sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Onnistumisia ja epäonnistumisia

Olin torstaina ratsastustunnilla ensimmäistä kertaa loman jälkeen. Aatella, kaikki puhuivat jo tammikuun ensimmäisinä päivinä käyneensä vuoden ekalla ratsastuksella, ja mä tällei jälkijunassa menen vasta 14. päivänä. Viime viikolla tunti peruttiin tosiaan kovan pakkasen vuoksi, joten sen vuoksi pääsin Reykhestariin vasta tällä viikolla.

Mulla oli tunnilla aika paljon päällä. Esimerkiksi kypärän alla mulla oli ohuehko huppu, sekä kiinnitimme kypärään sellaiset lämpimät "korvasuojat" (en tiedä niiden oikeaa nimeä :D).


 Housuina käytin Horzen hyviä topparatsastushousuja, ja niiden alla mulla oli tavallista lämpimämmät leggingsit.

Näitä maailman laadukkaimpia kuvia ikinä :"D

Käteeni laitoin ihanan lämpöiset, mutta vähän hankalat talviratsastuskäsineet. Tuntui että niillä ei oikein meinannut saada kunnon otetta ohjista, sillä ne ovat sellaiset kolmisormihanskat. Se voi tosin johtua myös siitä, että hanskat ovat vielä uutuudenjäykät, en tiedä.


Mulla oli myös musta (talvi)ratsastustakki, jonka alla mulla oli ihan normaali puuvillapaita.


Kenkinä käytin talviratsastussaappaita, joista tykkäsin todella paljon, vaikka viime vuonna niiden varsi oli hiukan liian pitkä. Saappaat olivat lämpimät ja mukavat jalassa, ja niiden varsikin oli sellainen jännästi pehmeä ja joustava. En laittanut kenkiin edes villasukkaa sisälle, mutta silti varpaat eivät jäätyneet.



Saavuin tallille ja huomasin ilokseni, että olin saanut ratsukseni Darrin, jota olin salaa toivonutkin. Se oli kuitenkin jo varustettu, joten sain laittaa suitset ja satulan söpölle läsipäiselle Hjalmarille.

Alkukäyntien jälkeen kokosimme ohjat ja aloimme tehdä voltteja taivuttaaksemme hevosia. "Pellon puolen" pitkällä sivulla oli myös tarkoitus asettaa hevosta tavallista enemmän sisäänpäin. Kyseinen juttu sujui ainakin meidän osalta ihan kiitettävästi , ja Darri asettuikin mielestäni yllättävän hyvin. Vaihdoimme suuntaa täyskaarrolla oikeaan kierrokseen. Nytkin asetukset menivät ihan hyvin, tosin ehkä vähän heikommin kuin vasempaan suuntaan. Muualla uralla kuitenkin Darri tuntui jotenkin "tahmealta".

*

Pian aloimme lämmittelemään hevosia töltissä, mutta kuitenkin menimme edelleen asetukset käynnissä. (Katso kuva*) Darria täytyi pidättää ihan reilusti  ennen asetuksia, jotta ne saisi edes jotenkin onnistumaan, sillä ruuna olisi paljon mieluummin vain kiihdyttänyt tölttiä. Silti ainakin osa pitkän sivun asetuksista onnistui kohtalaisesti.
Töltissä tein aina useita voltteja, sillä Darri kulki muita reippaammin. Kaikista issikoista millä olen ratsastanut, Darrin töltissä on hankalin istua. Tölttihän tunnetaan nimenomaan siitä, että siinä istuminen on mukavaa, mutta Darrin pieni, todella reipas ja vähän pompottava töltti ei ole ehkä siitä mukavimmasta päästä :D

Lopulta asetimme hevosia enemmän myös töltissä, ja totesin sen oikeastaan aika hankalaksi, sillä tunsin Darrin punkevan vastaan sekä jänkäävän kaulastakin kummallisesti. Pari kertaa sain kuitenkin sen jotenkin asettumaan töltissäkin.

**

Tässä välissä annoimme hevosten kävellä useamman kierroksen välikäynnit. Sen jälkeen opettaja kertoi tehtäväksi töltätä "hakkuun puolen" pitkän sivun alkuun asti, nostaa siinä laukka ja laukata kyseinen pitkä sivu ja lisäksi vielä lyhyt sivukin. (Katso kuva**)  Tehtävä epäonnistui kohdallani täydellisesti. Lähes aina tehdessäni puolipidätteen ja antaessani laukkapohkeet Darri lähti vain tölttäämään entistäkin kovempaa. Sain vissiin ainoastaan kerran ruunan laukkaamaan koko sivun loppuun.
Sama juttu oli myös vaihtaessamme suuntaa, ja suorittaessamme samaa tehtävää. Silloin tosin en onnistunut yhtään kertaa nostamaan laukkaa niin että se säilyi paria askelta pidemmälle.

Lopuksi vielä tölttäsimme ja annoimme hevosille pitkää ohjaa.
Täytyy sanoa että olin aika pettynyt lopputunnin ratsastustukaeeni. Mun olisi täytynyt varmaankin tehdä entistäkin selkeämpi puolipidäte ja antaa enemmän tilaa ulko-ohjasta, jotta Darri olisi laukannut. Tai sitten pyytää opettajalta raippaa, vaikka tiedän ettei se olisikaan oikea ratkaisu. No oli miten oli, ensi kerralla aion ratsastaa paremmin!


Milloin te suorititte vuoden ensimmäisen ratsastuksenne? 

11 kommenttia:

  1. Vanhusta paleli ja töltissä tuli lämmin, joten siinä oli kiva mennä pakkaspäivänä tuulessa ;)

    VastaaPoista
  2. uuu mää en tiennykkää et meil on (kai) samanlaiset talviridaussappaat :D! Ja tosi kiva postaus, pakko sanoo :3! Miten sä jaksat aina kirjoittaa näin täsmällisesti nää postaukset, ihan oikeesti ;-;? Tyypil on jo 14 lukijaaki, miul vasta 7 ;-;.. No joo, mut kaikki tietää et sun blogi on paras :)))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En mäkään tiennyt :D
      Niin vaan 14... :D Mut hei, monet voi lukee sun blogia anonyyminakin, ja kyllä sun blogi ansaitsisi enemmän lukijoita!

      Poista
  3. Meillä meni eka ratsastus tosi kivoissa merkeissä, meinaan käytiin kokeilee vuokraponia mulle :-)! Ja kiva postaus, mulla on samantyyliset talviratsastuskengät kuin sulla :-)!

    Hartsujaemil.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaapa kivalta! :)
      Kiitti, aika monilla taitaa ollakin samantapaiset kengät :D

      Poista
  4. Kivz postaus, meil on samallaiset ratsadtussaappaat :3

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus! Onks tää talli jossain siellä vaajakoskella vai muualla päin jyväskylää? :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat eläimet, rakastan hevosia ja ratsastusta. Onnea matkaan!

    VastaaPoista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!