mulla 10.8) kuvasin Killerin Derby-karsintoja, pääasiassa ponilähtöä. Vaikkeivat kuvausreissut olleetkaan ihan loman aikana, niin päätin nyt laskea ne silti mukaan.



~

[x26. Ota / pyydä jotain ottamaan Pekosta studiokuvia.

Oon aina halunnut saada Pekosta "studiokuvia", mutta kun en itse osaa ottaa sellaisia ja kaverini jonka piti tulla kuvaamaan, ei sitten päässytkään, joten tätä ei suoritettu.

~

[x27. Mene katsomaan ponikunkkareita tai muita isompia raveja, joissa on myös ponilähtöjä.


Olin katsomassa ja kuvaamassa Killerin Eliitti-raveja kesäkuussa. Lisäksi autoin myymään siellä myös arpoja, joiden tulot menivät ravinuorten hyväksi.

~

[  ] 28. Aja ensimmäinen startti kesän aikana.


Tätä ennen valitettavasti päässyt vielä suorittamaan. En osaa sanoa, milloin ajan ensimmäinen starttini, mutta toivon mukana mahdollisimman pian!

~

[  ] 29. Käy Pekon kanssa radalla.


Vaikka tämän lisäsinkin summer bucketiin, emme kuitenkaan olleet varmoja menisimmekö käymään radalla sen kanssa vielä kesällä. Päätimme sitten kuitenkin ensin harjoitella vain kotona, ja muutenkin saimme kilpakärryt sille vasta loman lopulla. 

~

[x30. Pidä varusteiden huolto - päivä


Pidin varusteiden huolto -päivän muistaakseni elokuun alussa, jolloin puhdistin Pekon silat, rintaremmit, suitset, ohjat, sekin ja martingaalin.



~

Sain siis suoritettua vain puolet tästä koko listasta, vaikka kuvittelin, että saisin suoritettua helposti melkein kaiken. Ajattelin tehdä talveksi Winter Bucket - listan, joka toimii samalla tavalla kuin Summer Bucket, mutta kohdat ovat vain hieman erilaisia. Tähän sain idean Pinkki Pyörremyrsky -blogista, joka onkin yksi tämän kesän suosikkiblogeistani :)

Blogimme on muuten Jalustin.netissä ehdolla syyskuun blogiksi, ja olisi tosi kiva jos kävisitte äänestämässä meitä siellä! :D
Miten teidän kesänne sujui?

6 kommenttia:

  1. Sulla onkin ollut aika paljon näitä kohtia! Tää winter bucket list on hyvä idea, vois itsekkin toteuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, päätin sitten laittaa niitä aika paljon, mutta ehkä ensi vuonna hieman vähemmän :D Toteuta ihmeessä!

      Poista
  2. Tää kesä sujui ihan kivasti, mutta aika vaan kului liian nopesti:D tosi kiva postaus ja mukava kuulla että oot tykänny mun blogista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullakin on vähän sama juttu :D
      Kiitos! Sun blogi on kyllä kiva :)

      Poista
  3. No säpäs olit ahkera näiden toteuttamisessa :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, itsestäni tuntuu juuri siltä, että en ollut :D

      Poista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!