torstai 10. maaliskuuta 2016

Hiihtoloma kuvina

En postaillut hiihtolomalla juurikaan, vaikka aikaa olisikin ollut. En vain jaksanut ja ei tehnyt mieli kirjoittaa. Sen vuoksi ajattelin ottaa joka päivältä muutaman kuvan, jotka kaikki laittaisin nyt samaan postaukseen ja kertoisin vähän mitä tein hiihtolomalla. Aloitan tämän jo perjantaista, jolloin koulu loppui, kun silloin koulussakin oli rennompi päivä.



PERJANTAI


1. Meillä oli koulussa liikuntapäivä ja mentiin laskettelemaan Laajavuoreen.
2. Syötiin koulueväiden (leipä ja mehu) sijaan ranskalaisia ja nugetteja kahvilassa :D
3. Loman kunniaksi illalla oli tortilloja.
4. Aasikarkkeja ja limsaa cx
5. Loppuilta meni tubevideoita katsellessa, ja kuten kuvasta voi päätellä niin katsoin mm. Miisan videoita.




LAUANTAI


1. Lämmintä mikroleipää ja kaakaota
2. Juoksutin ja maastakäsittelin Pekkoa ensimmäistä kertaa naruriimulla.
3. Muistin taas vaihteeksi,että mulla on laavalamppukin :D
4. Illalla katsoin UMK:ta, ja sen tosiaan voitti Sandhja, joka olikin toinen pääsuosikeistani.




SUNNUNTAI


1. Pekolla ja mulla oli valmennus, josta saatiin kotiläksyksi harjoitella maastakäsin väistöjä :)
2. Erika tuli meille yöksi ja mä yritin perehtyä paremmin snäpin käyttöön xD
3. Tällainen kaakaon olis tarkoitus olla ;) 
4. Pelattiin Erikan kanssa tosi paljon yhtä Sanavalta - nimistä peliä.




MAANANTAI


1. Luin uudestaan Nummelan ponitalli - kirjoja.
2. Kirjoitin uutta postausta blogiin
3. Laskettelin pihassamme :D




TIISTAI


1. Olevinaan joku erittäin taiteellinen kuva Pekon naamasta :D
2. Kokeiltiin Pekolle jälleen aisoja perään.
3. Juustofondue on hyvää :3
4. Vaahtokarkkeja suklaan kera ♥
Kuitenkin te luulette, että mä syön vaan koko ajan kun hirveen moni näistä kuvista on ruoasta, mutta sitä on vaan helpoin kuvata :DD




KESKIVIIKKO


1. Tonnikala ja kananmuna = ♥
2. Tätä ei varmaan tarvitse selittää?
3. Haha, älkää kysykö! Pulkalla laskeminen on oikeesti kivaa xD
4. Aloin viimeinkin kattomaan PLL:ää netflixistä, ja totesi sen älyttömän hyväksi ja koukuttavaksi! Näköjään oli niin hyvä, että katsoin ensimmäisen kauden jo heti loppuun :DD




TORSTAI


1. Kokeiltiin Pekolle kärryjä perään. Poni pelkäsi niitä hirveästi liikkeelle lähtiessä, paikallaan ne oli ihan ok.
2. Olimme melkein koko päivän toisessa mummolassani. 
3. Stitches on yksi tämänhetkisistä suosikkibiiseistäni, tosin tykkään enemmän normaalista versiosta kuin tuosta remixistä :D
4. Leipäjuusto on ihanaa!




PERJANTAI


1. Lähes koko päivä meni kaupungilla, joten käytiin Hesessä syömässä.
2. Sain uudet mustat farkkuleggingsit, jotka oli omasta mielestäni tosi kivat!
3. Ostin Pekolle häntäpehmusteen (joka on oikeasti hevosen turpaan tarkoitettu :D), joka sopii paremmin sen violetin silatyynyt kanssa :D Ostin myös itselleni uudet, lämpimämmät ajohanskat
4. Viikonloppusuklaat ♥
5. Illalla tilattiin pitsat. 




LAUANTAI


1. Eeva auttoi mua ja Pekkoa ajokoulutuksessa :) 
2. Toffeemousse ♥
3. Janina tuli meille illalla yöksi ja säädettiin jotain schleicheillä :D
4. Katsottiin illalla The Amityville Horror. Voin kyllä suositella katsottavaksi, vaikka loppu olikin ehkä hiukan tylsä.




SUNNUNTAI


1. Lasketeltiin Janinan kanssa meidön pihassa ja isäni veti meitä moottorikelkalla jäällä sukset jalassa.
2. Eeva tuli nytkin auttamaan ja mm. talutimme  Pekkoa niin, että aisa olivat ylhäällä niin kuin kärryissä. Harjoittelimme myös sitä, että Pekko väistää aisojen koskiessa sitä kylkeen.
3. Karjalanpiirakkaa, pullia sekä kermavaahtokaakaota :3

~~~

Millainen teidän hiihtolomanne oli?

Itse tosiaan puuhailin lähinnä kaikkea kotona sekä kävin Pekon luona, eli en mitään erikoista tai juuri normaalista poikkeavaa. Silti mulla oli kiva loma ja sainpa ainakin rentoutua :D

12 kommenttia:

  1. Hihi kiva postaus! :) Mun loma meni aikalailla kaikkialla, kavereilla, mummon luona, kaupungissa, ulkona, kotona jne... xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Sähän teit lomalla aika paljon kaikkea :D

      Poista
  2. Sun loma kuulosti kyllä tosi kivalta♥

    VastaaPoista
  3. Mun hiihtoloma oli jo kaks viikkoa sitten. Se oli kyllä kiva! Kiva postaus, ja wau, Pekollahan oli jo kärryt perässä ! :-)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, joillain olikin tosiaan loma jo niin aikaisin!
      Kiitti! Ajatuksena olikin saada ne sen perään loman aikana :))

      Poista
  4. Kiva postaus, tosi hyvin toteutettu! Mun hiihtoloma kului Helsingissä kampaajalla ja leffassa, keilaamassa, mummolassa, perheen kesken sekä Pörrin kanssa leikkien ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Sun loma kuulosti myös tosi kivalta ❤

      Poista
  5. Kaikis kollaaseis paitsi yhes oli ruokaa. Iida lol xD Mut oli ihan sikakiva postaus oikeest tee lisää näit omg siis oikeest!! JA OMG TOI BANNERI ON NIIKU PERFEKTEIN IKINÄ OMG. When i'm without your kiissees i'll be needing stiitchees hehö JA SPOBY OMG HYPEHAIP äläkysy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alina tähän kommenttiin kun pitäis yrittää vastata järkevästi :DD
      Hehe, no mut ei voi mitään ku ruokaa on helpoin kuvata ja muistan kuvata lähinnä vaan syödessä :D
      Toi banneri on vaan väliaikainen, yritän saada mahdollisimman pian tilattua joltain uuden.
      Hei äläpä, Stitches on hyvä :DD Ja OMK Spoby on paras <3

      Poista
  6. Herkullinen loma ;D

    VastaaPoista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!