perjantai 3. maaliskuuta 2017

Helmikuun 2017...

Helmikuu meni ohi oikeastaan vieläkin nopeammin kuin tammikuu, enkä oikeastaan edes huomannut kuun vaihtumista, ellei joku siitä olisi maininnut. Nyt onkin siis luvassa jälleen kuukauden suosikit -postaus, jossa kerron helmikuun kivoimpia juttuja!



...katselukerrat ja kommentit
Helmikuun aikana blogiani katseltiin 1333 kertaa, eli enemmän kuin viime kuussa. Kommentteja tuli yhteensä 30 kappaletta, ja eniten niitä oli Apassionata 2017 -postauksessa, joka oli samalla myös kuukauden katselluin postaus 108 näyttökerralla. Postauksia kirjoitin helmikuussa vain kaksi, vaikka tavoitteena oli kirjoittaa paljon enemmän. Otetaan sama tavoite myös tälle kuulle, ja toivon mukaan se sitten onnistuu!

Kuvaaja: Anni Pylväläinen



...kivoin tallipäivä 
Mikään tallipäivä ei oikeastaan noussut ainoana yli muiden helmikuussa, sillä mukavia kertoja oli paljon. Kuun aikana sain Pekon lopettamaan peruuttamisen ja turhat temppuilut, jotka olivat taas pikkuhiljaa alkaneet joulukuun jälkeen. Edelleen sillä on välillä sellaisia huonoja päiviä, mutta yleensä ottaen säätäminen on jäänyt vähemmälle. Yhdet kivoimmista tallipäivistä olivat se, kun kävimme kaverini Annin kanssa ajamassa Pekon sekä otimme siitä kuvia ja päivä aivan kuun lopussa, jolloin pääsin ajamaan pitkästä aikaa vähän pidemmän lenkin metsässä, kun tie oli aurattu. Molempina tallipäivinä oli ihanan aurinkoinen ja lämmin keli, sekä pohja oli hyvä liikutuksen kannalta. Lisäksi oli myös kivaa käydä vaihteeksi tallilla kaverin kanssa!


...paras ratsastustunti
Paras ratsastustunti oli varmaankin 6. helmikuuta, jolloin menimme ilman satulaa kovan pakkasen vuoksi, joka taisikin itseasiassa ylittää tallin pakkasrajan. Ulkona oli kylmä, joka ei kyllä ollut hyvä asia, mutta silti tunti jäi mieleeni poikkeavuutensa ansiosta, ja siksi myösin nousi kuukauden parhaaksi. Tunnin ratsastin Hvinurilla, josta on tullut lähiaikoina suosikkihevoseni.


...suosikkikuvani
Kuvaaja: Anni Pylväläinen
Tässäkin kuussa suosikkikuvia on kaksi kappaletta, joista molemmat ovat jo esiintyneet Instagraminkin puolella. Ne ovat otettu samana päivänä, mutta ovat silti melko erilaisia, joten en vain osannut valita, kumpi miellyttää enemmän. Ensimmäinen kuva on Annin ottama, ihanan aurinkoinen ajokuva, josta tykkään juurikin sen pirteyden takia. Toinen kuva on puolestaan minun otokseni, jonka otin loppykäyntien aikaan Annin istuessa kärryjen kyydissä. En olisi arvannut kuvan onnistuvan noinkaan hyvin ja tykkään siinä siitä, kuinka kamera on tarkentanut Pekkoon. Mikään mestariteos se ei kuitenkaan ole, ja olisi ollut vielä kivempi, jos Pekon korvat olisivat kunnolla hörössä :D




...tykätyin instagram-kuva

Kuun tykätyin kuva oli 5. helmikuuta julkaistu kuva, jolloin olimme matkalla Apassionataan ja kyselin, oliko ketään muita tulossa sinne samana päivänä. Kuva on kaverini Alina Jokelan ottama ja saanut tykkäyksiä tähän mennessä 303.


...suosikkiblogini

Tämän kuun suosikkiblogiksi valikoitui tällä kertaa Playsson.netin Junnutiimin blogi, joka aloitti toimintansa tässä kuussa. Oli mielestäni hyvä idea toteuttaa tälläinen "tunnetumpi" blogi, johon nuoremmatkin hevosharrastajat pääsevät kirjoittamaan. Sen postaukset ovat olleet kieltämättä mielenkiintoista luettavaa! Ellette ole vielä käyneet, niin suosittelen myös lukemaan Junnutiimin uusimman postauksen bloggaajien nuorista hevosista, josta löytyy myös haastattelu minusta ja Pekosta! 


Millainen teidän helmikuunne oli?

6 kommenttia:

  1. Helmikuu meni kyllä tosi nopeasti. Minustaki noi keväiset ajokuvat oli ihania :)

    VastaaPoista
  2. Niimpä, samaa mieltä!
    Kiitos, kiva kuulla että tykkäät :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus ja nuo kuvat on kyllä super ihania. Tykkäsin kovasti!

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus ja ihan super ihania kuvia sekä tosi kiva blogi muutenkin! Jäin seurailemaan. :)

    thisisonlydream.blogspot.com

    VastaaPoista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!