lauantai 17. joulukuuta 2016

Luukku 17: Blogien esittelyt #2


17. päivän luukussa esittelen loput linkatuista blogeista.


Russrakkautta




Nimensä mukaisesti blogissa seikkailee neljä russponia, mutta myös ravishetlanninponi ja 25-vuotias torinhevonen.  Blogi on aika ravipainoitteinen, mutta myös ponien pikkuhiljaa käynnistyneestä ratsutaipaleesta tulee juttua. Nuoriin poneihin liittyviä postauksia tulee myös, onhan poneissamme kaksi tämän vuotista oripoikaa ja kaksi vuotias tamma.


Tähän olen liittynyt lukijaksi jo aikaisemmin. Blogi on täynnä supersöpöjä poneja sekä ihania ja laadukkaita kuvia ♥ Vaikka nykyinenkin banneri on kiva, olisi mukavaa saada blogiin hieman talvisempaa ulkoasua. Postaukset ovat kivoja ja kuvapainotteisia, mutta joihinkin kaipaisin enemmän tekstiä.



Nassen ja Sinin ratsutaival
www.teamnadjaiii.blogspot.fi

Blogi kertoo kohta 13-vuotiaan tytön, Sinin ja 11-vuotiaan shetlanninponin, Nadjan touhuiluista.

Oikeinkirjoitukseen ja ulkoasuun voisi panostaa enemmän. Banneri on omaan makuuni liian korkea, ja sivupalkkien sommittelu hieman erikoinen. Gadgeteista kuitenkin löytyy helposti tarpeelliset tiedot blogin kirjoittajasta ja päätähdestä. Useimmat postauksien kuvat ovat hyvälaatuisia.





Eläimet sydämessä
www.elaimetsydammessa.blogspot.fi

Blogi kertoo 13-vuotiaan tytön ratsastusharrastuksesta, sekä perheen koirasta Lorusta isojen kuvien kera!


Ainonkin blogia olen lukenut jo pidemmän aikaa. Tykkään kyllä tosi paljon blogin ulkoasusta, mutta pikkuhiljaa bannerin voisi vaihtaa hieman talvisempaan. Postauksiin on selvästi panostettu ja ne ovat täynnä suuria ja hyvälaatuisia kuvia.  Postauksia tulee aktiivisesti.





Blogi joka painottuu nuoren vuonohevosoriin kehitykseen ja iäkkään shetlanninponitamman eläkepäivien monipuolisina pitämiseen. Melko tavoitteetonta hyvän mielen harrastelua, menossa mukana myös ratsastuskoulun hevosia ja pienempiä lemmikkejäni.


En ollutkaan kuullut tästä blogista aikaisemmin, mutta vaikuttaa kivalta! Postaukset ovat hyvän pituisia ja niissä on sopivasti tektstiä. Postaustahti on muuttunut aktiivisemmmaksi näin joulukuussa, joka on vain hyvä asia. Banneri on omaan makuuni hiukan yksinkertainen, mutta kuitenkin siisti. Pieni miinus on, ettei sivupalkista ei löydy esittelyä blogista.




Johanna ja ponit
www.johanna-ponit.blogspot.fi



Blogi kertoo sen päätähdistä, Roosasta ja Kayasta. Roosa on 16-vuotias sahetlanninponitamma. Kaya, tutuille Kaitsu/Kaya on 9-vuotias risteytysponitamma. Kayan kanssa seikkailemme ja teemme milloin mitäkin, välillä ollaan kisaradoilla ja välillä ihan vaan Kayan kotitallilla. Kaitsu asuu siis ratsastuskoululla, enkä kisaa sillä erityisen aktiivisesti, tällä kaudella mentiin 7 kisat. Roosan kanssa keskityn pitämään hauskaa ja nauttimaan elämästä. Emme tähtää kisoihin tai mitään.  Maastakäsitteyä yritämme hioa.

Johannankin blogia olen lukenut jo pitkään. Siinä on paljon ihania kuvia, sekä päätähdet ovat suloisia! Vaikka ulkoasu onkin yksinkertainen, se on silti ihan nätti. Harmikseni blogiin ei ole tullut pitkään aikaan postauksia, sillä viimeisimmät ovat lokakuulta. Muuten erittäin kiva blogi!



Pennin pyörittäjä


Kun omistaa ponin, joka ei tahdo aina liikkua ja sitten sen työmotivaatio yhtäkkiä palaakin? Mitä silloin tapahtuu ratsastajalle, joka tottui jumitteluun? Siitä kertoo Pennin pyörittäjä. Mukana mahdollisimman paljon kuvia ja humoristista ajatuksen juoksua!

Liityin tähän blogiin lukijaksi jonkin aikaa sitten. Heti ensimmäinä huomioni kiinnitti tässä blogissa upea ulkoasu, joka on vähän tavallisesta poikkeava. Tämän blogin postaukset saavat kyllä aina hymyn huulille, niin tekstin kuin ihanien kuvien ansiostakin! Lisäksi blogin päätähti Penni on aivan ihanan värinen ja söpö poni!



Löytyikö tästä postauksesta mitään teille uusia blogeja?

Luukku 16: Blogien esittelyt #1


Seitsemännessä luukussa pyysin teitä linkkaamaan blogejanne. Tarkoituksena oli ollut kertoa blogeista palutetta kommentteihin, ja esitellä sitten omat suosikkini tässä postauksessa, mutta blogeja linkattiinkin yllättävän vähän, vain 14 kappaletta. Sen vuoksi kaikki linkatut blogit saavat esittelyn postauksiin, joista tämä on ensimmäinen osa.



Ääripäästä toiseen

Blogini kertoo minusta, 13-vuotiaasta tytöstä, joka on harrastanut suurimmaksi osaksi puskaratsastusta. Blogin päätähti on 4-vuotias shettisruuna, Ääripää, jota kesällä yritän parhaani mukaan kouluttaa kärryponiksi. Toisinaan mukana kuvioissa pyörii myös vuokrahevoseni Tiko, joka on irlannincobruuna.

Tästä blogista olen kuullut muutamasti aikaisemminkin, ja varmaankin jäänyt mieleeni erikoisemman nimen takia! Kirjoitusasuun ja vähän häiritsevään fonttiin kiinnittäisin hieman enemmän huomiota, mutta  muuten kaikenkaikkiaan mukava blogi, joka varmasti tulee vielä kehittymään entisestään, kun on vasta pari kuukautta vanha! :)



Melkein mestari

17v tyttö ja 7v persoonallinen ratsutamma Myffi tutustuu yhdessä hevosenomistajuuden saloihin. Valmentaudutaan säännölliseti ja aloitellaan ensi kaudella meidän kilpailu-uraa, mutta treenataan silti positiivisin mielin ja kaikessa rauhassa.

Tässäkin blogissa olen varmaan muutamasti aikaisemmin käynyt vierailulla, mutta täytyy sanoa, että jatkossa alan varmasti seurailemaan enemmänkin! Blogissa on hyvälaatuisia kuvia sekä mielenkiintoisia ja panostettuja postauksia. Ulkoasu on ihanan jouluinen.


Ilon Pilkettä

Ilon Pilkettä on blogi uunituoreen hevosenomistajan, 13-vuotiaan Olgan arjesta ja mietteistä ensimmäisen oman hevosen kanssa. Päätähtenä toimii 9-vuotias suomenhevosruuna Ilo.

Heti blogiin tullessa huomion kiinniitää nätti banneri, josta tykkään kyllä paljon! Olgan blogia olenkin lukenut jo pitkään, joten tämä oli ennestään tuttu. Postaustahti on toisinaan vähän epäaktiivinen, ja joulukalenterikin on tainnut jäädä hieman kesken. Muuten erittäin kiva blogi :)




Pinkki Pyörremyrsky
www.ookoononparelli.blogspot.fi



Kerron blogissani pääosin omasta shetlanninponistani, jonka kanssa touhuillaan milloin mitäkin. Itse olen 13-vuotias poniraviurheilusta kiinnostunut tyttö ja olenkin suorittanut P-ajoluvan, mutten ole päässyt vielä ajamaan yhtään starttia.


Selman blogia aloin lukemaan viime kesänä, ja siitä lähtien se on kuulunut yhdeksi suosikeistani. Postauksia ei tule ihan niin usein, mutta niiden aiheet vaihtelevat sopivasti. Lisäksi postauksia värittävät hyvälaatuiset ja hienot kuvat. Myöskin ulkoasu on nätti ja blogin päätähti ihan supersuloinen!



Sydämenlyönti



Sydämenlyönti on tarina siitä, kuinka 17-vuotias hevosalan opiskelija löysi puolivahingossa elämäänsä ravihevoset. Takana on hieman yli vuosi opiskelua hevosalalla, seuraavien kahden vuoden aikana tarkoituksena on erikoistua hevosenhoitajaksi ravipuolelle samalla lukijoitakin hieman ravimaailman saloihin perehdyttäen. Blogin päätähden suuret saappaat on saanut täytettäväkseen passihevoseni opistolta, nuori harmaiden hiusten aiheuttajankin tunnettu kuvankaunis lämminverinen tamma Hertta.

Tämäkin blogi on ollut pitkään yksi suosikeistani, ja varmasti tulee olemaan jatkossakin. Blogi erottuu muista Katin kauniin ja hieman tavallisesta poikkeavan kirjoitystyylin ansiosta. Lisäksi postakset ovat ihanan pitkiä ja täynnä upeita kuvia, sekä ulkoasukin on todella nätti!



Suomitytön matkassa
www.suomitytonmatkassa.blogspot.fi


Blogi kertoo tytön ja suomenhevosen heppaelämästä. Mukaan mahtuu tunteja, puskailua, vuokrausta, ja satunnaisesti valmennuksia ja kisoja.


Ulkoasu on kokonaisuudessaaan oikein kiva, mutta tausta on omaan makuuni vähän liian tumma. Postauksia tulee usein ja niiden aiheet ovat kiinnostavia, mutta niissä voisi olla hieman enemmän tekstiä. Kuvia on paljon ja ne ovat suuria ja useimmiten ihan hyvälaatusia! :)


Varjossa Kasvanu

20 vuotiaan hevosharrastajan blogi missä on päätähtenä 17-vuotias lämminverinen ruuna Mr Credit, joka on kirjoittajan vuokrahevonen. Postaukset kohdistuvat kouluratsastukseen ja vuokrahevosen arkeen, iloihin ja epäonnistumisiin. Vaikutus alue Keski-Suomi.


Tämä blogi onkin mulle vähän vieraampi, sillä en ollut kuullut tästä aikaisemmin oikeastaan ollenkaan. Blogin ulkoasu on nätti ja jotenkin vähän erilainen, kuin yleensä. Postaustahti on aktiivinen, ainakin näin joulukuussa. Postauksien aiheet ovat kivoja ja niissä on paljon kuvia, mutta osa niistä voisi olla vähän pidempiä. Alan varmasti seurailemaan tätäkin jatkossa :)



Löytyikö tästä mitään uusia blogeja lukulistallenne?

perjantai 16. joulukuuta 2016

Luukku 15: Varustepostaus osa 2

Moikka! Kiireitä on nyt ollut sen verran paljon ja lisäksi vielä ensi viikollakin on pari koetta ennen joululoman alkamista, että aikaa ei ole riittänyt blogiin, joten joulukalenteri ei onnistunut ihan suunnitelmien mukaan. Jokainen luukku tulee kuitenkin ajallaan, päivän tai pari myöhässä.
Nyt olisi kuitenkin varustepostauksen toisen osan  vuoro, jossa esitellään kaikki Pekon ajovarusteet.




Silat ja silatyynyt

Yhdet tärkeimmistä ajovarusteista ovat tietenkin silat. Pekolla omistaa mustat pikalukkosilat, jotka ostimme käytettyinä häntäremmin kera, mutta siitä huolimatta ne ovat edelleen hyvässä kunnossa. Niin kuin pari päivää sitten tulleessa mielipidepostauksessa mainitsinkin, tykkään enemmän pikalukoista, sillä ne ovat helpommat ja nopeammat laittaa, mutta siitä huolimatta kestävät, tai ainakaan meillä niiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmia tai ne eivät ole koskaan menneet rikki. Vaikka tietenkin normaalit valjaat olisivatkin ehkä kestäävyyden kannalta parempi vaihtoehto, niin nämäkin ovat toimineet hyvin.



1. Musta silatyyny sinisillä reunoilla
Tämän silatyynyn ostimme silojen mukana käytettynä. Se on siis jo melko kulunut, eikä enää niin paljoa käytössä.  Ostettuani uuden sinisen pehmusteen tämän pitäminen väheni.

2. Kirkkaan sininen silatyyny
Tämän Finntack-merkkisen silatyynyn ostimme kesällä Horzesta.  Tykkään tästä todella paljon, ja käytänkin sitä Pekolla lähes aina.


3. Violetti silatyyny
Tämänkin ostin samaanaikaan silojen kanssa käytettynä. Tämä ei kuitenkaan ole vielä niin kulunut kuin toinen, ja siksi mielestäni ulkonäöltään kivemman näköinen. Käytän tätä useimmiten silloin, kun muut pehmusteet ovat likaisia, ja lisäksi violetti on ihan kivaa vaihtelua ainaiseen siniseen!




Rintaremmit

vas. kuva c) Anni
1. Sininen rintaremmi valkoisilla raidoilla
Tämä rintaremmi on ostettu kesäkuussa Horzsesta. Se kuuluu kyllä suosikkeihini, vaikken pidänkin tätä useimmiten vain ajaessani tiellä, tasaisessa maastossa tai esimerkiksi käydessä hiitillä

2. Musta y-rintaremmi
Tämä kätettynä ostettu rintaremmi oli aikaisemmin ainut, mitä käytimme. Se on kuitenkin nykyään hieman "löysä" eikä enää niin kestävä, joten en ole pitänyt sitä Pekolla vähään aikaan.



3. Leveä ristirintaremmi
Tämä rintaremmi on ehdottomasti suosikkini! Se on tarpeeksi leveä, joten se käy hyvin mäkivyön tilalta, muttei kuitenkaan valu liian ylös ja on muutenkin hyvänmuotoinen ja -kokoinen Pekolle. Suosittelen kyllä ehdottomasti ostamaan tällaisen. Itse hommasin tämän kesällä Hevarista.

4. Musta mäkirintaremmi
Tämä mäkivyö tuli käytettynä silapakkauksen mukana. En ole koskaan erityisemmin tykännyt käyttää tätä, mutta meille muuttaessaan kesällä tämä tuli tarpeen, koska meillä on paljon mäkiä, niin vetäminen on helpompaa siihen tarkoitetun rintaremmin, kuin ohuen y-remmin kanssa. Mäkivyö on usein myöskin valunut liian ylös, ja lisäksi on hankala kiinnittää, koska siinä on pelkästään soljet.




Häntäremminpehmusteet



1. Sininen pehmuste (x2)
Pekolla on kaksi sinsitä häntäremmin pehmustetta, yksi vanhempi ja yksi uudempi (ostettu Horzesta). Ulkonäöltään ne ovat muuten samanlaisia, mutta toinen on hieman kuluneempi ja haalistuneempi.



2. Tummanvihreä pehmuste
Tätä käytän todella harvoin, sillä se on ostettu lähinnä vain varmuudenvuoksi, jos muut ovat likaisia. Ostettu Hankkijasta.

3. Tummanvioletti pehmuste
Tätä käytän yleensä violetin silatyynyn kanssa. Ostettu Hankkijasta.




Ajosuitset



Pekon ajosuitset ovat ostettu käytettyinä. Alusta asti olemme käyttäneet ajokouluttaessa näitä samoja suitsia, ja edelleen on ihan hyväkuntoiset ja muutenkin kivat.





1. Musta obersekki
Ostettu käytettynä. En keksi tästä mitään miinuksia, hyvä ja juuri oikean kokoinen sekki Pekolle. 

2. Sininen obersekki
Ostin tämän nylonisen sekin Katrilta kesällä. Oon kyllä tykännyt tästä tosi paljon, ja värikin on aivan ihana ♥ Säätövaraa on sen verran paljon, että tämä kävisi myös isommallekkin ponille, kuin shettikselle.



Otsapannat


1. Musta otsapanta
Tämä tuli Pekon ajosuitisen mukana. Nykyään olen tätä otsapantaa harvemmin käyttänyt uusien tullessa tilalle. Ainut pekon otsapannoista, joissa on oma "lenkki" sekille.



2. Otsapanta timanteilla
Nykyään jo hieman kulunut, myöskin ajosuitsien mukana tullut otsapanta. Timantit ovat jo alkaneet irtoilla, joen jossain vaiheessa aion varmaankin ostaa uuden samankaltaisen.



3. Salmiakkikuvioinen otsapanta
Itse tykkään paljon näistä salmiakkikuvioisista otsapannoista, ja olin kyllä iloinen, kun löydettiin tämä Horzesta.



Kärryt



1. Desperado - koppakärryt
Ostettu käytettyinä. Plussaa näissä  on se, että penkki on pehmustettu.


2. Chevin kilpakärryt
Ostimme nämä käytettyinä Hevarista kesällä uusien renkaiden kanssa. Tosi mukavat kärryt, ja kivan väriset!



Muita varusteita


Potkuremmi
Musta potkuremmi, joka on ostettu Puuilosta. Varsinkin ajokoulutuksen alussa tämä oli erittäin tarpeellinen, mutta nyt ajattelin kokeilla vähentää potkuremmin käyttöä, kun Pekko ei sitä oikeastaan tarvitsisi.





Kokosilmälaput

Näitä olen Pekolle kokeillut vain pari kertaa päähän, joten sen erityisemmin ei olla käytetty. Ostettu Puuilosta.


torstai 15. joulukuuta 2016

Luukku 14: Hyviä CSS-koodeja



Mitä?
Blogikoodit ovat erilaisia koodeja, joita voi lisätä CSS.ään tai HTML:ään. Itse käytän lähinnä vain CSS:ää, sillä omasta mielestäni se on helppokäyttöisempi. 
Mistä?
Koodeja löytää paljon erilaisilta sivustoilta, kuten blogeista, joista on tarkoitus kopioida koodeja. Yksi tällainen ja oma suosikkini näistä on varmaankin suomalainen Blogikoodeja-sivusto.

Miksi?
Koodien ideana on muokata blogin ulkoasua kivemmaksi ja saada siitä juuri omanlaisensa näköinen. Blogikoodien avulla voi tehdä pieniä sekä isompiakin muutoksia blogiin. Omassa blogissanikin on tälläkin hetkellä varmaan yli 20 erilaista koodia sekä muita samankaltaisia muokkauksia.

Miten?
Esimerkiksi CSS:ään koodin voit lisätä näin:
Blogger.com -> Malli -> Mukauta -> Lisäasetukset -> Lisää CSS




Muutamia hyviä koodeja kopioitavaksi:





h3.post-title{
text-align:center;
}

.date-header {

text-align:center;
}




Kuvien reunuksilla tarkoitan valkoisia reunoja tai outoa varjostusta kuvan ympärillä

.post-body img, .post-body .tr-caption-container, .Profile img, .Image img,
.BlogList .item-thumbnail img {
padding: 0px;
background: #ffffff;
border: 0px solid #eeeeee;
-moz-box-shadow: 1px 1px 5px rgba(0, 0, 0, .0);
-webkit-box-shadow: 1px 1px 5px rgba(0, 0, 0, .0);
box-shadow: 1px 1px 1px rgba(0, 0, 0, .0);
}





.PageList {text-align:center !important;}
.PageList li {display:inline !important; float:none !important;}





Linkin takaa löytyy suuri määrä erilaisia koodeja, joide avulla voit kehystää tai alleviivata halutun kohteen.

.post-title{
border-bottom: 2px dashed grey;
}






.sidebar {
text-align: center;
}





(samankaltainen kuin edellinen koodi)

#ArchiveList{
text-align: center;
}






.content-inner { 
margin-top: -30px; 
}





Linkkiä klikkaamalla löytyy myös muita efektejä kuviin.



.post-body img:hover {
opacity:0.2;
-webkit-transition: all 1s ease-out;
-moz-transition: all 1s ease-out;
-o-transition: all 1s ease-out;
transition: all 1s ease-out;
}

.post-body img{

opacity:1;
-webkit-transition: all 1s ease-out;
-moz-transition: all 1s ease-out;
-o-transition: all 1s ease-out;
transition: all 1s ease-out;






a:hover{
font-style: italic;
}




.post-body img{
margin-left: -10px;
}





Ohjeen näet linkkiä klikkaamalla.





Ohjeen näet linkkiä klikkaamalla.






Koodin ja sen kustomoinnin ohjeet näet linkkiä klikkaamalla.



Toivottavasti näistä oli edes jollekkin apua!

tiistai 13. joulukuuta 2016

Luukku 13: Mielipiteitä


Pyysin hevosbloggaajien WhatsApp-ryhmässä ihmisiä laittamaan mulle erilaisia mielipidekysymyksiä, joista nyt tämä 13. päivän postaus koostuu.



Mielipide pikalukkosiloista?

Meillä on Pekolle ainoastaan pikalukkosilat, ja ihan kyllin hyvin on kestänyt tällaisessakin käytössä. Pikalukot jakavat kyllä paljon mielipiteitä, sillä osa tuntuu olevan sitä mieltä, ettei ikimaailmassa ostaisi ponilleen niitä, mutta osa taas käyttää niitä ihan aktiivisesti. Itselleni on kuitenkin jäänyt ihan positiivinen vaikutelma niistä, vaikka eiväthän ne tietysti yhtä kestäviä ole, kuin normaalit valjaat. Pikalukot ovat myös nopeammat laittaa kiinni, joka on oikein kätevä vaihtoehto niille, jotka eivät joka kerta jaksaisi kiinnittää normivaljaiden remmejä (kuten minä).


Mielipide ilman satulaa ratsastamisesta?
Mielestäni tosi mukavaa vaihtelua satulan kanssa ratsastamiseen, vaikka tietenkin ilman satulaa menemisessä on omat riskinsäkin, koska silloin tippuu huomattavasti helpommin. Itse suosittelisin ratsastamaan ilman satulaa pääasiassa jonkun luotettavan hevosen kanssa. Ei nyt lasketa tähän Pekkoa, jolla ei ole vielä satulaa :D



Mielipide kankien käytöstä?
Itselläni ei ole yhtään kokemusta kangista, joten en voi tähän hirveästi sanoa mitään. En varmaankaan edes uskaltaisi ratsastaa niiden kanssa, sillä luultavasti pelkäisin koko ajan pilaavani hevosen suun. Jos ratsastaja on taitava sekä osaa ratsastaa kangilla oikein, niin mikäs siinä jos niitä käyttää kouluratsastaessa. Niiden pitämistä ihan vain "huvikseen" en oikein ymmärrä, kun kyseessä on kuitenkin sen verran vahva kuolain.


Mielipide Pekon tämän hetkisistä varusteista?
Pekolla on tällä hetkellä aika paljon kaikenlaisia varusteita, joihin suurimpaan osaan olen ihan tyytyväinen sekä käytön, että ulkonäön kannalta. Muutamat vanhemmat niistä alkavat  kieltämättä olla vähän kuluneita tai pieniä, joten saa nähdä, kuinka kauan ne ovat vielä käytössä.


Mielipide hiihtoratsastuksesta?
Kerran tätä lajia olen kokeillut, ja oli kyllä ihan superhauskaa, ja lisäksi kehittää tasapainoa! Tarkoituksena olisikin kokeilla hiihtoratsastusta Pekolla mahdollisesti tänä talvena. Saa nähdä, mitä siitä oikein tulisi, jos nyt saadaan ne meidän viritelmät toimimaan!


Mielipide pulkka-ajo?
Pulkka-ajoa en varsinaisesti ole koskaan kokeillut, mutta olisi kyllä hauskaa päästä testaamaan sitäkin! Kuulostaa ainakin kivalta, ja jotenkin siitä tulee mieleen ihanan talvinen tunnelma. Mua on tosin hieman mietityttänyt, että eikö pulkka voi törmätä hevoseen, jos se yhtäkkiä jarruttaa?


Mielipide kilpakärryistä?
Pekon kanssa kilpakärryillä ajaminen on kyllä mukavaa vaihtelua koppiksiin verrattuna, ja olen ihan tyytyväinen, että omistan sellaiset, vaikkei Pekko raviponi olekaan, sillä hiitillä käydessäni käytän mielummin niitä. Kilpakärryt ovat kevyempiä ja mielestäni niissä on ihan helppo istua.



Mielipide shetlanninponeista?
Ihan tyhmiä en tykkää. Okei, tätä ei varmaankaan tarvitsisi edes kysyä, sillä miksi muuten omistaisin shettiksen, jos en edes pitäisi niistä? Shetlanninponit ovat mielestäni todella kivoja ja supersöpöjä harrastuskavereita, jotka pienuutensa puolesta käyvät pienille lapsille, mutta myös ihan aikuisillekkin. Ne ovat siis todella monipuolisia, ja niiden kanssa voi tehdä kaikkea laidasta laitaan, kuten ajaa raveissa, ajaa valjakkokärryillä, ratsastaa, harrastaa agilityä tai käydä näyttelyissä. Oikeastaan en käsitä, miten joku voisi edes inhota noita pieniä karvapalleroita? 


Mielipide montesta?
Vaikka montea en koskaan olekaan kokeilut, olen aika varma, etten haluaisi hevosillakaan montekuskiksi. Tykkään ajamisesta ja rastastuksesta toki molemmista, mutta veikkaan ettei monte olisis se mun juttu. Poneille taas olen aivan liian pitkä. Mutta montelähdöt ovat kyllä kivaa katsottavaa raveissa, odotan niitä aina innolla!


Mielipide (poni)raviurheilu?
Kertakaikkiaan hieno ja itselleni kaikkein tärkein harrastus, jossa vietetään aikaa ponien ja muiden kuskien ja hevosihmisten kanssa, Raviurheilun kautta olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Toki miinuspuoliakin tästä lajista löytyy, niin kuin kaikista muistakin, mutta niistäkin huolimatta rakastan tätä lajia!


Mielipide naistensatulassa ratsastamisesta?
Kivaa puuhaa varsinkin leikkitunneilla. Naistensatulassa ei kuitenkaan pysty antamaan hevoselle pohkeita, mikä on mielestäni hieman häiritsevää. Enemmän ehkä tykkään takaperin ratsastuksesta.


Mielipide lännenratsastuksesta?
En ole koskaan kokeillut lännenratsastusta, mutta haluaisin kyllä ehdottomasti testata sitä muutaman kerran, sillä laji on omalla tavallaan kuitenkin kiinnostava ja vähän muista ratsastuslajeista poikkeava. En uskoisi, että sitä kuitenkaan alkaisin aktiivisesti harrastamaan.


Mielipide ratsastuskouluista?
Ratsastuskouluja on niiiiin erilaisia, että hankalaa sanoa yhtä mielipidettä kaikista. Yleisesti ottaen ratsastuskoulut ovat erinomainen ratkaisu niille, joilla ei ole mahdollisuutta omaan tai vuokahevoseen tai muutenkaan mitään hevostaustaa takana, mutta jotka siitä huolimatta haluavat aloittaa hevosharrastuksen. Kannatan kyllä sellaisessa käymistä, vaikka sitten on tietysti olemassa niitä huonoja ratsastuskouluja, joissa ei opi mitään ja hevosia kohdellaan huonosti, mutta varmasti jokaiselle löytyy juuri se oikeanlainen paikka, jossa opetella ratsastamaan.



Mielipide talvesta hevosharrastuksen kannalta? 
Joillakin into tähän harrastukseen saattaa hieman lopahtaa kylmän talven vuoksi, kun pakkasta on paljon, ja mielummin vain kääriytyisi peiton alle. Itse en näe talvessa mitään pahaa, sillä oikeastaan rakastan lunta ja kauniita talvimaisemia, sekä olisi ihan huippua päästä kokeilemaan kaikkia talvisia hevoslajeja, kuten esimerkiksi juurikin hiihtoratsastusta tai rekiajelua. Kaikessa on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä pilkkopimeät illat, liukkaat kelit tai -30 asteen pakkaset saattvat hyvinkin haitata hevosen liikuttamista talvella. Lisäksi suuret tilsat ovat rasittavia varmasti niin ihmisen kuin eläimenkin mielestä. Talvi ei siis ole mielestäni ehkä ihan parasta aikaa hevosharrastuksen kannalta vaihtelevien kelien vuoksi.


Mitä mieltä te olette näistä kysymyksistä?