torstai 8. joulukuuta 2016

Luukku 8: Varustepostaus osa 1


Varustepostaus on varmaankin kaikkien aikojen toivotuin postaus blogissani, ja nyt viimeinkin onnistuin toteuttamaan sellaisen. Osia tulee olemaan yheensä neljä kappaletta, joista tämä on ensimmäinen. Tähän osaan kuuluvat kaikki perusvarusteet, kun loimet ja riimut. Toivottavasti pidätte postauksesta!


Loimet



1. Sininen fleeceloimi.
Varmaankin ensimmäinen loimi, joka Pekolle on koskaan ostettu. Koko on 85, joka oli silloin sopiva, mutta ponin kasvaessa loimikin on jäänyt pieneksi. Sen vuoksi tämä on nykyään vähällä käytöllä, mutta aikanaan on palvellut uskollisesti. Loimi on Kids & Ponies -merkkinen ja ostettu Hankkijasta.



2. Tummansininen kuivatusloimi punaisilla reunoilla.
Tästä loimesta tykkään jotenkin todella paljon, se on mielestäni kivan näköinen ja juuri sopivan kokoinen Pekolle. Koko on 95 ja ostettu Horzesta viime keväänä. Tätä loimea käytän itse asiassa todella paljon ajolenkkien jälkeen, kun Pekko on hikoillut. Loimen merkki on Kids & Ponies.




3. Tummansininen sadeloimi punaisilla kanteilla
Ostettu Hevarista kesällä ja merkiltään Norton. Kooltaan loimi on 95, mutta siltikin hieman lyhyt Pekolle. Ei olla kuitenkaan annettu sen haitata, koska loimi on toiminut käytössä silti ihan hyvin!



c) Olga
4. Ruskea sadeloimi pinkeillä reunoilla
Tämä Kids & Ponies -merkkinen loimi on kokoa 95 ja ostettu Hankkijasta. Vaikka tämäkin loimi on ollut Pekolla jo todella pitkään, se on silti hyvän kokoinen. Käytön jälkiä tosin näkyy, sillä Pekko on selvästi ottanut työkseen hajottaa juuri tämän loimen. Kaula-aukon vieressä ammottaa reikä, ja monia solkiakin on jouduttu uusimaan. Vaikka tämä loimi onkin muuten ollut aika täydellinen, aion luultavasti joskus lakata käyttämästä tätä  Pekolla, sillä perfektionistina mua häiritsee nimittäin se, ettei ruskeapinkki kuulu Pekon varusteväreihin :"D



Pahoittelen huonoa kuvaa ja loimen likaisuutta, sattui olemaan otos ainut tästä loimesta.

5. Sininen sadeloimi fleecevuorella
Tämä on Pekon uusin loimi, joten en osaa siitä vielä sanoa hirveästi mitään. Loimi on kokoa 105, merkiltään Rain Buster ja ostettu Walhstenilta. Tarkoituksena on käyttää loimea tarhassa kovalla pakkasella, mikäli poni on jäänyt hikiseksi vielä lenkin jälkeen.





6. Sininen talviloimi
Kids & Ponies -loimi on tilattu Horzesta viime talvena ja kooltaan 105. Tämä ei hirveästi ole Pekolla käytössä, sillä paksun karvansa ansiosta se kestää kovatkin pakkaset, mutta ostettiin tämä kuitenkin varmuuden vuoksi. Tykkään tämän väristä tosi paljon, se on jotenkin niin pirteä ja raikkaan värinen sininen.




Riimut



1. Turkoosi riimu vihreällä raidalla
Pekon ihka ensimmäinen riimu, jonka minä olen ostanut sille. Aikaisemmin tämä on ollut kovassa käytössä, mutta nykyään uusien riimujen tullessa tilalle tämän pitäminen on jäänyt vähemmälle. Huono puoli tässä riimussa on se, että leukahihnassa ei ole lainkaan "pikalukkoa", vaan sen tilalla on pelkästään tavallinen solki. Lukko helpottaisi mielestäni huomattavasti ja on muutenkin nopeampi laittaa hevoselle. Riimu on ostettu Pollenpotkusta.




2. Turkoosi-ruskea-valkoinen riimu
Tämä on muistaakseni toinen riimu, jonka ostin Pekolle. Tässä riimussa on myös pikalukko, mutta turpahihnassa ei ole solkea, jotta riimua voisi säätää. Muuten pidin tästäkin riimusta paljon, ja värikin sopii Pekolle hyvin. Kuten kuvastakin huomaa, tässä näkyy jo jonkin verran käytön jälkiä. Riimu on ostettu Pollenpotkusta.



3. Sinivioletti glitterriimu
Tässä sekä turpa- että poskihihnat ovat täynnä paljetteja ja glitteriä, sekä riimu on pehmustettu niskalta ja turvalta. Riimu ei muuten ole kovin paljoa ollut käytössä, mutta varsinkin Pekkoa kuvatessa sitä on tullut pidettyä. Riimu on ostettu Hööksistä. 




4. Naruriimu
Tätä riimua olen käyttänyt Pekolla varmaankin kaikista vähiten. Muuten tykkäänkin käyttää silä enemmän tavallisia riimuja, mutta juoksuttaessa tämäkin on kyllä ollut kivaa vaihtelua suitsien sekaan. Riimu on tilattu Konitorista.




5. Sininen heijastinriimu
Tämä onkin nykyään ollut meillä ihan superpaljon käytössä, vaikka aikaisemmin en jostain syystä tykännyt pitää tätä Pekolla. Heijastimet ovat muutenkin kätevät nyt pimeällä liikkuessa, joten talveksi on hyvä varustautua tällaisella riimulla.  Nyt heijastimet alkavat jo ehkä vähän kulua, mutta ehkä kunnon puhdistuksen jälkeen ne näkyisivät taas paremmin! Riimu on ostettu muistaakseni Konitorista.



6. Raidallinen riimu pehmusteilla
Tämä riimu on ostettu samaan aikaan kuvassakin näkyvän fleeceloimen kanssa, eli on myöskin Kids & Ponies -merkkinen. Tästä riimusta tykkään ulkonäöllisesti paljon sekä olen käyttänytkin tätä runsaasti. Plussaa on, että säädöt ovat turvassa, sekä molemmilla puolilla leukahihnaa.




7. Tummasininen riimu
Tämä riimu ostettiin kesällä Hevarista, ja olenkin tykännyt tästä tosi paljon. Tarkoituksena oli ollut hommata Pekolle vähän joku siistimmän näköinen riimu tavallisten värikkäiden sekaan - ja siinä mun mielestä onnistuttiinkin ihan hvyin! Lisäksi kirkkaansiniset, kapeat pehmusteet tuovat piristystä muuten tummaaan riimuun. Ainot miinus tässä on, että se venyy hieman tavallista nylonista helpommin. Riimu on ostettu Hevarista.




8. Musta nahkariimu
Olin todella pitkään haaveillut ostavani Pekolle siistin nahkariimun, ja viimein syksyllä hommasimme sellaisen Hevarista. Tämä tulikin jo heti käyttöön, kun kävimme hiitillä lokakuussa. Tämä on kyllä todella hyvä riimu, mutta en sitten tiedä, kuinka helposti tuo nahka venyy...?




Riimunnarut


1. Tummansininen riimunnaru, ostettu Pollenpotkusta
2. Siniruskea salmiakkikuvioinen riimunnaru, ostettu Pollenpotkusta
3. Tummansininen ketjuriimunnaru, ostettu Hankkijalta
4. Turkoosi-tummansininen, lyyt riimunnaru: ostettu Hevarista
5. Ruskea-vaaleansininen pikalukkoriimunnaru: ostettu  Biltemasta




Suojat, pintelit ja bootsit


1. Siniset hivutussuojat
Nämä ostin kesällä Horzesta. Käytän näitä Pekolla ajaessa lähes aina, ja nämä tulevatkin tarpeen! Lisäksi tykkään näiden väristä, sillä se on ihanan kirkkaan sininen.



2. Mustat bootsit
Nämä  XS-kokoiset bootsit ostettiin Horzesta viime kesänä. Näitäkin käytän usein ajaessa, ja sen lisäksi soveltuvat hyvin ponin kuljetukseen.



3. Tummansiniset pintelit
Käytän näitä useimmiten vain Pekkoa kuljettaessa, sekä joskus myös agilityssä ja hyppiessä esteitä. Ostettu Puuilosta.



4. Viininpunaiset Norton-hivutussuojat
Nämä ovat Pekon ensimmäiset suojat, jotka ostin tosin käyettyinä. Nämäkin ovat olleet tosi kätevät. vaikka käytön jälkiä näkyykin jo paljon. Nyt näiden pitäminen on jäänyt hieman vähemmälle uusien suojien myötä.



Muut


1. Ruskeat ratsusuitset ohjineen
Nämä ovat ostettu jo aika kauan aikaa sitten Pekolle Biltemasta, mutta aluksi käytin näitä sen emällä Ruutilla. Omasta mielestäni nämä ovat kyllä kivat suitset sekä käytön, että ulkonäön kannalta, ja olen ihastunut eritisesti turpahihnassa ja otsapannassa oleviin tikkauksiin!




2. Ruskeasininen juoksutusliina
Ostettu Biltemasta.




3. Vaaleansininen delta
Ostettu Puuilosta. Delta on tosi kätevä juoksuttaessa ja muutenkin taluttaessa suitsien kanssa, sillä sen avulla voi kätevästi yhdistää kuolaimet toisiinsa!



Millaisia varusteita tediän suosikkihevosillanne on?

13 kommenttia:

  1. Onpa Pekolle kertyny paljon varusteita :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus! Ihan hirveästi olette hommanneet Pekolle varusteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Niitä on kyllä kertynyt ihan kiitettävästi :D

      Poista
  3. Oho, aika paljon loimia yhdellä ponilla!
    Okei, Kiiallakin 5, jotenkin aina vaan kerääntyy.

    Super kiva juttu, kun teit tän kuvina+tekstinä, ei jaksa aina videolta katsoa :D Innolla odottelelen seuraavia osia.
    Liityin viimein lukijaksi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niitä on tosiaan tullut vähän hamstrattua! Onneksi ei sitten olla ainoita, päihitettiin tiedät loimien määräässä vain yhdellä :DD

      Tosi kiva juttu, jos tykkäsit! Mietin vähän, että kiinnostaakohan ketään varsutepostaukset tällaisessa muodossa, mutta kiva jos tälle löytyykin kannattajia :D
      Ihana kuulla, tervetuloa lukijaksi ♥

      Poista
  4. Tää oli kiva postaus! Itseäni aina huvittaa nuo poniloimet, kun ne ovat niin pieniä :D Ei siinä, luulisin niiden olevan kuitenkin helpompia laitettavia kuin isommat loimet!
    Meiltä löytyy muuten tuo samainen juoksutusliina ja vielä saman värisenäkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Haha, ne kyllä on :D Onneksi ne on tosiaan superhelppoja laittaa, ja nykyään oonkin jo tottunut niiden pienuuteen. Välillä en osaa enää laittaa ollenkaan isojen hevosten loimia ja oon niiden kanssa ihan sekasin, kun on tottunut loimittamaan shettiksiä :D
      Aijaa, hauska kuulla!

      Poista
  5. Ohhoh, ompas Pekolla paljon varusteita! Miedän poneilla ei ole varmaan yhteensäkkään noin paljoa loimia tai riimuja yms. XDD Mutta tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :)
      Niitä on kyllä kahden vuoden aikan kerääntynyt aika paljon, kun yhdessä vaiheessa koko ajan tuli ostettua lisää xD

      Poista
  6. Onks noi siniset pintelit ne "siniset" pintelit eli ne punaset :D

    VastaaPoista

- Kivat kommentit piristävät aina päivää :)
- Asiallinen kritiikki ja palaute ovat sallittuja.
- Ilkeät kommentit poistetaan!