sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Luukku 24: Joululahjani


Ihan outoa, että tämä on jo viimeinen luukku joulukalenterista! Vaikka kovasti yritinkin miettiä, niin en keksinyt mitään hyvää spesiaalipostausta jouluaatolle, joten saatte nyt tyytyä joululahjojeni esittelyyn. Itse tykkään lukea blogeista, mitä muut ovat saaneet lahjaksi, joten ajattelin toteuttaa itsekin tällaisen. Sain lahjoja jälleen todella suuren määrän, jota en olisi kyllä uskonut. Toisaalta ei kannata ehkä valittaa, sillä tykkäsin kuitenkin jokaisesta lahjasta paljon!



Suklaa ja muut karkit
Sain perheeltäni ja sukulaisilta tänäkin vuonna superpaljon karkkia; Pandan Juhlapöydän konvehteja, Fazerin suklaakonvehtirasian, Pralines Superieurs -merkkisiä pähkinänugaatäytteisiä suklaakonvehteja, Finalndia-marmeladirasian sekä suuren ruusutikkarin. Kavereiltani sain mariannekarkkipussin, Kismetin sekä Geisha-patukan.


Kirjoja
Vanhemmiltani sain kaksi kirjaa; Yön talo -sarjan 12. osan sekä Opiskelijan keittokirjan. Tuosta kirjasarjasta olen lukenut muutaman osan, ja täytyy sanoa, että olen tykännyt tosi paljon! Ainoa "huonompi" puoli on, että mun pitää ensin lukea kaikki muut osat, ennen kuin voin aloittaa tuon kirjan, mutta ehkä tämän ansiosta alkaisinkin lukemaan aktiivisemmin!
Keittokirjaa varmaan tulenkin käyttämään jo joululoman aikana, jos sieltä löytyy joitain kivoja reseptejä!




Kalenterit
Nämä ovat kyllä mulle tarpeellisia, sillä yleensä seinäkalenterihin merkkaan kaikki tapahtumat, Pekon liikutukset sekä koenumerot jne. Toisen näistä sain vanhemmiltani ja toisen Riitaojan omistajilta.




Pehmeitä sukkia
Tykkään tosi paljon näistä tällaisista sukista, joten varmasti tulee käyttöön. Molemmat sukista ovat myös kivan värisiä! Harmaat sukat sain vanhemmiltani ja valkoiset kaveriltani Erikalta.




Avaimenperä
En nyt oikeastaan tiedä onko tämä oikeasti nimeltään avaimenperä vai mikä, mutta oon nähnyt monien ostavan näitä kaupsta tai pitävän näitä jossain. Sain tämän kummiltani joululahjaksi. Ja niin kuin kuvasta näkyy, laitettiin läpällä sille tarrasilmät... :D




Hygienia/kauneustuotteet
Vasemmalla on paketti, joka sisältää kosteusvoiteen sekä kuorivan puhdistusnaamion ja oikealla olevassa paketissa on deodoranttia sekä suihkusaippua. Nämäkin sain vanhemmiltani.




Vaatteita
Äidiltäni sain kaksi paitaa, pitkähihaisen, harmaankirjavan paidan sekä toivomani vaaleanharmaan t-paidan unicorns are real -tekstillä. Veljeltäni sain tummansinisen Adidaksen paidan. Mulle on myös tilattu netistä Stilinski 24 -huppari, josta mainitsinkin postauksessa, jossa kerroin lahjatoiveitani. Se kuitenkin tulee luultavasti vasta ensi vuoden puolella tammikuussa.




Hiirimatto
Tämä lahja olikin ihana yllätys, enkä edes aavistanut saavani mitään tällaista. Käytän yleensä aina hiirimattoa tietokoneen hiiren alla, ja sellainen Pekon kuvan kanssa oli kyllä todella kiva idea! Tämä pääsikin heti testiin kirjoittaessani tätä postausta :)




Lahjakortit
Sain isovanhemmilta ja kummeilta lahjakorit H&M:lle ja Ginatricotiin. Varmasti tulee käyttöön, kun seuraavan kerran menen kaupunkiin! Näiden lisäksi sain vielä hieman rahaa.




Leffaliput
Joulu- ja herkkulippu Finnkinoon :)




Korvikset ja koru
Vasemmalla puolella ovat isovanhemmiltani saadut korvikset sekä niiden mukana tullut nätti koru. Oikeanpuolimmaiset kultaiset rengaskorvakorut hevosenkengillä puolestaan ovat vanhemmiltani. Molempia tulen varmasti käyttämään!




Adidaksen verkarit
Tällaisia Adidaksen housuja olenkin himoinnut jo pitkään, ja varmasti tulen pitämään näitä paljon!





 Ratsastusliivi ja takki
Liivi oli ollutkin toivelistallani ja sitä olin itse asiassa ennen joulua jo sovittanut päällenikin, mutta takista en tiennyt mitään. Molemmta lahjat ovat todella kivoja ja aion varmasti pitää näitä.




Ajoturvaliivi
Olen kyllä tyytyväinen, että sain tämän. En juurikaan tykkää ratsastusliiveistä, joita olen joutunut pitämään aikaisemmin käydessäni radalla. Ajoliivi on mielestäni paljon mukavampi päällä sekä suojaakin paremmin oikeista paikoista.




Ratsastussukat
Olen varmaankin sen verran monta kertaa valittanut pienistä ratsastussukista, jotka ovat huonoja jalkaan, että sain nämä joululahjaksi :D Nämä sukat ovat hieman paksummat ja lämpöisemmät sekä vaikuttivat kyllä todella hyviltä jalkaan!




Ihanaa joulua kaikille, toivottovasti vietitte kivan aaton! Mitä te saitte joululahjaksi?

13 kommenttia:

  1. Hyvää joulua vielä sullekkin! Oot saanu kyllä tosi paljon kivoja lahjoja. Mun lahjat löytyyy blogistani:

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!
      Täytyy kyllä sanoa, että tykkään itsekin noista saamistani lahjoista!
      Taisinkin käydä juuri äsken lukemassa tuon postauksen, mutta kiva kun linkkasit! :)

      Poista
  2. Sähän saitkin kivoja lahjoja! :) Pitääpä etsiä itsellekin jostain tuo opiskelijan keittokirja! Vaikuttaa sen verran tarpeelliselta, mitä nyt voin päätellä sisällöstä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että muutkin ovat tota mieltä!
      Kannattaa ihmeessä, kaikki reseptit olivat tosiaan helppotekoisia ja halpoja sekä ennen kaikkea vaikuttaisivat hyviltä! :D

      Poista
  3. Todella kivoja lahjoja :) Itsekin tykkään todella paljon lukea tämänkaltaisia postauksia!

    VastaaPoista
  4. Yaaaaas MEIÄ PITÖÄ OLLA SIT SAMIKSI KU O STILINSKI HUPPAEI JA SIT ADDU VERKKARIT!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIIMP JA SIT PITÄÄ OTTAA NIITÄ ARTSYI KUVII LMAO

      Poista
  5. Sain lahjoja joita toivoin mutta myös sellaisia joita en osannut odottaa esim. En osannut odottaasähkö pianoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu mullakin, ja ainakin omasta mielestän se juuri joululahjoissa onkin kivaa! Itse tiesin suurimman osan lahjoistani jo etukäteen, mutta mukana oli myös useita, ihania yllätyksiä, joita en olisi uskonut saavani!
      Sähköpiano kuulostaa kyllä kivalta lahjalta :)

      Poista
  6. Kivoja lahjoja! Mut ei kannata laittaa tota leffalipun sarjanumeroo näkyviin, ettei kuka tahansa voi sit käyttää sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oon kyllä samaa mieltä! :D
      Hei tosi kiva juttu kun sanoit tuosta, korjasin asian heti! Olinkin blurrannut toisesta kohtaa lipun sarjanumeron, mutta kommenttisi anisota kävin kurkkaamassa uudestaan ja huomasin niitä olevan kaksi :D Kiitti Riikka!

      Poista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!