lauantai 15. lokakuuta 2016

Ylämäkeä

C) Janina
Vaikka mulla on viimeinkin motivaatiota kirjoittaa, niin jotenkin tekstiä ei vain meinaa syntyä. Kirjoitin monenmonta kertaa pitkän tekstin, jonka kuitenkin pyyhin aina pois, sillä se vain kuulosti niin tönköltä. Lopulta päätin alkaa yrittämästä, ja aloin vain kirjoittaa.



Perjanataina oli tavallisen koulupäivän sijaan pakollinen taksvärkki, jonka jälkeen alkoikin syysloma. Suoritin taksvärkin meillä kotona, jonka jälkeen lähdin tallille kaverini Janinan kanssa. Pekon erikoinen käyttäytyminen on oikeastaan hävinnyt kuin tuhka tuuleen, ja nyt ollaankin menty sen kanssa vain ylämäkeen. Yli viikon loman jälkeen poni oli aluksi todellakin energinen, mutta onneksi se ilmeni vain reippautena ja laukkaherkkyytenä, eikä turhana säätämisenä. Muutamana kertana olemme käyneet ajamassa vain tallin lähettyvillä tiellä, sekä pellolla. Nyt lähdimme kuitenkin ensimmäistä kertaa metsätielle. Pari kertaa Pekko yritti testata, mutta lopetti sen melkein heti parin muistutuksen jälkeen. Kotonamme ajoimme siis vain tavallisella tiellä, joten ponille oli selvästikin hankalampaa kulkea epätasasaisemmassa maastossa. Siitä huolimatta se oli kuitenkin melko reipas koko lenkin ajan. Paluumatkalla kävimme ajamassa myös kierroksen pellolla. 

C) Janina


C) Janina

Kiitettävästi sujuneen ajolenkin jälkeen olikin ratsastuksen vuoro. Kenttä oli varattu, joten menimme ensimmäistä kertaa tielle. Janinalla ja Pekolla on mennyt sen verran hyvin, että olen oikeastaan joka kerta vain pitänyt narun päästä kiinni ainoastaan varmuuden vuoksi. Nyt kuitenkin päästin heidät ilman talutusta. Janina teki Pekolla alkuun melko paljon pysähdyksiä, sekä sen jälkeen keskittyi enemmän pohjeapuihin. Suusta poni oli kuulemma melko herkkä, mutta pohkeille ei. Tämä ei kyllä tullut yllätyksenä, kun Pekko ei tietenkään ole tottunut sellaisiin apuihin. Muutenkin poni vaikutti välillä vähän hämmentyneeltä, joka on kyllä ihan ymmärrettävää, kun yhtäkkiä ajoponille aletaan opettaa ratsastuksen alkeita.
Kaikki sujui siis alusta loppuun hienosti, ja koko tallikerrastaa jäi jälleen tosi hyvä fiilis!


Kuten kuvistakin voi päätellä, niin Janina on mennyt Pekolla vielä ainakin täysin ilman satulaa. Pian edessä olisi siis satulan osto, niin päästään harjoittelemaan paremmin. Mistään ei vain tahdo löytyä sellaisia hyviä ponisatuloita. Kaikki ovat sellaisia rungottomia "lättäsatuloita" tai sellaisia muuten hyvän mallisia, mutta satulan takakaari on tehty niin, että siinä mahtuvat istumaan vain pienet lapset :D Jos jollain on vinkata joitain kauppoja, missä olisi hyviä shetlanninponille sopivia satuloita kohtuulliseen hintaan, niin kertokaa ihmeessä!

Pieni ratsuponi <3

Kuten instagramissa muistaakseni mainitsinkin, niin ensiviikon tiistaina olisi tarkoitus käydä ensimmäistä kertaa ravirdalla hiitillä Pekon kanssa. Tämä on jo pitkään ollut suunnitelmana, mutta nyt syyslomalla tähän olisi hyvin aikaa. Hieman jännittää miten poni oikein käyttäytyy siellä, mutta eräs kaverini on tulossa meillle jo nyt sunnuntaina ja lähtee tuonne mukaan, joten voi varmaankin sitten tarvittaessa taluttaa tallialueella. Autojen ohittaminen on edelleen välillä hieman hankalaa Pekolle, mutta onneksi niitäkin on vain tallien lähellä, eikä radalla. En kyllä yhtään osaa sanoa, miten ajaminen täysin vieraassa paikassa oikein sujuu Pekon kanssa, mutta toivon mukaan saataisiin edes pari onnistunutta pätkää!

Lokakuun lopussa olisi myös toinen reissu tälle samaiselle raviradalle. En sitten tiedä mitä päässäni liikkui, mutta tuli sitten ilmoitettua Pekko harjoitusnäyttelyihin. Ne ovat siis sellaiset, joihin jopa Pekko saa osallistua, vaikka sen isä ei jalostusori olekaan. Veikkaan, että poni ei kyllä saa mitään erityisen hyviä pisteitä sieltä, mutta kokemustahan me ollaan menossa hakemaan. Ehkä se sitten saa tuon paksun talvikarvansa ja kamalan pallomahansa kanssa vaikka jonkun symppispalkinnom! :D




16 kommenttia:

  1. Vähän siistiä, kohta voidaan varata meille yhteiseks Polleparkin maneesi ja rallitella siellä esteradalla, korkeus vähintään sen metrin ;)? Vitsi mä muistan silloin joskus niiiiiiin kauan aikaa sitten, kun Pekolla ei oltu vielä tehty oikein mitään, ja sitten siellä tarhassa yritettiin sitä ohjasajaa sen liinan kanssa :'D Pieni ponipallero on päässyt siitä niin paljon eteenpäin, kehitytte koko ajan vain enemmän ja enemmän!

    Toivottavasti löydätte satulan, ite en oikeen osaa mitään vinkkailla, kun noita "isojen heppojen" satulakauppoja on tullut vain vilkuiltua.. Kannattaisiko laittaa vaikka jonkun faceheppakirppiksen sivuille ilmoitus että etitte, jos jollain olisi sitten käytetty? Yks vaihtoehto toki olisi mittatilaussatula, mut siihen tulee vaan niin paljon hintaa, ja just se että jos Pekon selän lihaksisto vielä muuttuu jne. niin mitäs sitten tehdään, kun se kallis satula onkin epäsopiva :D.. Huhhuh, satulat on aivan kauhean ärsyttäviä :''D.. Toivottavasti kukaan ei onnistu lentämään sieltä selästä, vaikkei satulaa olekkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, varmasti! :"D
      Niimpä, tuntuu että siitäkin on jo niin kauan! Kiva kuulla että kehitystä näkyy muidenkin silmissä :D
      Kiitos vinkeistä! Joo käytettyä varmaan katselen nyt aluksi, mutta saattaahan jostain kaupastakin löytyi joku sopiva ponisatula. Mittatilaussatulaa en varmaankaan ole heti hankkimassa, ja tuo onkin myös yksi syy siihen.

      Loppuun vielä kiitokset pitkästä kommentista, tällasia on aina kiva saada! :)

      Poista
  2. Ihana Pekko ❤
    Pidetään peukkua hiittiin ja näyttelyyn :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä postaus! :) Nopalla on Wintec merkkinen yleissatula joka on ollut aika hyvä, mutten vaan tiedä mistä se on ostettu:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Okei, täytyypä katsella millaisia poni satulasta Wintecillä on :D

      Poista
  4. Todella hyvä postaus! Hyvää alkanutta lomaa sulle, toivottavasti teillä menee hiitissä ja näyttelyissä hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, toivotaan!
      Hyvää lomaa sullekin, milloin se sitten alkoikaan :D

      Poista
  5. hahaa ihanat kuvat ja ihana minä puss <3 (pekolle pusuja siis)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, välitän pusut eteenpäin <3

      Poista
  6. Aivan ihanan näköinen poni!! Tosi hyvät kuvat ja kiva postaus! Täällä uusi lukija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ❤
      Tervetuloa lukemaan :)

      Poista
  7. Löysin blogin sattumalta kun etsiskelin myytäviä poneja�� Mutta täältä tuli uus lukija! Ja osaisitko muuten neuvoa, että missä pääsisi niinkuin aloittamaan ravimaailmaan tutustumisen? Olen henkeen ja vereen asti kiinnostunut poniraveista, mutta en tiedä miten voisin aloittaa? Miten sinä aloitit? Kävitkö poniravikoulussa vai missä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, tervetuloa lukemaan! :)

      Aloitin poniraviurheilun oikeastaan samalla kun aloimme ajokouluttamaan Pekkoa, sillä silloin aloin käymään Poni-Ilolan poniravikoulussa leireillä. Tänä vuonna Pekon ajokoulutus saatiin loppuun, ja kesällä kävin myös suorittamassa poniajolupakortin.

      Suosittelen katsomaan vaikkapa Hippoksesta, että mikä poniravikoulu on lähimpänä kotipaikkaasi. Ainakin Poni-Ilolassa kyllä opetettiin asiat tarvittaessa alusta asti, ja itsekin opin siellä todella paljon raviurheilusta. Voit myös kysyä lähellä olevilta talleilta, onko siellä kenties joitain ravihevosia tai -poneja, joiden kanssa pääsisit touhuilemaan.
      Kannattaa käydä myös katsomassa raveja, sillä ainakin täälläpäin raveissa on usein ravinuorten piste, jossa on varmasti ihmisiä jotka osaavat neuvoa poniraviurheilun aloittamisessa.

      Toivottavasti tästä oli edes jotain apua. Onnea raviurheilun aloittamiseen! :)

      Poista
  8. Kommentoin aika paljon myöhässä mutta oli pakko sanoa miten ihania kuvia pekosta on❤ olen itse aivan hulluna shetlanninponeihin❤ ne on niin söpöjä ja pieniä niin että kukaan ei voi olla pitämättä niistä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekko kiittää ❤
      Totta, shettikset on kyllä ihan parhaita! :D

      Poista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!