keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Erikoisempi tunti Gosilla

Kertaakaan nyt syksyn ja talven aikana, eikä koskaan muulloinkaan kun olen käynyt Reykhestarissa tavallisilla tunneilla (paitsi leireillä), meillä ole ollut mitään erikoistunteja. Erikoistunneilla tarkoitan esteiden hyppäämistä, maastoilua tai ilman satulaa ratsastamista yms. Toki ymmärrän, että talli on painottunut askellajiratsastukseen, joten tunneillakin mennään lähinnä eri askellajeja ja koulua.  Silti olin aika innoissani kun juuri meidän tuntimme kohdalla luki tuntilistassa "Ilman satulaa!". Sain ratsastaa Gosilla ja olin siihen ihan tyytyväinen, vaikka menin sillä viimeksikin.

Alkukäyntien jälkeen kokosimme ohjat ja aloimme mennä vasempaan kierrokseen pellon puoleisella pitkällä sivulla pujottelua niin, että kartioiden välissä aina väistätimme hevosen seuraavan kartion toiselle puolelle (alla kuva helpottamaan tuon mun selityksen ymmärtämistä). Vaikka olenkin suoraan sanoen aika surkea pohkeenväistössä, sain jotenkin pari kertaa Gosin väistämään ihan ok:sti. Muutaman kerran jälkeen se alkoi inhottavasi ennakoimaan, joten kyseinen tehtävä meni vähän heikonlaisesti. Oon tyhmä ja tajusin vasta nyt jälkeenpäin, että olisin voinut aina välillä aloittaa pujottelun ensimmäisen kartion toiselta puolelta, ja samalla välttää hevosen ennakoinnin. Noh, toivotaan että ymmärrän tuon ensi kerralla ajoissa :D


Sitten menimme vielä hetken tölttiä uraa pitkin, jonka jälkeen vaihdoimme suuntaa. Pujottelimme muutaman kerran töltissä kartioita. Sen siirsimme joksikin aikaa hevoset käyntiin ja ratsastuksenopettaja selitti seuraavasta asiasta.
Meidän oli siis tarkoituksena mennä pujottelu niin, että pidimme vain toisella kädellä kiinni ohjasta (mutta emme siltikään käyttäneet sitä)  ja ohjasimme hevosta jaloilla. Tuo meni ihan ok:sti.
Sen jälkeen jatkoimme töltissä uraa pitkin. Ratsastuksenopettaja neuvoi antamaan vähitellen löysää ohjista ja lopulta päästämää4n niistä lähes kokonaan irti. Siinä vaiheessa ainakin Gosi siirtyi raviin. Saimme myös kokeilla ratsastaa kädet sivuilla, eli tavallaan täysin  ilmaan käsiä. Itse ainakin tykkäsin siitä, se oli jotenkin "vapaampaa" :D



Sitten siirsimme hevoset taas hetkeksi käyntiin ja otimme ohjat käteen. Opettaja selitti tehtäväksi oikeaan kierrokseen ratsastaa pujottelu töltissä, ja heti sen jälkeen nostaa laukka sekä laukata lyhyt ja pitkä sivu. Välillä mulla meni toi pujottelu vähän överiksi, jos niin voi sanoa, kun keskityin enemmän siihen laukannostoon. :D Laukat sujuivat kuitenkin ihan kiitettävästi, ja Gosi nosti laukan hyvin. Aina tosin en saanut ylläpidettyä laukkaa ihan pitkän sivun loppuun asti, mutta muuten meni hyvin.
Sama tehtävä oli myös  toiseen suuntaan, jonka jälkeen vielä tölttäsimme hetkeen  ennen loppukäyntejä.
Loppujen lopuksi tuo oli ihan onnistunut tunti, ja olin siihen ihan tyytyväinen.


Tämä oli siis parin viikon takainen ratsastustunti, jonka julkaisin vasta nyt.

8 kommenttia:

  1. Tosi kivan kuulonen tunti oli teillä, varmaan kiva mennä välillä vähän vapaammin:) On tuo Gos vaan ihan järkyttävän suloinen issikka;)

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep se oli kyllä kiva!
      Gosi on kyllä ihana, se muistuttaa jollain tapaa Pekkoa :D

      Poista
  2. Iso Pekko ;) kiva tunti.

    VastaaPoista
  3. Kuulosti siltä, että teillä meni tosi hyvin ♥ Gosi on todella söpö ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllähän se aika hyvin meni :) Se on, voikun saisin siitä laadukkaampia kuvia! ♥

      Poista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!