lauantai 18. maaliskuuta 2017

Katsaus hiihtolomaan

Moikka!
Hiihtolomani oli jo pari viikkoa sitten, joten tämän postauksen julkaisu on hieman venynyt. Loman alussa satuin muistamaan viime vuonna tekemäni postauksen, jossa oli kuvia kyseisen viikon jokaiselta päivältä, ja päätin toteuttaa sellaisen tänäkin vuonna, mutta hieman eri tavalla. Tällä kertaa olin ottanut jokaiselta päivältä neljä kuvaa Snapchatissa kellonajan ja mahdollisesti myös filtterin kanssa, jotka olen koonnut kollaasiin. Tämän tekeminen osoittautui yllättävänkin hankalaksi, sillä usein kuvaaminen meinasi unohtua, ja parin päivän kohdalla jouduin ottamaan lähes kaiken materiaalin vasta illasta. Hiihtoloman aikana en tehnyt juurikaan mitään erikoista, emmekä käyneeet missään reissussa koko perheemme kesken, mutta mukaan mahtui kuitenkin pari epätavallisempaakin tapahtumaa.


Perjantai 24.2

1. & 2. Loma alkoi tänäkin vuonna hieman erikoisemman koulupäivän jälkeen. Meillä oli liikuntapäivä, jolloin saimme valita erilaisista vaihtoehdoista, mihin menemme päivän ajaksi liikkumaan. Valitsin jälleen laskettelun kolmatta vuotta peräkkäin. 3. Kävimme välissä ostamassa ruokaa. Tuonne laskettelukeskukseen oli tullu paljon porukkaa muistakin kouluista ja osa työntekijöistä taisi olla jo lomalla, sillä jonot olivat pitkät ja kuvastakin päätellen jouduimme odottamaan ruoan saapumista kauan. 4. Nugetit ja ranskalaiset tulivat viimeinkin noin 45 minuutin odottelun jälkeen. En tiedä miksemme menneet välissä laskemaan rinteeseen, niin aika olisi kulunut paljon nopeammin!



Lauantai 25.2

1. Kävimme kaverini kanssa tallilla ajamassa Pekon. Keli oli upea, joten otimme kameran mukaan ja Anni räpsi meistä ihanan aurinkoisia kuiva. 2. & 3. Tallilta tulon jälkeen vaihdoimme sukset jalkaan ja isäni lähti vetämään minua ja Annia moottorikelkan perässä jäälle. Myöskin siellä oli nätti sää, enkä todellakaan malta odottaa, kun ensi vuonna pääsee ajamaan ponien kanssa jäällä toivon mukaan yhtä aurinkoisella kelillä! 4. Suklaata ja Netflixiä ♥



Sunnuntai 26.2

1. Tästä jutusta en olekaan vielä omassa blogissani sen tarkemmin maininnut, mutta Instagramia seurailevat saattavat tietää mistä on kyse, jos kyseisenä päivänä katsoivat Ig-tarinani. Olen kertonut tästä myös muutamissa blogiryhmissä WhatsAppissa. Menimme kyseisenä sunnuntaina siis katsomaan toista ponia, joka muuttaa Pekon kanssa meille kotiin huhtikuussa. Tästä tulossa tarkempaa postausta myöhemmin. 2. Pysähdyimme matkalla Ikeaan syömään ja katsomaan tavaroita huoneeseeni. 3. Saanko esitellä; Lilli, 9-vuotias aivan ihana shetlanninponitamma, tuleva raviponini ja toinen oma hevoseni. 4. Kotimatkalla pysähdyimme jälleen Ikeaan.


Maanantai 27.2

1. & 2. Maanantaina ei tainnut oikeastaan olla kiire mihiknään, joten heräsinkin vähän myöhempään ja vietin aamun katsomalla yhden suosikkisarjani Pretty Little Liarsin 6. kautta. 3. Kävin tallilla ajamassa Pekon. Oli kivaa käydä ajamassa hieman pidempi lenkki vaihtelun vuoksi, kun tiet olivat aurattu. 4. Autoin haukipihvien teossa.

Tiistai 28.2

1. Söimme laskiaistiistain kunniaksi edellisenä lauantaina leivottuja laskiaispullia. 2. & 3. Unohdin kuvaamisen lähes kokonaan päivän aikana, sillä autoin huoneeni tavaroiden kasaamisessa. Pääsin  tuolloin myös ensimmäistä kertaa nukkumaan huoneessani yötä remontin jälkeen. 4. Aloitin tilausbannerin väsäämisen.


Keskiviikko 1.3

1. Ajamisen sijaan liikutin tien liukkauden vuoksi Pekon käyttämällä sitä kävelyllä lumisella pellolla, joka oli kieltämättä sekä ponille, että minullekkin hyvää liikuntaa. 2. Leivoin iltaruoaksi kaksi kappaletta pizzaa. 3. Kirjoitin luonnokseksi haasteena saamaani postausta siitä, millä perusteella liityn yleensä blogeihin lukijaksi, mutta en ole vielä julkaissut sitä, sillä en ole vielä muokannut kuvia valmiiksi. Lähipäivinä pääsette kuitenkin toivon mukaan lukemaan sen! 4. Sain huoneeseeni uuden työpöydän, jonka äärellä on helppo kirjoittaa postauksia.


Torstai 2.3

1. Katsoin varmaankin miljoonatta kertaa Teen Wolfin 3. kautta, joka on kieltämättä aivan paras! 2. Kävin ulkona haukkaamassa happea. 3. Päiväruoaksi söimme minikokoisia kanankoipia, jotka olivat varmaan melkein parempia, kuin tavalliset. 4.  Torstain ja perjantain välisenä yönä julkaisin uuden postauksen, Helmikuun suosikit.


Perjantai 3.3


1. Vietimme koko aamun mummolassamme. 2. Liikutin Pekon ajamalla sillä hieman tavallista lyhyemmän, mutta reippaan lenkin. 3. Tultuamme tallilta suuntasimme Killerin radalle katsomaan hetkeksi raveja. Otin kuvia ponilähdöstä. mutta oikeastaan jokainen otos taisi epäonnistua kovan lumisateen vuoksi. 4. Suuriman osan ajasta ollessamme Killerillä shoppailimme Horzessa. Ostin sieltä Lillille ihanan lilapinkin fleeceloimen ja samaan settiin kuuluvan riimun, joissa molemmissa on "timantteja". Kieltämättä ihanaa, kun pian on poni jolle voi ostaa kaikkea pinkkiä! Lisäksi mukaan tarttui sininen heinäverkko Pekolle.

Lauantai 4.3

1. Kävin ulkona katsomassa varastoa, joka tulee olemaan ponien varuste- ja ruokahuone. 2. Luin jo etukäteen tiistaina olleisiin biologian kokeisiin, joissa oli melko pitkä koealue. 3. Päivän aikana kuvaaminen oli hieman jäänyt, sillä olin kuluttanut aikani pääasiassa vaatteiden ja uuden kaapin järjestelyyn. 4. Iltapalanani toimivat kinkkujuustoleivät paprikan ja jogurtin kera.

Sunnuntai 5.3

1. Menimme tallille ajamaan Pekon ihanan keväisellä kelillä! 2. Äitini opetteli kuvaamaan kamerallamme onnistunein tuloksin, sillä tykästyin moniin kuviin ,uten muunmuassa tuohon kameran näytössä näkyvään otokseen, joka onkin julkaistu myös Instagramissa. 3. Meillä kävi muutamia sukuluisia kylässä. 4. Tein  erään tilausbannerin valmiiksi, joka oli odottanut valmistumistaan koko loman ajan.



Millainen teidän hiihtolomanne oli?

8 kommenttia:

  1. Voi ku tää on ihana postaus! Tälläisiä "erilaisia" postauksia on tosi kiva lukea!�� Miulla hiihtoloma oli aika tallitäyteinen, mutta sitäkin ihanempi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! 💗
      Hieno juttu, että sulla oli ihana loma, tallintäyteiset lomat on parhaita! ;)

      Poista
  2. Nää on aina kivoimpia postauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, täytyypä yrittää tehdä näitä useamminkin!

      Poista
  3. Tää olikin kivasti toteutetu postaus! Voi vitsit, onnittelut uudesta kavioliitosta! Innolla odotan tarkempaa esittelyä tästä tulokkaasta :3

    VastaaPoista
  4. Todella kiva postaus, mukavaa vaihtelua. Ihanaa, että saat toisenkin ponin! Onnea! Mun hiihto"loma" meni samaan tyyliin kuin viikot aina ennenkin - ponien treeniä ja kouluhommia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Valma! ❤️
      Niinpä, samaa mieltä! Ihanaa että saadaan molemmat ponit meille kotiin ja pääsee viimeinkin starttailemaan :)
      Voi että, toivottavasti kerkesit edes vähän lomailla hommien keskellä!

      Poista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!