sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Luukku 10: Arvonnan voittaja

Pahoittelen myöhästynyttä luukkua!

Heti ensimmäinen päivä joulukuuta tämä joulukalenteri käynnistettiin järjestämällä arvonta blogin syntymäpäivien ja yli 50 lukijan kunniaksi. Arvonnan palkintona toimi 10 euron arvoinen harjasetti, johon kuului kumisuka, kaviokoukku, jouhikampa ja Magic Brushin tapainen harja sekä tallikäyttöön sopivat hanskat. Arvontaan osallistuminen loppui eilen, ja kokoon oltiin saatu jo 12 osallistujaa. Arvoin netin arvontakoneella voittajan, joksi valikoitui tällä kertaa Essi Huida. Onneksi olkoon! ♥

Voittajalle laitetaan parin päivän sisällä viestiä sähköpostin kautta. Mikäli hän ei kuitenkaan syystä tai toisesta vastaa sähköpostiini, palkinto siirtyy automaattisesti seuraavalle jonossa. Voittajan ei tarvitse maksaa postikuluja tai mitään muutakaan, vaan ainoastaan kertoa tarvittavat tiedot, jotta voin toimittaa palkinnon.

Vielä kerran onnea voittajalle! Haluaisittieko joskus muulloinkin  tällaisia arvontoja?

perjantai 9. joulukuuta 2016

Joulupostaus osa 9: Miten muokkaan kuvani?


Kuvat ovat mielestäni mahdottoman tärkeä osa blogiani ja ilman niitä postaukset olisivat värittömiä ja tylsiä. Olen aika varma, että suurin osa lukijoistani lähtisi pois, mikäli en laittaisi ollenkaan kuvia, tai ne olisivat erittäin huonolaatusia ja tärähtäneitä. Itselleni valokuvat ovat myöskin todella tärkeitä ja niistä välittyy ihania muistoja. Rakastan valokuvata hevosia ja muitakin eläimiä, vaikka en olekaan erityisen hyvä siinä.
Oikeastaan, jos ei olisi kuvia, ei olisi koko blogianikaan. Olen alusta asti laittanut jokaiseen postaukseen ainakin pari kuvaa, ja joskus saatoin tunkea samaan kuvapostaukseen jopa kaikki yhdeltä kuvauskerralta otetut kuvat. Nykyään laitan kuvia kerralla reilusti vähemmän, sillä määrän sijaan panostan laatuun.  Muokkaaminen on mielestäni hauskaa, ja nykyään muokkaan hieman oikeastaan kaikkia kuvia blogiini. Tykkään siitä, kun pääsee näkemään lopputuloksen ja huomaamaan sen, kuinka paljon editoiminen oikeasti saa kuvan näyttämään paljon paremmalta.



Aluksi säädän kuvissa kirkkautta ja valoisuutta. Yritän kuitenkin varoa, ettei vaaleimmista kohdista tule ylivalottuneita, tai tummimmista kohdista liian rakeisia ja vaaleita. Sen jälkeen lisään kontrastia, ja muokkaan kuvan varjoisuutta. Sitten siirrynkin omaan suosikkivaiheeseeni, eli väreihin. Muokkaan jokaisessa kuvassa tosi paljon niiden värikylläisyyttä, lämpötilaa ja lisäksi saatan lisätä erikseen tiettyjen värien (kuten ylläolevassa kuvassa Pekon turkin ja varusteiden) kirkkautta ja puolestaan vähentää esimerkiksi taustan värejä. Lopuksi vielä rajaan kuvan, sekä suoristan sen, mikäli kuva on otettu hieman vinossa. Joksus saatan lisätä kuvaan myös jonkun filtterin, riippuen kuvan aiheesta ja käyttötarkoituksesta. Kuvat muokkaan tietokoneeseeni valmiiksi asennetulla sovelluksella (nimeä en tiedä), iPiccylla sekä joitain juttuja myös PicsArtilla. Vesileiman lisään puolestaan Picture Stamperilla.
Alla muutama esimerkki muokkaamistani kuvista:




c) Riina Honkonen






Kuten ehkä huomaattekin, ylläolevassa kuvassa myös pintelit ovat vaihtaneet väriä. Huomasin tehdessäni eilistä varustepostausta, että Pekon sinisistä pinteleistä ei ollut ollenkaan kuvaa, ja sitten kiireessä muokkasin jouluisenpunaisista pinteleistä siniset PicsArtilla. Muuten tuo onnistuikin ihan hyvin, mutta muutamissa kohdissa näkyy hieman punaista. Veikkanpa, että kukaan ei kuitenkaan ala zoomailemaan kuvia niin tarkasti, joten toivon mukaan tuo oli mennyt ihan täydestä :D



Muokkaatteko te kuvianne blogiin?

torstai 8. joulukuuta 2016

Luukku 8: Varustepostaus osa 1


Varustepostaus on varmaankin kaikkien aikojen toivotuin postaus blogissani, ja nyt viimeinkin onnistuin toteuttamaan sellaisen. Osia tulee olemaan yheensä neljä kappaletta, joista tämä on ensimmäinen. Tähän osaan kuuluvat kaikki perusvarusteet, kun loimet ja riimut. Toivottavasti pidätte postauksesta!


Loimet



1. Sininen fleeceloimi.
Varmaankin ensimmäinen loimi, joka Pekolle on koskaan ostettu. Koko on 85, joka oli silloin sopiva, mutta ponin kasvaessa loimikin on jäänyt pieneksi. Sen vuoksi tämä on nykyään vähällä käytöllä, mutta aikanaan on palvellut uskollisesti. Loimi on Kids & Ponies -merkkinen ja ostettu Hankkijasta.



2. Tummansininen kuivatusloimi punaisilla reunoilla.
Tästä loimesta tykkään jotenkin todella paljon, se on mielestäni kivan näköinen ja juuri sopivan kokoinen Pekolle. Koko on 95 ja ostettu Horzesta viime keväänä. Tätä loimea käytän itse asiassa todella paljon ajolenkkien jälkeen, kun Pekko on hikoillut. Loimen merkki on Kids & Ponies.




3. Tummansininen sadeloimi punaisilla kanteilla
Ostettu Hevarista kesällä ja merkiltään Norton. Kooltaan loimi on 95, mutta siltikin hieman lyhyt Pekolle. Ei olla kuitenkaan annettu sen haitata, koska loimi on toiminut käytössä silti ihan hyvin!



c) Olga
4. Ruskea sadeloimi pinkeillä reunoilla
Tämä Kids & Ponies -merkkinen loimi on kokoa 95 ja ostettu Hankkijasta. Vaikka tämäkin loimi on ollut Pekolla jo todella pitkään, se on silti hyvän kokoinen. Käytön jälkiä tosin näkyy, sillä Pekko on selvästi ottanut työkseen hajottaa juuri tämän loimen. Kaula-aukon vieressä ammottaa reikä, ja monia solkiakin on jouduttu uusimaan. Vaikka tämä loimi onkin muuten ollut aika täydellinen, aion luultavasti joskus lakata käyttämästä tätä  Pekolla, sillä perfektionistina mua häiritsee nimittäin se, ettei ruskeapinkki kuulu Pekon varusteväreihin :"D



Pahoittelen huonoa kuvaa ja loimen likaisuutta, sattui olemaan otos ainut tästä loimesta.

5. Sininen sadeloimi fleecevuorella
Tämä on Pekon uusin loimi, joten en osaa siitä vielä sanoa hirveästi mitään. Loimi on kokoa 105, merkiltään Rain Buster ja ostettu Walhstenilta. Tarkoituksena on käyttää loimea tarhassa kovalla pakkasella, mikäli poni on jäänyt hikiseksi vielä lenkin jälkeen.





6. Sininen talviloimi
Kids & Ponies -loimi on tilattu Horzesta viime talvena ja kooltaan 105. Tämä ei hirveästi ole Pekolla käytössä, sillä paksun karvansa ansiosta se kestää kovatkin pakkaset, mutta ostettiin tämä kuitenkin varmuuden vuoksi. Tykkään tämän väristä tosi paljon, se on jotenkin niin pirteä ja raikkaan värinen sininen.




Riimut



1. Turkoosi riimu vihreällä raidalla
Pekon ihka ensimmäinen riimu, jonka minä olen ostanut sille. Aikaisemmin tämä on ollut kovassa käytössä, mutta nykyään uusien riimujen tullessa tilalle tämän pitäminen on jäänyt vähemmälle. Huono puoli tässä riimussa on se, että leukahihnassa ei ole lainkaan "pikalukkoa", vaan sen tilalla on pelkästään tavallinen solki. Lukko helpottaisi mielestäni huomattavasti ja on muutenkin nopeampi laittaa hevoselle. Riimu on ostettu Pollenpotkusta.




2. Turkoosi-ruskea-valkoinen riimu
Tämä on muistaakseni toinen riimu, jonka ostin Pekolle. Tässä riimussa on myös pikalukko, mutta turpahihnassa ei ole solkea, jotta riimua voisi säätää. Muuten pidin tästäkin riimusta paljon, ja värikin sopii Pekolle hyvin. Kuten kuvastakin huomaa, tässä näkyy jo jonkin verran käytön jälkiä. Riimu on ostettu Pollenpotkusta.



3. Sinivioletti glitterriimu
Tässä sekä turpa- että poskihihnat ovat täynnä paljetteja ja glitteriä, sekä riimu on pehmustettu niskalta ja turvalta. Riimu ei muuten ole kovin paljoa ollut käytössä, mutta varsinkin Pekkoa kuvatessa sitä on tullut pidettyä. Riimu on ostettu Hööksistä. 




4. Naruriimu
Tätä riimua olen käyttänyt Pekolla varmaankin kaikista vähiten. Muuten tykkäänkin käyttää silä enemmän tavallisia riimuja, mutta juoksuttaessa tämäkin on kyllä ollut kivaa vaihtelua suitsien sekaan. Riimu on tilattu Konitorista.




5. Sininen heijastinriimu
Tämä onkin nykyään ollut meillä ihan superpaljon käytössä, vaikka aikaisemmin en jostain syystä tykännyt pitää tätä Pekolla. Heijastimet ovat muutenkin kätevät nyt pimeällä liikkuessa, joten talveksi on hyvä varustautua tällaisella riimulla.  Nyt heijastimet alkavat jo ehkä vähän kulua, mutta ehkä kunnon puhdistuksen jälkeen ne näkyisivät taas paremmin! Riimu on ostettu muistaakseni Konitorista.



6. Raidallinen riimu pehmusteilla
Tämä riimu on ostettu samaan aikaan kuvassakin näkyvän fleeceloimen kanssa, eli on myöskin Kids & Ponies -merkkinen. Tästä riimusta tykkään ulkonäöllisesti paljon sekä olen käyttänytkin tätä runsaasti. Plussaa on, että säädöt ovat turvassa, sekä molemmilla puolilla leukahihnaa.




7. Tummasininen riimu
Tämä riimu ostettiin kesällä Hevarista, ja olenkin tykännyt tästä tosi paljon. Tarkoituksena oli ollut hommata Pekolle vähän joku siistimmän näköinen riimu tavallisten värikkäiden sekaan - ja siinä mun mielestä onnistuttiinkin ihan hvyin! Lisäksi kirkkaansiniset, kapeat pehmusteet tuovat piristystä muuten tummaaan riimuun. Ainot miinus tässä on, että se venyy hieman tavallista nylonista helpommin. Riimu on ostettu Hevarista.




8. Musta nahkariimu
Olin todella pitkään haaveillut ostavani Pekolle siistin nahkariimun, ja viimein syksyllä hommasimme sellaisen Hevarista. Tämä tulikin jo heti käyttöön, kun kävimme hiitillä lokakuussa. Tämä on kyllä todella hyvä riimu, mutta en sitten tiedä, kuinka helposti tuo nahka venyy...?




Riimunnarut


1. Tummansininen riimunnaru, ostettu Pollenpotkusta
2. Siniruskea salmiakkikuvioinen riimunnaru, ostettu Pollenpotkusta
3. Tummansininen ketjuriimunnaru, ostettu Hankkijalta
4. Turkoosi-tummansininen, lyyt riimunnaru: ostettu Hevarista
5. Ruskea-vaaleansininen pikalukkoriimunnaru: ostettu  Biltemasta




Suojat, pintelit ja bootsit


1. Siniset hivutussuojat
Nämä ostin kesällä Horzesta. Käytän näitä Pekolla ajaessa lähes aina, ja nämä tulevatkin tarpeen! Lisäksi tykkään näiden väristä, sillä se on ihanan kirkkaan sininen.



2. Mustat bootsit
Nämä  XS-kokoiset bootsit ostettiin Horzesta viime kesänä. Näitäkin käytän usein ajaessa, ja sen lisäksi soveltuvat hyvin ponin kuljetukseen.



3. Tummansiniset pintelit
Käytän näitä useimmiten vain Pekkoa kuljettaessa, sekä joskus myös agilityssä ja hyppiessä esteitä. Ostettu Puuilosta.



4. Viininpunaiset Norton-hivutussuojat
Nämä ovat Pekon ensimmäiset suojat, jotka ostin tosin käyettyinä. Nämäkin ovat olleet tosi kätevät. vaikka käytön jälkiä näkyykin jo paljon. Nyt näiden pitäminen on jäänyt hieman vähemmälle uusien suojien myötä.



Muut


1. Ruskeat ratsusuitset ohjineen
Nämä ovat ostettu jo aika kauan aikaa sitten Pekolle Biltemasta, mutta aluksi käytin näitä sen emällä Ruutilla. Omasta mielestäni nämä ovat kyllä kivat suitset sekä käytön, että ulkonäön kannalta, ja olen ihastunut eritisesti turpahihnassa ja otsapannassa oleviin tikkauksiin!




2. Ruskeasininen juoksutusliina
Ostettu Biltemasta.




3. Vaaleansininen delta
Ostettu Puuilosta. Delta on tosi kätevä juoksuttaessa ja muutenkin taluttaessa suitsien kanssa, sillä sen avulla voi kätevästi yhdistää kuolaimet toisiinsa!



Millaisia varusteita tediän suosikkihevosillanne on?

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Luukku 7: Linkkaa blogisi


Siitä onkin pitkä aika, kun viimeksi tein linkkaa blogisi - postausta. Nyt kuitenkin etsin uusia blgeja lukulistalleni ja joulukalenteriin tällainen postaus sopiikin hyvin. Linkattavien blogien lukumäärästä riippuen arvostelen oikein linkatut blogit joko kommentteihin tai erilliseen postaukseen. Myöhemmin
teen myös postauksen, jossa esittelen näistä blogeista muutaman.



Säännöt


-  Liitä kommenttiin blogisi nimi ja osoite lyhyen esittelytekstin kera

- Mieluiten vain hevosaiheisia, mutta halutessasi voit linkata myös esimerkiksi eläin- tai lifestyleblogeja

- Linkatessasi blogin annat minulle luvan ottaa näyttökuvan sen ulkoasusta, jota saatan käyttää esittelypostauksessa.

- Mikäli haluat, voit linkata mukaan myös jonkun omasta mielestäsi lukemisen arvoisen postauksen blogissasi.


Aikaa linkata blogeja on 14.12 asti

tiistai 6. joulukuuta 2016

Luukku 6: Rakkaita suomenhevosia


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ja paljon onnea 99-vuotiaalle Suomelle!

Suomen itsenäisyyspäivänä haluan kunnioittaa kaikkia tuntemiani upeita suomenhevosia, joiden suonissa virtaa mamme puolesta taistelleiden sotaveteraanien rinnalla palvelleiden suomenhevosten verta. Tämän vuoksi ajattelin esitellä teille lyhyesti itselleni rakkaita suokkeja, joiden kanssa en enää ole syystä tai toisesta tekemisissä.



Tähti-Mikko alias Mikko
sh. ruuna
15.4.2012 - 13.11.2015
Ihana, superkiltti ja kultainen hevonen, jolla olisi pitänyt olla vielä monia vuosia edessään ♥





Pelimimmi alias Mimmi
sh. tamma
19.5.2014
Superihana varsa, jonka elämää pääsin seuraamaan alusta asti käydessäni Mikkolassa.




Pelimaija alias Maija
sh. tamma
2.7.2006
Mukava ja järkevä tammamamma.




Piikan Minttu alias Minttu
sh. tamma
28.7.2010
Oman arvonsa tunteva pomottaja, mutta siitä huolimatta kuitenkin ihana ja seurallinen.



c) Erika?

Titania alias Titi
sh. tamma
22.5.2006
Kiva ja monipuolinen hevonen, joka oli pitkään suosikkini käydessäni Tarhalehdon eläinpihalla.




Hornantuutti alias Hopo
sh. ruuna
1.5.1998 - 27.1.2015
Vaikken tuntenutkaan kovin hyvin, oli Hopo silti yksi iso osa Piruettia. Tempperamenttinen, mutta suloinen hevonen.



Mitä te olette mieltä suomenhevosista?