perjantai 18. marraskuuta 2016

Marraskuun kuulumisia lyhyesti

6.11


2.11


Moikka!


Älkää huoliko, motivaatio blogiin ei ole kadonnut mihinkään, vaikka siltä pahasti vaikuttaakin! Mun on kyllä tehnyt mieli tehdä uusia postauksia, mutta jotenkin vaan en ole "osannut". Välillä aika tuppaa olemaan vähissä koulun ja Pekon vuoksi ja viime viikolla vietin puolestaan puolet viikosta kipeänä kotona, ja eikä kuumeisena tosiaankaan tehnyt mieli kirjoittaa. Muutama päivä sitten taisin tosin julkaista jonkun superlyhyen Blogiexpoon liittyvän postauksen, mutta se onkin ollut ainoa postaus pitkään aikaan. Viimeistäänkin joulukuussa asia tulee muuttumaan, kun yritän saada julkaistua joka päivä yhden joulukalenteriluukun blogiin, mikäli ehdin saada postaukset valmiiksi. Totta puhuen ihan valmiiksi asti en ole tehnyt vielä yhtään niistä, ja pian alkaa tulla jo melko kiire! Pari kohtaa vielä puuttuu siitä, joten jos teillä on yhtään hyviä ideoita kalenteriin, niin jakakaa ne ihmeessä!

2.11

2.11

Pekonkin kanssa kaikki on sujunut hienosti. Meidän yhteistyö on edelleen sujunut oikein hyvin pienistä erimielisyyksistä huolimatta. Vaikka olenkin pyrkinyt liikuttamaan sitä paljon ja ponin kuntokaan ei ole ihan huono, niin silti näyttää, että se on nyt päässyt lihomaan entisestään. Mutta syytetään siitä vaikka paksua talvikarvaa, jota poni onkin kasvattanut lähiaikoina ahkerasti! (Sillä eihän se  nyt oikeasti ole läski, se vain näyttää siltä)
Useimmiten Pekko on ollut aina innoissaan lähdössä lenkille ja juossut koko matkan todella reippaasti. Varsinkin pellolla ollaan ajettu nyt paljon, koska siellä se on saanut hieman raskaampaa hankitreeniä. Lähipäivinä poni on tosin hieman laiskotellut ja ollut huonolla tuulella, mutta veikkaan sen johtuvan sateisesta kelistä, joka tuntuukin saavan vähän kaikki luimistelemaan. Joissain postauksen kuvissa onkin ihanan talviset kelit, jotka tulivat tänä vuonna jo todella aikaisin. Juuri kun pääsin sanomaan, että onneksi tänä vuonna ei tullut ollenkaan niitä inhottavia kurakelejä, niin heti hanget jo alkoivat sulaa pois ja pakkanenkin lauhtua, sekä lumisade vaihtui vedeksi. Toivon kyllä niitä lumisia kelejä takaisin, sillä en jotenkin yhtään tykkää tällaisesta loskasäästä.

6.11

Pekon ratsukoulutuksessa ollaan vielä edetty ihan rauhallisesti, ja lähinnä vaan toteltu ratsastajan painoon sen selässä. Viimeksi Janina rastasti sillä 6.11 sunnuntaina. Saatiin silloin päähämme, että Janina voisi mennä Pekolla "maailmanympärimatkaa" sekä ratsastaa takaperin. Hieman kyllä pelotti, että mitä poni siitä oikein tuumaa, mutta jälleen se pääsi yllättäämään meidät käyttäytymällä ihan superhienosti. Poni ei tuumannut koko jutusta mitään, eikä sen ilmekään värähtänyt, kun Janina halusi kokeilla tulla sen selästä liukumalla alas ponin takapuolen päältä. Saan kyllä jälleen olla ylpeä, kuinka järkevä Pekko osaa olla niin halutessaan, vaikka välillä tuntuukin, että se on kaikkea muuta kuin sitä.

6.11

 6.11 Paras poni ♥

9 kommenttia:

  1. Ihana Pekko ❤
    Pekko on kyllä hieno ja viisas poni sekä sopivan pyöreä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ❤
      On se kyllä vähän liian lihava :D

      Poista
  2. En oikein usko että yks poni jolla käyn ratsastamassa olisi hyväksynyt takaperin ratsastamista. Ps. Ihana pekko❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuo taitaa tosiaan riippua aika paljon hevosesta ja sen luonteesta :D Pekko kiittää ❤

      Poista
  3. suomen_hevosblogit21 marraskuuta, 2016 23:15

    Kiva postaus ja nätti ulkoasu!:)

    VastaaPoista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!