tiistai 30. elokuuta 2016

Ratsastuskauden aloitus 22.8

Viime maanantaina mulla alkoivat jälleen ratsastustunnit Reykhestarissa kesätauon jälkeen! En itseasiassa ratsastanut kesällä kuin kerran, jolloin menin Poni-Ilolassa yhdellä shetlanninponilla. Se tuntuu jotenkin oudolta, koska en edes ehtinyt kaivata ratsastamista kesän aikana, mutta saattaa johtua siitä että olin kuitenkin Pekon kanssa tekemisissä päivittäin.
Aikaisemmin kävin tunneilla joka torstai, mutta nyt siirryin maanantain ryhmään jotta voisin käydä tunneilla vain joka toinen viikko. Koulun ja Pekon vuoksi aika ei riitä, ja muutenkin ratsastus on melko kallista, joten tämä ratkaisu on parempi! Omasta mielestäni tämä maanantain ryhmä on jotenkin rennompi ja mukavampi kuin edellinen. Normaalien tuntien lisäksi käymme myös joskus maastossa ja saatamme mennä ehkä ilman satulaakin, joten teemme monipuolisemmin kaikkea.
Maailman kaunein kuva ikinä


Ratsukseni sain tunnille suosikkini Hjalmarin. Alkukäyntien jälkeen opettaja alkoi selittää tunnin tehtävistä, joiden aiheena olivat istuntaharjoitukset. Tarkoituksena oli siis liioitella erilaisia istuntatapoja, ja ratsastaa mahdollisimman huonosti. Ensimmäisenä kokeilimme "riippuistuntaa", joka on kuulemma tyypillinen varsinkin pienillä lapsilla. Siinä siis ratsastaja nojaa eteenpäin, kädet ovat kaulalla, ja jalat liian takana. Me vieläpä siis liioittelimme näitä asentoja, ja täytyy kyllä sanoa että tässä oli oikeasti hankalaa istua, varsinkin reippaammassa tahdissa. Tunnin aihe oli kieltämättä ihan hyvä kauden ensimmäiseksi, jotta tajuaisi heti kiinnittää huomiota ja korjata pienet istuntavirheet, jotka huomaa tietenkin parhaiten hevosen reagoinnista. Esimerkiksi jos issikoilla istuu etukenossa ja ohjat löysemmällä, se menee töltin sijasta ravia, niin kuin Hjalmarikin teki heti, kun istuin väärin.


Toinen istuntatapa, jota kokeilimme oli nimeltään "tuoli-istunta", jossa meidän piti nojata liian taakse, työntää jalkoja eteenpäin ja pidetään käsiä tavallista korkeammalla. Islanninhevosilla ratsastettiin kuulemma aikaisemmin tällä tavalla töltissä, ja itseasiassa olen huomannut, että jotkut tekevät vieläkin niin. Tuoli-istuntaan Hjalmar ei reagoinut juuri millään tavalla, paitsi hieman ehkä hiljensi vauhtia, sillä en pystynyt tietenkään mukautumaan sen liikkeeseen.

© Riina Honkonen
Kuvituskuvaa Poni-Ilolan leiriltä


Tämän jälkeen tehtävänä oli nojata aina vuorotellen eteenpäin hevosen kaulalle, ja sen jälkeen taakse lautasille. Tätä kokeilimme sekä käynnissä, että töltissä. Tunnille oli siis valittu sen verran rauhalliset hevoset, jotka eivät välittäneet tuollaisesta ollenkaan. Idena oli pikkuhiljaa vähentää liikettä, ja lopulta "pysähtyä" mahdollisimman suoraan asentoon, jota opettaja sitten tarvittaessa korjasi. Näin  teimme myös muissa tehtävissä, joita olivat maata kohti kurkottaminen vuorotellen vasemmalle ja oikealle sekä selän notkistus ja pyöristys. Onnistuin loppujen lopuksi hyvin jäämään oikeaan asentoon, josta sain positiivista palautetta. Tähän olen tyytyväinen, sillä luulin olevani aivan ruosteessa kesän jäljiltä!


Loppuun otimme vielä reipasta laukkaa molempiin suuntiin, aloittaen oikeasta. Tässä meillä ei ollut sen kummempaa tehtävää, vaan tarkotuksena oli vain saada laukka sujuvaksi, jotta hevoset pysyisivät laukalla samalla, kun sai kokeilla tehdä samoja istuntaharjoituksia mitä teimme aikaisemmin tunnilla. Muuten tämä olisi ehkä sujunutkin ihan hyvin, mutta huomasin Hjampen yrittävän oikoa kulmista ja purevan ärsyttävästi kuolaimeen, joten jouduin tekemään paljon voltteja ja tölttipätkiä väliin, jota saisin sen paremmin kuulolle. Vasempaan kierrokseen sujui paremmin. Kaikki sanovat, että Hjalmarille vasen laukka on hankalampi nostaa, mutta mulla se on jostain syystä nostanut sen aina hyvin, niin kuin nytkin. Tähän suuntaan saatiinkin monta kierrosta kivan reipasta laukkaa, ja pääsin paremmin kokeilemaan harjoituksia laukassa. Loppukäynneissä menimme vielä maailmanympärimatkaa ja ratsastimme samalla väärinpäin.

© Riina Honkonen
(kuvituskuva) Jos jotain sitten kiinnostaa, niin olen liian pitkä tälle ponille, mutta se ei litisty alleni yhdestä ratsastuskerrasta ;)

Pahoittelen kovasti tuota, ettei tunnista ole kuvia. Yritän joku päivä saada jonkun kuvaajaksi!
Huomenna toivon mukaan teen uutta postausta, sillä sillon Pekko on ollut mulla jo kaksi vuotta!

9 kommenttia:

  1. Tosi kivalta vaikuttaa tää tunti! Olis kiva itsekkin olla tuollaisella tunnilla! Kiva postaus!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Jee, ratsastuspostausta viimein! Tää oli kivasti toteutettu, eikä ainakaan mua haittaa nuo Poni-Ilola -kuvat kuvituksena :). Mä voisin nyt vaikka joku kerta tulla kuvaan sua, kun siirryit tuohon maanantain tunnille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja kiva jos tykkäsit!
      Joo tuu vaan ihmeessä :D Munkin täytyisi muuten joku kerta tulla kuvaamaan sua ja Iloa!

      Poista
  3. Tosi kiva postaus! Ntt tekee itekki mieli päästä ratsastamaan mutta ei oikein ole heppaa jolla ratsastaa :D

    VastaaPoista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!